Luin jokin aika sitten tsekkiläisen nobelistirunoilija Seifertin suomennettua myöhäistuotantoa, kokoelman Ruttopylväs. Tarukirjan Margit sitten lainasi minulle tämän kirjan johon on Dana Loewy englanniksi toimittanut ja kääntänyt runoilijan neljä ensimmäistä kokoelmaa 20-luvulta: City in Tears, Sheer Love, On the Waves of TSF ja The Nightingale Sings Poorly.
Näiden ja tuon Ruttopylvään kirjoittajan välillä on siis vuosissa eroa enemmän kuin minulla ikää...
Nuori Seifert ei niin paljoa rakkauden ja kuoleman teemoja meditoinut, kokemukset olivat akuutimpia ja vaikuttajat selvempiä. Ainakin käännöksissä mitallisuutta ei harrastettu vaikka ensimmäisissä kokoelmissa on tiettyä klassisuuden henkeä, Sheer Love alkaa ylistyksellä muusalle vaikka futurismin sähköisyyteen verhottuna:
Electric Lyre (ote)
Before I begin to sing in a frantic rush
about things that are and that I adore,
through the din of cars, bells, chimes and wires,
before I begin to sing of the beauty of propellers,
advancing in the supple caress of clouds with force[...]
(onko olemassa 20-lukulaisempaa ilmausta kuin "beauty of propellers"?)
Muissakin kirjoissa harrastetaan selvää kokoelman aloittavaa esittelyrunoa ja myös lopussa Seifert kiittää ja kuittaa.
Futuristien ohella huomattavaksi palvonnan kohteeksi nousee Guillaume Apollinaire, ja molemmat ovat vahvimmin läsnä kolmannessa kokoelmassa On the Waves of TSF jossa huomattavaan asemaan nousevat myös typografiset kokeilut ja kuvarunous.
Ja sitten on tietysti kommunismi: ensimmäisessä kokoelmassa on useita runoja vallankumouksesta ja kyllä siihen ja kommunismin autuuteen viittaillaan myös myöhemmin. Jälkiviisaasti tässä on tietysti hieman irvokkuutta kun katselee maan myöhempää historiaa...
Tuo ensimmäinen kokoelma onkin vakavin ja poliittisesti tietoisin näistä, myöhemmissä on vielä yhteiskunnallisuutta mukana mutta mukaan on tullut myös runsaasti leikkisyyttä ja huumoria, erityisesti tuossa kolmoskirjassa: kuinka paljon enemmän sitä olisi sitten alkukielessä, ilmeisesti sanaleikit ja äänteelliset leikittelyt olivat runsaita.
Poet
he sang and sang of sadness
of youth which is dead
while on his chin there were still traces
of the milky way
Vallankumousta odotellessa matkustetaan mm. Pariisiin ja Moskovaan ja ollaan muutenkin kiinni aikakauden eurooppalaisessa avantgardessa, ja toki myös yhtenä sen huomattavana edustajana.
Ei Seifert nyt vieläkään nouse suosikkieni joukkoon, mutta oli tässäkin hetkensä ja varmaan muuhunkin aikakauden runouteen pitäisi tutustua paremmin (alkaen nyt vaikka sieltä Apollinairesta).
Lenin (ote)
Open the windows.
Pain closes the eyes
in the background of red fabrics.
They have lifted the deceased
and the grave is opening,
Dead is Lenin.
The multitudes have stirred.
Step slowly.
The claw of grief will hew.
For the sorrow of the world,
my dear poet,
nightingales sing poorly.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti