Joka aamu on armo uus,
miksi huolta siis kantaa?
Varjot haihtuu ja puutteisuus,
Jeesus voimansa antaa.
Kiitos Herran, hän auttaa tiellä,
Jeesus kanssamme tänäänkin viel' on,
meille tuo Isän suosion,
rauhan luonansa siellä.
(Lina Sandell)
Oliko Ketjukolaaja joka joskus aikoja sitten ehdotti että virsikirjaa voisi kokeilla lukea runokirjana? Moderni virsikirja odottaa yhä kokeilua mutta tällaisen kirjan sain lainaan yhdeltä tutulta (hei vaan!) joka puhui myös aiheesta, kuinka tämä kirja on antoisaa luettavaa myös ihan teksteinä, ja vaikkei niiden uskonnollis-filosofista viitekehystä omakseen tunnustaisikaan. Pitihän tätä sitten kokeilla.
Kyseessä on siis Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen vuonna 1963 julkaisema nuottikirja jossa on reilu 300 virttä: kuinka tämä vastaa muita vanhoillislestadiolaisia laulukirjoja jäi hieman epäselväksi, ilmeisesti tässä on jotain vähän uudempiakin lauluja mukana (tekijälistasta bongasin ainakin Anna-Maija Raittilan jonka tekstejä löytyy runsaammin pari vuosikymmentä myöhemmästä uudistetusta virsikirjasta), mutta aika vahvastihan Siionin laulut perustuu 1800-luvun ja 1900-luvun alun ev.lut.virsikirjaan omien tekijöiden lisäksi.
Tätä lukiessa alusta loppuun kirjana tässä on luonnollisesti aika lailla toistoa. Kirjoittajia on lukuisia, osa nimettyjä ja osa tuntemattomia, monesta maasta ja monelta vuosikymmeneltä tai -sadalta, mutta silti kun pysytään kiinni lähdemateriaalissa Raamatussa niin näkyyhän se. Myös muissa aiheissa ja kielikuvissa näkyy päällekkäisyyttä, useampi runoilija puhuu Vaatijan sauvasta ja lasisesta merestä, Kristuksen veri priiskuu ja pesee morsiamen puvun lumivalkoiseksi...vaikka toisaalta samaa kielikuvaa saatetaan käyttää hivenen eri yhteyksissä ja merkityksissä.
Kirjana tämä on siis intertekstuaalisuuden läpitunkema, joku voisi sanoa avantgardistiseksi tai postmoderniksi.
Nyt riemuvirsi veisatkaa,
te kristityt ja veljet,
ja turman vallat vaviskaa!
On poissa haudan teljet!
On noussut voittovoimassaan,
yön varjot karkoitettuaan
jo Armonaurinkomme.
(Väinö Havas)
Kun nämä tekstit ovat lauluja niin tekstitkin ovat mitallisia, harmi vain että mitallisuus näyttää olevan aika vaihtelevasti kirjoittajilla hallusssa, osa ilmeisesti panostaa täysillä sisältöön ja luottaa että sillä saa muodon rikkeet anteeksi (ja ties vaikka joukossa olisi heitäkin joiden mielestä on jopa sopivaa tehdä vähän horjuvaa mittaa korostamaan virren mahdollista "minä syntinen kurja"-sisältöä?). Mm. Väinö Havas selvästi hallitsee myös muodon mutta moni muu ei, ja tällaiset horjahdukset kyllä ärsyttävät. Joissain tutuissa virsissä (kuten postauksen alussa lainaamassani) on sittemmin tehty jonkin verran toimitustyötä että teksti saataisiin sujuvammaksi.
Erityisesti käännösteksteissä on myös selvästi runnottu sisältöä mahtumaan säveleen hillittömällä heittomerkkien väärinkäytöllä:
Sull', Jesu, mielest' nöyrästä
mä kiitoksen nyt kannan.
Tään runsaan armos edestä,
kun sielullen täss' annat:
Siis terve armas ystävän',
mun kanssas olet yhdistän',
jost' laulan suurell' riemull'.
Eipä silti, joukossa on kyllä joitain tekijöitä joiden käyttämä kuvasto on kyllin vahvaa että se saa anteeksi horjunnatkin, esim. Paavali Ervasti:
O Ylkä Jeesus rakkahin,
iloni olet ikuisin,
kun rauhanliiton kanssani
tehnyt oot iankaikkisen.
Sen kuumalla verihielläs
lukitsit, kipiällä piinallas.
Mun Jeesus oler omani,
ainoa turva, linnani.
O Jeesus, veli rakkahin,
kun kannoit minun tähteni,
täällä purppuraista pukua
ja myöskin pilkkakruunua!
Teit työtä suurella vaivalla
ja verisillä vaatteilla,
valmistit mulle ikuisen
onnen, rauhan ja autuuden.
(Paavali Ervasti)
Tuossa pätkässä tuli esiin myös kirjan varmana huomiotaherättävin piirre, väkevä verimystiikka. Passio ja Kristuksen veren ja haavojen kontemplointi on hyvin runsasta ja keskeisellä sijalla, usein kietoutuneena morsianmystiikkaan (Jeesuksen kylkihaavassa on hyvä asunto jonne Ylkä vie morsiamensa jonka puku on pesty veressä valkoiseksi jne jne).
Olen tarpeeksi keskiaikaisia mystikoita kuten Katariina Sienalaista lukenut että aiheet ovat tuttuja ja siinä mielessä piristäviä että modernissa kristillisyydessä tällaiset aiheet ja laulut on kai aika hyvin siivottu pois näkyvistä kun ne eivät ole sillai tarpeeksi kivoja ja siloisia ja varmaan ärsyttävät monia (suruttomia).
Nouse jo, pilvi verinen,
ylene yrttitarhasta,
virvoita meidän sydämet
sun rakkautes tulella!
Anna sun veres pisarain
langeta kuiviin sydämiin
ja rakkauttas tuntemaan
meit' auta, siinä kasvamaan!
Aurinko veripunaisna
paista ain' laumas lippuna,
suo sätees meitä sulattaa,
kun mailman kylmyys uuvuttaa!
(J.V.Vikman)
Tuossa tulee myös esiin aiemmin mainitsemani huomio että eri tekijät varioivat samaa kielikuvaa, tässä J.V.Vikman kuvaa pilven satavan maahan herättäen kuivat sydämet, toisalla verinen pilvi taas rinnastetaan erämaavaelluksella Moosesta johdattaneisiin pilvi- ja tulipatsaisiin, juutalaiset seurasivat näitä ja niin meidän tulee seurata minne veripilvi johdattaa.
Toki passion ohella on paljon myös ilon, onnen, toivon kuvauksia jotka myös esitetään suurella tunteella (ja yhä vain, nämä kaksi linkittyvät kiinteästi toisiinsa, koska passio niin toivo ja ilo). Ja kun elämässä tuodaan esiin erämaavaelluksen ja taistelun piirteitä niin esim. valikoima hautajaisvirsiä on huomattavan rauhallisia ja iloisia...
Tuo armon lasinen meri
on täynnä riemua,
siell' valittuin joukko kiittää
Jumalan Karitsaa.
Oi autuus suuri kun pääsee
Morsian kotihin,
siell' loppuu taisto jo sulta,
saat voiton sodasta.
On päässää morsiankruunu,
kun Yljän syliin käy,
ei tunne murhetta rinta,
ei kyyneltäkään näy.
Oli tässä paljon sellaisia lauluja jotka eivät juuri mieleen jääneet tai eivät alunperinkään kiinnostaneet. Yllämainittujen tekijöiden lisäksi haluaisin mainita vielä Antti Nordlundin koraalikirjan (Vaasa 1850) jonka valikoimasta tuli huomionarvoisia lauluja, sekä Leonard Typön jota tämän lainakirjani omistaja erityisesti kehui ja joka on tosiaan hyväksi havaittava.
Leonard Typpö: Siionin ostolauma
Siionin ostolauma,
kiiruhda katsomaan,
kun Jeesus, Ylkäs kärsii
raskaita vaivojaan.
Ei sammu rakkaus hellä
suurissa tuskissaan,
kun vaipuu kasvoillensa
hän Getsemanessaan.
Kirkkaana paistaa päivä,
Hän armoistuin on
Saaronin kaunis ruusu,
saat olla murheeton.
Hän sankarina nousi
sotimaan ristille,
voittaen haavoissansa
elämän kuolleille.
Jos turmeluksen tunto
rasittaa mieltäsi,
niisn ristillä on voitto.
Ylennä silmäsi!
Kastelkoon armonsade
Jeesuksen haavoista
näin kuivat sydämemme,
pelastain vaivoista.
On maja valmistettu
jo rauhan lapsille,
tuoreessa viinipuussa
köyhille sieluille.
Me saamme Jeesukselle
jo laulaa kiitosta,
katsella rauhan rantaa,
mi saadaan armosta.
11 kommenttia:
Hienoa, että olet ottanut lukeaksesi virsiä! Minä en ole Siionin lauluja ja virsiä kovin paljoa selaillut, joskus olen tosin ollut tilaisuuksissa, jossa näitä lauluja on laulettu. Esille nostamistasi virsistä tunnen vain tuon ensimmäisen ruotsalaisen Lina Sandellin sanoituksen. Hänellä on muitakin hyviä.
Leonard Typpö on tullut tutukseni virsikirjan virrestä 105, jota olen viime vuosina silloin tällöin laulellut. Laulan virsiä äidilleni hänen luonaan käydessäni. Joskus äiti laulaa jonkun säkeistön minun kanssani.
Tuosta Paavali Ervastin virrestä tulee heti vaikutelma aika vanhasta sanoituksesta, kuten myös lienee laita tuon "Sull', Jesu, mielest' nöyrästä" suhteen. Tällaisissa vanhemmissa sanoituksissa, kuten vanhoissa "talonpoikaistaiteilijoitten" maalauksissa on oma yllättävä rehellisyytensä.
Mutta haluaisin kysyä, eikö lukemassasi kirjassa ole virsiä järjestelty tilaisuuden tai juhlan mukaiseen järjestykseen? Minä ainakin laulellessani yritän toisinaan etsiskellä ajankohtaan sopivia virsiä ja posotan siitä, minkä satun osaamaan. Virsikirjan virsillähän on usein samat säveletkin.
Mitä tulee muotoon ja riimittelyihinkin, lienee virsien samalla tavalla kuin iskelmienkin osalta käytössä sama venyttelymahdollisuus niin tavujen kuin loppusointujenkin suhteen. Välillä se ei toimi ihan täydellisesti.
Erinomainen katsaus Rauhanyhdistysten lauluaarteistoon!
Olipa hienoa verikontemplaatiota näin pääsiäisen alla! Näissä herätysliikkeiden lauluastioissa usein tarkoitus pyhittää keinot, muta siitä viis, jos tekevät tehtävänsä.
Virren voima on kyllä mahtava. Olen veisannut virsiä monen vanhan dementoituneen sukulaisen kanssa, ja aina ne liikuttavat kaikkia, vaikkei muuta enää pysty sanomaan.
On jo pitkän aikaa ollut mielessä postaus virsistä "jotka tulevat kohti". Olisi muutenkin sopiva askare tähän vuodenaikaan.
Piti lisätä nuo katkelmien tekijät jotka tiedossa olivat. Ja tuo ensimmäinen oli minullekin tuttu, sitä on tullut muuallakin laulettua (joskin oli siinäkin säe sieltä toinen täältä muokattu).
Kun lueskelin pikaisesti virsikirjojen historiaa niin siellä nousi esiin että Siionin lauluissa on paljon samoja lauluja kuin 1800-luvun ja 1900-luvun alun "yleis"virsikirjoissa eli vanhahtavia lauluja oli paljon ja monessa tutussa virressä voi vielä olla vanhempia sanamuotoja joita Raittila, Haavio, Rauhala ja muut ovat ehkä nykyaikaistaneet.
Eli siinä mielessä myös kiinnostava katsaus suomenkieliseen runouteen ennen Aleksis Kiveä tai hänen aikalaisiltaan, aihe toki kiinnostaa.
Varmaankin sekalaisella seurueella venytellen laulettuna vähän horjuvammatkin riimit menevät täydestä, näin luettuna ne joskus töksähtelivät. Kauheasti en säveliin kiinnittänyt huomiota kun nuottienlukutaitoni ei ole niin hyvä että saisin kiinni melodiasta laulusta jota en ole kuullut laulettuna, mutta toki tuli huomattua että jonkin laulun saattoi vetää vaikka Suvivirren tai Maan korvessa sävelellä...
Tässä kirjassa eri osastoja ei ollut merkitty, mutta huomasi kyllä että tässä kohtaa tulee pääsiäisvirsiä ja tuossa hautajaisvirsiä tai aamuun tai iltaan sopivia virsiä, eli varmasti perustuu kyllä laulukirjaan jossa osastoja on merkitty.
Verikontemplaatio tosiaan sopii näin pääsiäistä lähestyttäessä, ja tunneskaala on muutenkin laaja ja dynaaminen.
Mutta noin sisällön ulkopuoleltakin tämä on omalla tavallaan taiteellisesti kiinnostavaa, olen viime aikoina muutenkin hieman miettinyt teologiaa kielenä, tavoista puhua mystiikasta, ja tällaisessa intertekstuaalisessa moniäänisyydessä saattaa olla ajatusta...
Virsien sävellykset ovat usein aika monotonisia ja tylsiä soittaa pianolla, vaikka kun hankin pianon vuosi sitten ja aloitin soittaa sitä 35 vuoden tauon jälkeen takaraivossa oli juuri haave soittaa ja laulaa esimerkiksi virsiä! Olen käynyt 60-luvulla sellaisen kummallisen virsikansakoulun - ehkä siihen aikaan tavallista?- jossa veisasimme päivittäin sisällöltään usein käsittämättömäksi jääneitä, mutta mielikuvitusta kiihottavia virsiä. Kaunis on kuolla joukkojen eessä! Jne. Ihmeellistä kamaa, kun koulu ja opet oli muuten niin sovinnaisia.
Muutama harva savellys on niin ihana, että niihin uppoaa täysin. Nyt kun sinulla on mun Siionin laulukirja voin laulaa ja soittaa esimerkiksi Svensk Koral Bok kakkosesta virren 377 "Hjälp mig, o Jesus ty ångest mig trycker - mörkret betränger mig, närmare rycker ". Siinä on ihanan heleä sävel -suomalainen kansanlauluvariaatio - joka sopii satavuotiaaseen flyygeliini hyvin (koneisto on jo kulunut ja kosketus epätarkka, mutta ääni on toisesta maailmasta kuin sata enkeliä
laulaisi..)
Ehkä virsien monotoninen sävel on jonkinlaista meditaatiota toiston kautta, lallatusta. Tulee mieleen buddhalaisten rukousmyllyn pyörittäminen.
Onhan noi virret usein kamalia ja välillä ihania. Verinen pilvi on häkellyttävä ja visuaalisia vastakohtia käsittävä kuva! Ja lasinen meri, siitä tulee ihan Grimmin sadut mieleen, ettei olis jotain ollut vastaavaa siellä.
Tuosta sanojen lyhentelystä ja heittomerkkien viljelystä - tulee muistuma Aleksis Kiveen: Mun impeni valkeal liinal, illalla lempeäl.
Vielä pitäisi löytää Siionin laulukirja, kun se on kai ihan eri kuin nämä rauhanyhdistyksen siionin laulut. Näin ainakin ystäväni sanoi, kun katsoi koraalikirjaani, hän haluaa kuoleman lähestyessä Siionin virsiä laulettavan. Mitähän ne sitten on?
Eikö muuten ole upea viininpunaiseen vivahtava nahkasidos tässä Siionin laulukirjassa, hieman kuivuneen veren sävyä?
Korjaus edelliseen: eihän tuo Ateenalaisten laulu tietysti mikään virsi ole! Mutta merkillinen sekin.
Pitää silmäillä jos tulee muita versioita Siionin lauluista vastaan, että onko niissä kuinka paljon eroa...
Sitten on kanssa evankelisen herätysliikkeen Siionin kannel joka on ilmeisesti taas voimakkaasti iloa ja armoa korostava, puhuikohan H niistä?
Suurin osa virsistä on varmaan vähän tylsiä vain soitettaviksi, jos ne mitoitetaan sen mukaan että vähän laulutaidottomampikin joukko pystyy niitä hoilaamaan ja tarvittaessa ilman säestystä. Laulaminen on kuitenkin näissä se juttu.
Ja hyvä on että puhuvat tuollaisella omalaatuisella kuvastolla, verisillä pilvillä, lasisilla merillä jne, mystiikka ylittää kielen ja ymmärryksen rajat...
Selvisi sitten tämäkin, H puhui Siionin virsistä eli körttiläisistä, nämä olivat Siionin lauluja eli lestadiolaisia ja sitten on se Siionin kannel joka on evankelinen. Pysy nyt sitten näissä mukana.
Hauska idea lukea virsiä noin. Minä en onnistunut, en koskaan onnistu lukemaan tuntemiani lauluja muuta, kuin laulamalla. Mielessäni tai ääneen.
Ihan niin kuin vasta somessa liikkunut
Pikkukakkosen posti -teksti, ja kysymys: "Voitko lukea laulamatta?"
Joo, tässä auttoi että suurin osa näistä virsistä oli minulle tuntemattomia enkä osaa niin hyvin nuotteja lukea että yhdellä silmäyksellä tavoittaisin melodian...kyllähän niitä joitain tutumpia lähti aika automaattisesti hyräilemään.
Mielenkiintoinen kirjoitus! Olen itse lukenut virsikirjoja systemaattisesti (osin harrastuksen vuoksi laulujen sanoittajana). Olen käynyt läpi sekä uusimman virsikirja että vuoden 1701 vanhan virsikirjan. Molemmat löytyvät nykyisin netistä.
Uusin virsikirja on sanoitustekniikan osalta loppuun asti hiottu. Sen virsiä on ollut viimeistelemässä komitea tai useitakin komiteoita, joissa on ollut mukana osaavia ammattirunoilijoita. Vanhaan virsikirjaan heräsi mielenkiintoni kun Veijo Meri kehuskeli sitä jossain esseessään väkevästä sanonnasta tai muusta vastaavasta.
Erittelysi veri- ja morsiusmystiikasta ja sen häivyttämisestä nykyvirsistä on osuvaa. Vuoden 1701 virsikirjassa oli myös muita teemoja, joita ei enää juurikaan tapaa. Jumalaa pyydettiin mm. suoraan auttamaan vihollisille kostamisessa, jotta heidät pyyhittäisiin pois Elämän kirjasta. Taivaaseen pääsyä taas saatettiin käsitellä sopimusasiana, joka oli varmaa, koska niin oli luvattu kunhan syntinen täytti omat sopimuskohtansa.
Siionin virret näyttäisi olevan kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoinen ainakin siinä, että vanhat muodot ja sisällöt ovat säilyneet siinä aivan eri lailla kuin loppuun asti hiotussa kirkon "virallisesssa" virsikirjassa.
Kyllä näitä kannattaa monenlaisia lueskella, kirjoitusajankohdat ovat tietysti erilaiset ja esitetyt tunnetilat ja tunnelmat myös, mikä kellekin ja milloinkin on sopiva.
Ja eihän kaikki jutut tietenkään kestä kovin tarkkaa teologista tarkastelua, mutta...
Lähetä kommentti