13.2.13

Hayao Miyazaki - Tuulen laakson Nausicaä

Nausicaän seikkailut oli aika kaivaa uudelleenluentaan, aikoinaan vuonna miekka ja kypärä (eli joskus 90-luvun alkupuolella) tämä oli ensimmäinen japanilainen sarjakuva jota luin silloisena englanninkielisenä käännöksenä, tällä kertaa luen sitten suomennettua sarjaa (suom. Heikki Valkama)

Hayao Miyazaki ei ole pahemmin mangoja piirrellyt eikä niitä usein Studio Ghiblin filmeistä tehdä, poikkeuksena sitten tämä scifieepos Nausicaä. Sarjakuva on seitsemän albumin mittainen ja sivukoko on japanilaiseksi suuri, lähempänä eurooppalaisia albumeita. Tarinakin polveilee varsin monimutkaisesti ja yksityiskohtainen mustavalkoinen piirrosjälki yhdistettynä pieniin ruutuihin tekee sarjasta ajoittain aika vaikean lukea, erityisesti toimintakohtauksissa on usein täysi työ pysyä selvillä että mitä tässä nyt oikein tapahtuu. Kun yhdistetään sota, scifi ja ekologia niin mukana on paljon suuria väkimassoja ja eksoottista teknologiaa ja biologiaa, ja niinpä lukukokemukseen tulee valitettavan usein todella hämäriä khtia, joista voi vain toivoa että eivät ole laajemman juonen kannalta oleellisia tai selvenevät myöhemmin.
Mustavalkoisuus on myös tyylikästä mutta toisaalta kun esim. nimihenkilön siniseen vaatetukseen kiinnitetään jatkuvasti huomiota ja muitakin väriviitteitä käytetään niin ei sekään selkeyttä paranna. Miyazaki osaa kutoa tarinaa ja piirrosjälki on myös upeaa mutta kerronnassa taitaa kuitenkin olla enemmän kotonaan filmillä...

Mutta niin, se tarina. Olen nyt kolme ensimmäistä osaa seitsemästä lukenut uudestaan ja kyllähän tämä on yhä mestariteos. Tarina sijoittuu tulevaisuuteen, suurta osaa planeetan pinnasta peittää Fukai, myrkyllisten kasvien ja hyönteisten asuttama metsä jonka siitepölykin on jo riittävä sairastuttamaan tai tappamaan ihmiset ja muut nisäkkäät, ja sen leviäminen on jatkuva uhka vielä asuinkelpoisille maille. Teknologiassa on tapahtunut taantumista, menneiden sivilisaatioiden tavaroilla on käyttöä mutta niiden huolto on jo oma taiteenlajinsa, tuotannosta puhumattakaan. Ja kun kuvioon heittää myös kasan poliittista juonittelua paikallisen kylmän sodan analogian vauhdikas kuumeneminen, niin tuloksena on kimurantti mutta kiehtova paketti.
Päähenkilönä on  yhden pikkuvaltion, Tuulen laakson, hallitsijan jälkeläinen Nausicaä, joka on viisas, taitava lentäjä, rakastettu jne (ja kyllä, lukijankin sympatiat napataan helposti puolelleen) ja jolla on jonkinlainen mystinen yhteys myrkkymetsä Fukaihin. Asemansa kautta tulee temmatuksi liittolaisena mukaan sotatoimiin samalla kun Fukain salaisuudet alkavat paljastua...ja vaikka ekologinen ja pasifistinen ajattelu tuleekin vahvasti esille niin mitenkään helpolla ei lukijaa päästetä, vaikeat asiat esitetään vaikeina.

Alkuperäisenä tarkoituksena ei tästä kuulemma ollut tehdä elokuvaa, sellainen kuitenkin tehtiin ja tarinaa yksinkertaistettiin rankalla kädellä: leffan kliimaksi sijoittuu seitsenosaisessa sarjakuvassa kakkososaan, eli kun näin leffan vasta sen jälkeen kun olin lukenut sarjakuvan niin se vähän lässähti, dramaattisista tapahtumista tuli vain mieleen että "jaa, entäs sitten, tuostahan se tarina vasta alkaa" (kivannäköinen leffa kuitenkin on, ja jos sarjakuvaa ei ole lukenut niin tarinakin toimii paremmin).

Huipputeos, joka kuuluu jokaisen sarjakuvaharrastajan lukulistalle. Suurin ongelma on se että se ei ole 20-osainen A4-kokoinen värikuvitettu teos, tällöin myös kerronta olisi voinut selkeytyä, nykyisellään se saattaa olla rajoittava kynnys niille jotka eivät niin tottuneesti sarjakuvia lue...

Osallistun tällä Seitsemän sarja -sarjishaasteeseen.

4 kommenttia:

Mari A. kirjoitti...

Kiinnostavaa oli lukea ja kuulla tällaisestakin teoksesta, taidan laittaa muistiin, ja tietenkin tutustua tähän!

Jokke kirjoitti...

Herran filmeistä pidän tästä "Naapurini Totoro" alias "Näkymätön ystävä" ja nimeenomaan japanilaisin puhein :)

hdcanis kirjoitti...

Mari, kannattaa kyllä, tutustumisen arvoinen.

Jokke, Totoro on minunkin suosikkini Miyazakeista mutta kyllä myös Porco Rosso, Henkien kätkemä, Kikin lähettipalvelu jne. toimivat.
Ja herra selvästi fanittaa lentokoneita ja lentämistä, ne ovat sen verran keskeisessä asemassa sekä tässä että useissa elokuvissaan...

Jokke kirjoitti...

Tämän lentävästä siasta tehdyn filmin olen nähnyt (hyvä filmi), mutta pidän "lentävästä" kissabussista" enemmän :)