15.3.15

Ryu Murakami - In the Miso Soup


Kenji on tokiolainen parikymppinen "yöelämäopas", yksityisyrittäjänä palkattavissa opastamaan turisteja kaupungin yöelämään, erityisesti tietysti kaupallisen seksin muotoihin. 29. joulukuuta hän saa asiakkaakseen amerikkalaisen Frankin, joka vaikuttaa varsin omalaatuiselta, ainakin krooniselta valehtelijalta ja muutenkin...ja Kenjin mielessä herää epäilys, millään tavoin varmentamaton tietysti, että Frank saattaa liittyä jotenkin päivällä uutisoituun nuoren tytön raakaan murhaan...

Ryu Murakami on tullut esiin yhtenä japanilaisten nykykirjailijoiden rankemman laidan tärkeimmistä nimistä (ja on mainittu mm. Yoko Ogawan ja Hitomi Kaneharan yhteydessä) mutta tämä oli ensimmäinen lukemani kirjansa, ja, olipahan kirja. En ole ihan varma oliko tämä lopulta hyvä ja/tai itsetarkoituksellista eksploitaatiota, mutta ainakin oli häiritsevä ja ajatuksia herättävä. Jännäritarinana pysyi tehokkaasti koossa kun yhtään ei voinut arvata mitä seuraavaksi tapahtuu, varsinkin kun sitten kun tapahtuu kauheita asioita niin kirjakin hyppää ihan toiseen suuntaan ja taas pitää ihmetellä miten tässä oikein käy...kirja ei välttämättä kestä toista lukukertaa mutta yhdelle kerralle piisaa trilleriä ja tutustumista Tokion alamaailmaan, ja kuten sanottu, erityisesti seksibisnekseen sen monenlaisissa ilmenemismuodoissa.

It's always precisely the sort of smug old wanker you would never ever want to end up like. We don't live the way you tell us to because we're afraid that if we do we'll grow up to be like you, and the thought of that is unbearable. It's all right for you because you'll be dead soon anyway, but we've still got another fifty or sixty years to live in this stinking country.

Olen aiemmin naureskellut ennakkoluulolleni skandinaavidekkareista että niissä Mats tappaa Ylvan kirveellä ja sitten todetaan että yhteiskunta on syyllinen, joten on hieman ristiriitaista että tässä sitten pidin myös siitä kuinka Murakami pui yhteiskunnallisia asioita hyvin kriittiseen sävyyn, luoden kuvaa korruptoituneesta, suuntaa vailla olevasta ja sisäisesti mädänneestä Japanista. Ja kirja linkittyy myös buddy-genreen, kaikista muista tapahtumista huolimatta kirjan keskeisenä aiheena on Kenjin ja Frankin välinen suhde.

Aika näyttää jos kirja jää mieleen (jos jää niin se on hyvä), lisää Murakamia pitänee kuitenkin lukea.

4 kommenttia:

Jokke kirjoitti...

Olet taas löytänyt kiinnostavan kirjan :)

hdcanis kirjoitti...

Jep, joskin veikkaisin että sinun kirjamakuusi tämä ei niin mene...

Juha Makkonen kirjoitti...

"Mats tappaa Ylvan kirveellä ja sitten todetaan että yhteiskunta on syyllinen"

Tämä on helmi. :-)

hdcanis kirjoitti...

Ilmeisesti ei millään muulla tavalla kuin että ovat tärkeimpien japanilaisten nykykirjailijoiden joukossa ja sukunimi on sama.