Kailasta piti taas lukea, ja vaikka kansipapereita ei ollutkaan (tämä oli ilmeisesti kirjastoihin tarkoitettu kovakantinen nide) niin sisäkannesta löytyi viehättävä ilmoitus. Olettehan muistaneet ilmoittaa tartuntataudeistanne kirjastonhoitajalle?
Tämä lukemani oli siis vuoden 1931 painos. Luin mainintoja että myöhemmin Kailas muokkasi vielä joitain runojaan ja/tai kokoelmaa, näistä minä en siis kuitenkaan tiedä mitään.
Uni ja kuolema on mainittu pääteokseksi ja onhan tämä runsas paketti, josta löytyy tuttuja teemoja ansiokkaasti esitettynä ja muutama ennestään tuttukin näistä Tämän runon haluaisin kuulla -antologioista (ainakin Mestari Amedée ja Suomalainen rukous).
Mittaa ja riimiä on aika usein, muttei aina, ja viimeiseen osaan nimeltään Vainajain jalokivet on otettu joukko käännösrunoja joissa niissäkin toki on Kailaalle tuttuja teemoja (onko Walt Whitmanilta laulua sähköisestä ruumiista? No ei, on runo perheen surusta kun poika kuolee rintamalla).
Kirja on muuten jaettu nimeämättömiin mutta temaattisiin lukuihin. Ensimmäinen oli ehkä kaikkein vaikuttavin, se kun oli varsin lähellä goottikauhua Poen ja Maupassantin hengessä, mutta pisteliäämmin ja hieman ironisemmin (lähin mieleentullut vertailukohta oli James Hoggin Confessions of a Justified Sinner), ja siis runomuodossa. Seuraavissa luvuissa on lisää palvovaa rakkautta, lisää kuolemaa ja eeppisiä balladeja ja sitten hieman tunnelmaa vaihtaen paatoksellisia isänmaallisia ja juhlarunoja (vaikka toki näissäkin "kaunis on verellä sydäntemme / synnyinmaata juottaa"). Aunuksen retkeilijä näkyy vaikka Bruuno onkin kuollut...
Yhä vain mietityttää että on vähän sääli etteivät nykyrunoilijat tee enää mitallista epiikkaa (poislukien metallimusiikin sanoittajat). Tai kuinka shokeeraavaa olisi jos joku vakava nykyrunoilija esittelisi paatoksellisen isänmaallisen sarjan Rukouksen tai Rajalla hengessä...onko nykyrunoudessa edes epäterveitä pakkomielteitä?
Menneisyys on toinen maa, ne tekevät asiat eri lailla siellä.
Tuttavia
Minä tapasin monta tuttavaa,
he puristivat kättäni
ja sanoivat: - Hauska nähdä.
Minä pakoitin kasvoni hymyilyyn
ja vastasin: - Totisesti.
He kysyivät: - Kuinka jakselet?
Minä vastasin: - Kiitos hyvin.
Ja silloin Saatana kuiskasi:
- Ihan niin - me jaksamme hyvin --
3 kommenttia:
Ai jee, osuitpas tällä kirjoituksellasi hämmästyttävän lähelle eräitä huomisen mätäkuukirjoitukseni teemoja!
Viime kesänä olisi Turussa ollut kirjakaupassa Uni ja kuolema näköispainoksena, vaan eipä tullut ostettua. No, ensi kerralla sitten.
Uunon runous on todella hienoa! Kouluaikaan jouduin lukemaan Maunu Niinistön väitöskirjan tai jonkun muun vast. tiilisk. Uuno Kailaan elämästä ja lyriikasta. Maunulla oli aiheesta kosolti sanottavaa.
Uudistetussa Tämän runon haluaisin kuulla -teoksessa on Kailaalta ainakin Uni ja kuolema, Paljain jaloin, Silmästä silmään ja Purjehtijat.
Oma suosikkini on tämä ties mistä löytynyt http://leenalumi.blogspot.fi/2011/12/kumpi.html
Minä pidän sekä mitallisista että mitattomista runoista. Luen runoja joka päivä. Siitä tulee huomaamatta ilma, jota hengittää.
Hyvin vähälle huomiolle on jäänyt Yrjö Kaijärven kauneimmat runot...Olisivatko ne olleet aikanaan liian rohkeita? Liian intohimoisia? Kaijärvi kirjoitti mitallisia, vahvoja, intohimoisia runoja.
Etsin Yrjö Jylhän runoa, joka alkaa jotenkin näin: "Kaulaltas pölyä puuterin/ hengittelin, suin..." Aina kun löydän häneltä jotain, se on sodan, ei rakkauden runoutta, mutta on hän rakkaudestakin kirjoittanut.
Ketjukolaaja, hyvä ajoitus :)
Tämä on kyllä näistä lukemastani kolmesta Kailaan runokokoelmasta paras.
Ja varmaan elämästä riittää sanottavaa, ehtihän lyhyeen elämään kaikenlaista dramaattista ja tuotannossakin riittää teemoja joita varioi uudestaan ja uudestaan...
Leena, Uni ja kuolema on vissiin se runo joka on tässä nimellä Talo? (jossa on kaksi ovea, uneen ja kuolemaan)
Ja tuosta aiemmin lukemastani muistin myös sen eeppisen balladin Mestari Amedéen...
Tuo Kumpi löytyy aiemmin lukemastani Tuuli ja tähkä -kirjasta.
Minulle runojen lukeminen on yhä vähän poikkeuksellista, vaikka niihin tuleekin nykyään helpommin tartuttua...niinpä Kaijärvikin on jäänyt tuntemattomaksi, ja Jylhältäkin tutumpaa on sotarunot ja Häätanhun tapaiset synkistelyt.
Lähetä kommentti