"He sings, raps, break-dances, plays the guitar, piano, drums and the trumpet. And, of course, he is super cute!" Voiko samaa sanoa Minna Canthista?
Olen aikaisemmin jo maininnut kiinnostukseni "ephemera"-kirjallisuutta kohtaan, sellaisia kirjoja joita ei perinteisesti käsitellä kirjallisuuskeskusteluissa mutta jotka fyysisinä esineinä kuitenkin kirjan määritelmän täyttävät. Ja näin elämäkerta-lukuhaasteen puitteissa voi myös hieman tarkastella paitsi kiinnostavia ihmisiä myös koko lajityyppiä ja millaisia muotoja sesisältää...
Alunperin kiinnosti kaupoissa bongattu Isac Elliot -fanilehti mutta pihinä päädyin sitten tähän kirjastosta lainattuun Justin Bieber -elämäkertaan, joka julkaistiin jo 2010 eli kun kirjan kohde oli 16-vuotias. Noin muuten minulla ei ole sen kummempaa mielipidettä Bieberistä suuntaan tai toiseen (muuten kuin että hänellä oli tähän aikaan tyhmä kampaus), olen varmaan jotain musiikkiaan jossain kuullut mutta ei se mitenkään ole jäänyt mieleen mutta ei minulla myöskään ole mitään antipatioita.
Vaikka 46-sivuisessa kirjassa suuren osuuden saavatkin kuvat, ei 16-vuotiaan elämän venyttäminen tähän mittaan ole silti kovin helppoa varsinkin kun varhaisvaiheet ennen ensimmäisiä julkisia esiintymisiä kuitataan parilla sivulla. Rowlands kertoo tarinaa vaikka Bieberin omia sitaatteja onkin käytetty paljon, ja pariin otteeseen näiden välillä on aikamoista toistoa, Rowlands sanoo asian ja perässä on Bieber-sitaatti jossa sama asia sanotaan ihan samoin sanoin.
Luonnollisesti mukana on paljon sekalaisia mielipiteitä ja tärkeää informaatiota kuten mikä on Bieberin lempiväri tai mitä kieliä hän osaa, lukuisten muiden julkkisten kommentteja, kuvaukset parin päivän päiväohjelmasta (mielenkiintoisesti "Here's what we imagine it would be like..." jättäen epävarmaksi kuinka totuudenmukainen tämä nyt sitten on), triviaa ("The single 'One Time' isn't directed to a specific girl, it's directed at all girls.") jne.
Yleisellä tasolla elämäkerrroissa tehtävät valinnat ja niissä näkyvät ongelmat ovat tuttuja jo monien vuosisatojen takaa, yhtenä hyvänä esimerkkinä Raamatun apostoli Paavali, jonka tunnemme kolmesta eri lähteestä. Meillä on Paavalin omia kirjoituksia joissa tämä valottaa elämänvaiheitaan hyvin fragmenttisesti mutta tuo silti persoonaansa esille. Meillä on Paavalin seuraajat jotka täydensivät apostolin henkilökuvaa tämän nimissä kirjoitetuissa kirjeissä mutta jotka tunnetusti lisäilivät historiallisesti epätosia yksityiskohtia tämän matkoihin. Ja meillä on Luukkaan kirjoittama Apostolien teot, joka kuvaa Paavalin elämänvaiheita ilmeisesti kohtalaisella luotettavuudella mutta joissa Luukas selvästi yrittää kirjoittaa yhtenäistä myyttistä tarinaa jonka antama henkilökuva Paavalista on jossain määrin ristiriidassa tämän omien sanojen kanssa.
Tämä tuli vähän mieleen Tästä Rowlandsinkin kirjasta: ei sillä että se olisi mitenkään avoimen ristiriitainen mutta sen mahdollisuus oli kyllä mielessä. Rowlands rakentaa varsin perinteistä "unelmista totta"-tarinaa: nuoren Justinin vanhemmat erosivat ja Justinin elämä yksinhuoltajaäitinsä kanssa oli taloudellisesti rankkaa aikaa vaikka he niin tiiviisti rakastivatkin toisiaan, ja kun äiti oli laittanut YouTubeen muutamia videoita Justinin esiintymisestä ja ne alkoivat saada kasvavaa huomiota niin levy-yhtiötkin kiinnostuivat ja siitä seurasi sitten jättisuosio. Mutta rajusta elämäntyylin muutoksesta huolimatta Justinilla on jalat maassa, äiti on tärkein ihminen ja fanit kanssa jne.
Saattaapi olla tottakin. Mutta joka tapauksessa ei niitä elämäntapahtumia vain ehdi olla niin paljoa että niistä saa kirjan aikaan, wikipedia-artikkelin ehkä (jota vastaan tarkistin tuon elämäntarinan faktat), niinpä mukaan tulee varsin paljon Justinin omin sanoin esitettyä triviaa ja A-listan julkkiksia...ja voiko 16-vuotias päätyä yllättäen tuollaiseen elämään ilman että pää menee sekaisin? Ehkä, jos henkilö itse on erikoislaatuinen ja tämän mentori, PAt ja muut vastaavat ovat tosi hyviä työssään.
Tämä kirja ei juuri muuttanut neutraalia mielipidettäni kohteestaan suuntaan tai toiseen (paitsi että on sittemmin hankkinut paremman kampauksen) mutta elämäkertojen lajityyppiin tutustuessa oli hyvä idea lukea myös tällainen fanikirja.
11 kommenttia:
Kirjaa en ole lukenut, mutta ilmiönä kiinnostaa lapsi- tai teinitähden ura jatkossa, ja olihan Bieberin Baby (ft Ludacris) melkein se ensimmäisenä miljardin saavuttanut biisi.
Ilmiönä nämä lapsi- ja teinitähdet ovat kyllä kiinnostavia, myös kuinka ura sitten siitä kehittyy.
Mutta että siitä pystyisi sanomaan mitään niin pitää ajan tehdä tehtävänsä, sen lisäksi kiinnosti juuri tällainen kirja että millaisen elämäkerran saa henkilöstä jonka elämä on kaikin puolin vasta alussa...
Varsinaisessa tekstissä unohdin mainita myös yhden verrokin jonka olin lukenut muutama vuosi sitten, Jeanine Basingerin Star Factoryn. Basingerin kirja käsittelee tähtikulttia Hollywoodin studioiden kulta-aikoina 30-60-luvuilla, kuinka uusista lupaavista kyvyistä tehtiin tähtiä, miten julkisuuskuva rakennettiin ja miten sitä ohjailtiin uran edetessä (ja tietysti miten tähdet itse toimivat tähteydessään). Erinomainen kirja kaikille populaarikulttuurista kiinnostuneille.
hih, en ihan ensimmäiseksi olisi ajatellut sinua lukemassa Justin Bieber fanikirjaa... ;-) Ei silti, itsekin bongasin tuon Isac Elliot-lehden ja mietin, pitäisikö ostaa ja lukea ihan vaan mielenkiinnosta...
Kuten sanot, ilmiönä nämä junnutähdet ovat aikamielenkiintoinen. Niin, ja heille toivoo hyvää, vaikka taitaa historia vähän jotain muuta yleisesti ottaen ennustaa.
Mielenkiintoista on myös se, miten suuria tunteita he lapsissa herättävät. Esim. Meillä esikoisessa Robin aiheuttaa jonkinlaisen pahoinvointikohtaukse, mutta keskimmäinen jammailisi ihan tyytyväisenä. Voinet kuvitella lopputuloksen...
Hah-haa. Ei voida sanoa samaa Minna Canthista. ONNEKSI!
Mainio bloggaus. Melkein lensi teet näppäimistölle. :)
Pakko sanoa, ettei minullekaan ihan heti olisi tullut mieleeni, että sinä tällaisen kirjan luet. Mutta miksikäs ei, niin kuin arviossasi perustelitkin.
Minua(kin) jotenkin arveluttaa noin nuorten elämäkerrat: kun ei tosiaan ole sitä elämää vielä kovin paljon takana. Mutta saahan sitä toki kirjoittaa, mistä vain. Ja varmaan sille on tilausta ainakin fanien keskuudessa.
On se sinullakin laaja tuo luettujen kirjojen valikoima! Hauska juttu. Mielenkiintoinen ilmiö kyllä noin vakavasti otettuna, elämäkerta 16-vuotiaasta nuppusesta. Suuri lukijakuntakin luvassa joka tapauksessa. Omassa lapsuudessani oli Robertino Loreti niminen italialainen, joka kävi Suomessakin. Vaikeni sitten ainakin maailman mittakaavassa, kun se kristallinkirkas ääni vaimeni äänenmurroksen jälkeen.
Ainakin kun tarpeeksi nopealukuisista kirjoista on puhe niin voi hyvin lähteä "mikään inhimillinen ei ole vierasta"-linjalle :)
Tässä kirjassa jo mainitaan äänenmurros, että ei pääse enää niin korkeisiin ääniin kuin ensimmäisissä hiteissään...mutta kun kävin lueskelemassa wikistä myöhempiä vaiheita niin ääniala on silti tainnut asettua korkeaan tenoriin.
Ja näköjään sekoiluja on tullut harrastettua, suomenkielisessä wiki-artikkelissa huumeet ovat korostettuina (en tiedä onko oikeasti aiheesta), englanniksi vähemmän mutta kyllä kännisekoilua näkyy sieltäkin löytyvän. Eri asia sitten onko se loppujen lopuksi paljon suurempaa kuin tavisnuorilla mutta tietysti ne raportoidaan paljon tarkemmin...
Noin yleisesti täytyy sanoa, että muusikoiden elämäkerrat on tavallisesti ihan kamalaa luettavaa. Luin joskus Janis Joplinin elämäkerran, jossa joka toisella sivulla puhuttiin siitä miten ruma Joplin oli miten pahoin hän traumatisoitui siitä, että oli niin ruma ja miten rumuus vaikutti hänen musiikkinsa ja johti lopulta huumeiden käyttöön ja kuolemaan! :-D
Ja koskaan, koskaan ennen kirjan lukemista en ollut ajatellut, että Joplin olisi jotenkin ruma. Ihana nainen ja lahjakas muusikko. <3
Myös Kurt Cobainin elämäkerta oli ihan kamlaa kuraa. Tuntuu, että monet muusikoiden elämäkerroista on kirjoitettu sellaiseen 7päivää-tyyliin.
Kiehtovaa! Olen tuota samaista Isac Elliot-julkaisua onnistunut kaupassa käydessä ihmettelemään itsekin. Arvostan ennakkoluulotonta otettasi kirjoihin ja kirjoittamiseen!
Kiinnostavaa on myös se, miten nuo poikatähdet brändätään lähes aina tuollaisiksi imelähköiksi, kun tytöt ovat useimmiten vähän reipashenkisempiä.
Sen tiesin että Joplinia ei pidetty kovinkaan kauniina vaikkakin karismaattisena esiintyjänä (Leonard Cohenin kappale Chelsea Hotel kertoo Joplinista, "We're ugly but we got the music").
En mitenkään valtavasti lue elämäkertoja, musiikista kiinnostaa enemmän esim. jotain skeneä tai genreä kuvaavat kirjat (Please Kill Me, Our Band Could Be Your Life, Parasta lapsille, Always Magic in the Air...)
Charles Minguksen varsin omalaatuisesta omaelämäkerrasta olen blogannutkin, ja Librarythingin muistiinpanoista löytyi myös Sun Ran ja Sparks-yhtyeen historiikit...
Elokuvaihmisistä olen enemmän lukenut, ja heistä tuntuu olevankin helpompi kirjoittaa toimivia elämäkertoja (leffoista on muutenkin helpompi kirjoittaa kuin musiikista). Mutta on myönnettävä että en välttämättä valitse suurimpien suosikkieni elämäkertoja, minua kiinnostavat enemmän eksentrikot joilla on erikoinen elämä (ja mm. Fassbinder-kirjan luin ennen kuin olin nähnyt yhtään elokuvaansa...)
Isac Elliot tuntuu kiinnostavan nyt monia :)
Se on sitten oma pohdintansa aihe millaisiksi teinitähtiä brändätään ja mistä syystä...
En tiedä, meneekö ihan hakuammunnaksi, mutta noihin "skeneihin" voisi liittyä Gary Lachmanin Tajunnan alkemistit, joka kertoo okkultististen teemojen noususta 1900-luvulla huipentuen 60-70-lukuihin, jotka ovat kirjan varsinainen fokus. Omaan makuuni kaikenmoisia nimiä ja anekdootteja on vähän liikaa, kun olen enemmän teoreettisuuden ystävä (mickjaggereita ja aleistercrowleyita vilisee harva se sivu), mutta tiedän monia, jotka ovat pitäneet kirjasta paljon.
Lähetä kommentti