Sitten vähän spefiä, luin Michael Moorcockin myöhempien Hawkmoon-kirjojen yhteisniteen: tämä kokoaa yhteen teokset Count Brass, The Champion of Garathorm ja The Quest for Tanelorn (ja koska Moorcock on fantasiakirjailijana enemmän pulppia kuin Tolkienia, on kukin kirja sillai kivasti alle 150-sivuinen, vaikka toimintaa toki riittää.
Olin jokunen vuosi sitten lukenut neljän kirjan mittaisen Runestaff-sarjan, jonka päähenkilön Dorian Hawkmoonin seikkailuille tämä on suoraa jatkoa: Dorian Hawkmoon on Kölnin herttua, joka seikkailee post-apokalyptisessa Euroopassa (muinaisten aikojen teknologiaa löytyy mutta hevoset ja miekat ovat myös pop), vastassaan pahan valtakunta Granbretan (ehkä piikkinä Tolkienille tai ainakin tulkitsijoilleen jotka näkivät Tarussa Sormusten Herrassa symbolisen toisen maailmansodan, jossa Englanti oli tietysti hyvismaa).
Ja tästä kirjasta on tietysti hankala kirjoittaa kommentoimatta edellisiä osia ja tämänkin tapahtumia, eli tästä eteenpäin
SPOILEREITA.
Tämän trilogian ensimmäinen osa alkaa muutamaa vuotta Runestaff-kirjan jälkeen, Granbretanin pahikset on hajotettu ja maahan on noussut uusi, parempi kuningatar. Hawkmoon asustaa vaimonsa Yisseldan ja pienten lastensa kanssa Castle Brassissa (jossain Provencen tienoilla), jonka edellinen hallitsija, Yisseldan isä Count Brass kuoli Londran taistelussa, samoin kuin joukko Hawkmoonin ystäviä.
Mutta nyt kerrotaan että Castle Brassin lähellä olevilla soilla on nähty kreivi, joka etsii Hawkmoonia kostaakseen tälle kuolemansa...ja tästähän lähtee sitten uusi seikkailu, joka olisi luettavissa myös itsenäisenä epilogina Runestaff-sarjalle. Ja vaikka pääpaino onkin toiminnassa, on siinä myös varsin viehättävä melankolinen sävy ja aika julma lopetus...
Tarina kuitenkin jatkuu ja karkaakin aika merkilliseksi. Ongelmanahan on että monet Moorcockin kirjat linkittyvät enemmän tai vähemmän toisiinsa laajemman Eternal Champion -käsitteen puitteissa, ja näissä kahdessa kirjassa keskitytään täysillä Eternal Champion -teemaan. Ja itse olen lukenut niitä vain nämä Hawkmoonit ja vuosia sitten sen yhden Elric-kirjan joka tuli suomeksi, joten aika suuri osa viitteistä oli hyvin hämäriä.
Ja kun tämä ilmeisesti oli koko Eternal Champion -sarjan lopetus niin meno vetää vielä reippaan kosmiseksi: Hawkmoon vietti suuria osia kirjasta hämmentyneenä mutta meni eteenpäin, samassa mielentilassa minäkin kirjaa luin. Ehkä jossain vaiheessa pitää palata muihin sarjan kirjoihin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti