J.G.Ballard - Crash

Kategorioita, joissa J.G.Ballardin Crash on hyvä kirja, on vaikea löytää, mahdollisesti niitä on yksi: teos täyttänee tekijänsä tavoitteet.
Tämä on kuitenkin hyvä täsmäisku haasteeseen, vaikka 1001 Books -listalta löytyykin niin sopii se myös Perkeet-lukuhaasteeseen kirjana, jota on kehoitettu välttämään, ja tekisipä mieli laittaa se myös Helmet-haasteen kohtaan "Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi", koska se ei yritä olla kenenkään mukavuusalueella (vähän myöhässä olen ujuttaakseni kirjan pride-viikolle vaikka se sinnekin olisi sopinut).

Ballard nimeää kirjan lajityypin jo esipuheessa pornografiaksi, joskin kuten helposti käy jos päätyy syystä tai toisesta näkemään pornografiaa joka jää itselle vieraaksi eikä siis kiihottavaksi, syntyvä vaikutelma on ennemminkinvoimakkaasti vieraannuttava ja vaihtelevasti absurdin huvittava (ihanko oikeasti tämä on joidenkin juttu?), kuvottava (ihanko oikeasti tämä on joidenkin juttu?) tai tylsistyttävä (noniin, tämä on nähty mutta monotoninen jyystö jatkuu vain). Enkä usko että Ballard varsinaisesti tavoitteli kenenkään kiihottamista, enemmänkin voimakasta vieraantumisen tunnetta...

Kirjallisuudenlajille sopivasti juoni on olemassa tapahtumat-seuraavat-toisiaan -mielessä muttei sillä niin väliä ole ja henkilökuvissa tärkeää on lähinnä obsessiot ja eroottinen psykopatologia. Päähenkilömme James Ballard joutuu pahaan auto-onnettomuuteen, jonka jälkeen niin oma suhtautuminen autoihin, ihmisruumiiseen ja näiden kohtaamisiin kuin suhde vaimoonkin muuttuu hieman omalaatuiseen suuntaan, ja tapahtuman yhteydessä Ballard kohtaa entisen tv-tiedemiehen Vaughanin ja tämän tuttavapiirin jolla kaikilla on fetisistisen eroottinen suhde auto-onnettomuuksiin niin fantasioissa kuin käytännössä, ja Vaughanin suuri fantasia on auto-onnettomuus jossa Elizabeth Taylor saisi surmansa...
Käytännössä tämä tarkoittaa että suuri osa kirjasta ajellaan autolla lontoolaisen lentokentän tietämillä ja kuvaillaan kliinisesti niin toteutuvia kuin fantasioituja eroottisia ja/tai väkivaltaisia ihmis-ihmis-, ihmis-auto- ja auto-auto-kohtaamisia, ja lukijasta riippuu missä suhteessa tämä huvittaa, kuvottaa tai tylsistyttää.
Kirjaa lukiessa jouduin aika ajoin muistuttelemaan että tämä on englantilainen kirja ja tapahtuu Lontoon lähellä, suuri osa tapahtumista kun sijoittuu lentokentän lähiteille ja parkkipaikoille, jotka paikkoina ovat luonteeltaan ei-oikein-missään, ja kirjan temaattinen seksin, väkivallan, autojen ja tähtikultin sekoittaminen on jotenkin niin kovin amerikkalaista (ja ehkä juuri siksi harva tämä ehkä piti kirjoittaa jossain muualla).

Kirjaa ei siis ole varsinaisesti helppo lukea, vaikka kerrontaratkaisu hyvin selkeästi etenevä onkin, ja mieleen tuli joitain vuosia sitten lukemani vähän samantyylinen Hogg, joskin luotu vaikutelma on samalla hyvin erilainen: siinä missä Hogg aggressiivisestikin pyrkii herättämään lukijassa tuntemuksia ja ajatuksia (ja shokeeraavasti jopa myötätuntoa), Crash vieraannuttaa piirtäen samalla kuvaa dystopiasta jossa ehkä jo elämme.
Esipuheessaan Ballard sanoo pornografian olevan poliittisin fiktion muoto, koska se käsittelee suoraan tapoja joilla hyväksikäytämme toisiamme. Lisään tähän toisaalla esitetyn väitteen (oliko Stephen King? en muista) että kauhukirjallisuus taas on moraalisin fiktion muoto...koska myös sinnepäin tämä kirja viittaa.
("Toisten ihmisten pornografia"-näkökulmasta ajatus harhaili muutamaan kertaan myös alkuvuodesta luettuun Kukkakauppiaan vakioasiakkaaseen, tämän lukeminen avasi tavallaan uusia näkökulmia myös siihen...)

Elements of her body, her square kneecaps below my elbows, her right breast jacked out of its brassière cup, the small ulcer that marked the lower arc of her nipple, were framed within the cabin of the car. as I pressed the head of my penis against the neck of her uterus, in which I could feel a dead machine, her cap, I looked at the cabin around me. This small space was crowded with angular control surfaces and rounded sections of human bodies interacting in unfamiliar junctions, like the first act of homosexual intercourse inside an Apollo capsule. The volumes of Helen's thighs pressing against my hips, her left fist buried in my shoulder, her mouth grasping at my own, the shape and moisture of her anus as I stroked it with my ring finger, were each overlaid by the inventories of a benevolent technology - the moulded binnacle of the instrument dials, the jutting carapace of the steering column shroud, the extravagant piston grip of the handbrake. I felt the warm vinyl of the seat beside me, and then stroked the damp aisle of Helen's perineum. Her hand pressed against my right testicle.