Eräänä iltana minäkertoja on luennoimassa sveitsiläisessä pikkukaupungissa rikosromaanien kirjoittamisesta. Luennon jälkeen kertoja tapaa eläkkeellä olevan poliisikomendantin tohtori H:n joka suhtautuu luentoon ja rikosromaaneihin varsin kriittisesti, ja viedessään kertojaa Zürichiin poikkeaa pienelle huoltoasemalle jonka pitäjät ovat varsin rappiolla. Mutta huoltoaseman hoitaja onkin tohtori H:n entinen alainen, nerokas mies jonka viimeiseksi jutuksi jäi erään koulutytön raa'an himomurhan selvittäminen, ja tätä juttua tohtori H alkaa sitten kertoa...
Alunperin Dürrenmatt oli kirjoittanut tämän elokuvakäsikirjoitukseksi, aiheena lapsiin kohdistivat seksuaalirikokset: Derrickus kertoo aiheesta enemmän, ilmeisesti elokuvan käsikirjoitus vastaa suunnilleen sisätarinaa "siistillä" lopetuksella jossa nokkela poliisi saa murhaajan kiinni. Mutta kun tämä käsikirjoitus lähti filmattavaksi, Dürrenmatt palasi vielä aiheeseen ja päätyi muokkaamaan sitä uusiksi, laati kehystarinan ja väänsi lopun uusiksi niin että kirja sai alaotsikon "Rikosromaanin sielunmessu": dekkarien kivoja ja tyydyttäviä ratkaisuja kyseenalaistetaan ja päädytään tilanteeseen että vaikka etsivä olisi kuinka fiksu, työteliäs ja uhrautuva niin hän ei silti välttämättä saa rikollista kiinni, joskus vain käy niin.
Olin aiemmin lukenut kirjailijalta kirjan Haaveri, jossa on tiettyjä samoja elementtejä kuin tässä. Vaikka kumpikin kirja omalla tavallaan pysyy hyvin realistisessa miljöössä ja periaatteessa realistisissa tapahtumissa, ne ovat myös hyvin "kirjallisia", metatasostaan tietoisia. Tässä Lupauksessa hymyilytti uhrin kuvaus, tämä oli punaiseen takkiin pukeutunut nuori tyttö joka oli menossa isoäitinsä luokse eväskorin kanssa, susihukan symboli oli sen sijaan korvattu sillä mistä Punahilkka-satu oikeasti kertoo, ja samaan tapaan Haaverin päähenkilö sattuu astumaan tarinoiden ihmemaahan kohtalokkain seurauksin. Lupauksen loppupuolella tohtori H myös esittelee mahdollisia rikosromaanilopetuksia murhatapaukselle, niitä osoitellen ja pilkaten (ja kertoo sitten mitä oikeasti tapahtui).
Sekä Lupaus että Haaveri kritisoivat asioiden syy- ja seuraussuhteita, kaaosteorian mukaisesti syiden ja niiden seurauksien kokoluokat eivät ole missään yhteydessä toisiinsa, mitättömistä sattumuksista paisuu huomattavia tapahtumasarjoja ja toisaalta suuret yritykset lässähtävät dramaattisesti epätyydyttäviksi. Näin se käy.
Mainio kirja, pitää jatkaa kirjailijan tuotantoon tutustumista (vaikka omalla tavallaan tämän voisi myös jättää viimeiseksi luettavaksi dekkariksi...).
Yllälinkitetyn Derrickuksen lisäksi kirjan on lukenut Tupajumi.
(Ai niin, suomennos Eero Ahmavaaran. Tämä painos on julkaistu Korppi-sarjassa, myöhempi painos tullut Sapossa)
1 kommentti:
Kuulostaa kinnostavalta!
Sinulle on kesähaaste minun blogissani. Kesämielellä!
Lähetä kommentti