Lukumaraton IV 16.7 - Josef Škvorecký: Ihmismielten insinööri

Ja taas on aika lukumaratonin, tämänkertaisen yhteismaratonin emännöijänä toimii Emmi, sieltä myös muita osallistujia.

Aikaisemminhan on jo muutama kerta maratoonattu, ja tällä kertaa kokeillaan taas tiiliskiveä. Eli tavoitteena on lukea ainakin mahdollisimman paljon Josef Škvoreckýn kirjaa Ihmismielten insinööri (suomentanut englannin kautta Leevi Lehto). Alaotsikko lupaa "lukemista vanhoista kunnon aiheista: elämästä, naisista, kohtalosta, unelmista, työväenluokasta, salaisista agenteista, rakkaudesta ja kuolemasta", ja tätä riittää siis päälle 600 varsin runsaannäköisen sivun verran.

Pientä hasardia tässä tietysti on kun en ole herralta aiemmin mitään lukenut, eli tämä saattaa olla ihan väärä kirja minulle tai tällaiseen lukemiseen. Sen verran valmistauduin että luin kokeeksi etukäteen kirjan viisi ensimmäistä sivua ja kun ne eivät olleet ihan kauheita niin kokeillaan.

Noin keskipäivällä olisi tarkoitus aloittaa.

14.00 Pari minuuttia yli keskipäivän aloitin ja nyt on ensimmäinen luku, Poe, takana.
"Tämä on romaani. Se on suuri taideteos, sillä se on kirjoitettu kirjan muotoon." (sori, oli pakko)

Viihdyttävä kirja. Tässä on varmasti reilusti mukana "kirjoita mistä tiedät"-materiaalia eli päähenkilömme on Danny Smiricky, tsekkiläinen kirjailija ja kirjallisuuden opettaja torontolaisessa yliopistossa...kerrotaan siis nykyarjesta, amerikkalaisopiskelijoista joita ehkä kiinnostaa tai sitten ei, turisteiksi naamioituneista salaisista agenteista joita ainakin kiinnostaa, emigranteista joita kiinnostavat ehkä muut asiat jne. ja palataan myös menneeseen, sota-aikaan Messerschmitt-tehtaaseen ja vastarintatoiminnan liepeillä pyörimiseen. Tarinoita riittää ja niissä on varsin ironinen vire, ja kirjallisia ja kulttuurisia viittauksia vilisee, osan tunnistan, osan ehkä, osaa en (sattumalta minulla on kesken myös toinen tsekkiläinen kirja, jonka kirjoittaja Vaculíkista oli tässä juttua...)

Seuraavaksi toinen luku, Hawthorne.

16.15
"Minä pidin siitä kovasti. Kaikki taide joka saa meidät ajattelemaan on arvokasta."
"Ajattelemaan?" Hän on utelias. "Niinkuin mitä?"
"Kaikkea", minä sanon. "Mitäpä muutakaan ajattelemista meillä olisi."

Toinen luku luettu, takana siis 158 sivua. Yhä hyvä, yhä ironinen, yhä vaeltelee asiasta ja ajasta toiseen.

Seuraavaksi Twain. Tai ulkonakin voisi tietty poiketa.

19.30
Mílanin tupaantuliaisvieraat nauroivat tarinalleni siitä miten olin vastannut kolleegioitteni Bill Hogarthin ja Sugar Schwartzin laitoksellamme levittämään kiertokirjeeseen. Heidän kysymykseensä "Jos Edenvale Collegeen perustetaan marxilainen opintokerho, olisitko kiinnostunut tulemaan jäseneksi?" vastasin erään Sugarin lempikirjan viimeisellä lauseella: "Olen ollut siellä jo."

Kolmas luku, Twain, luettu, olen siis sivulla 254. Tämän kirjan parissa ei siis sivumääräennätyksiä tehdä :) Kävin kyllä myös ulkona kävelyllä ja kahvilan terassilla kahvikupin ääressä luin myös 12 sivua kevyemmin mukana kulkevaa Sillanpään Elokuuta (josta tulee oma postauksensa jahka saan sen loppuun).

Kirjan nimi selitetään alkulauseessa, kyseessä sanotaan olevan Stalinin määritelmä kirjailijasta: kuten insinööri rakentaa koneen niin on kirjailijan rakennettava Uuden Ihmisen mieli. Kirjallisuus ja siitä opettaminen ovat isossa osassa, kuten myös musiikki, teatteri ja taidefilosofia yleensäkin, mutta toki myös muu elämä (40-luvun muistoissa ei ole puhetta juuri lainkaan kirjallisuudesta tai taiteesta paitsi Janin kirjeissä...)

Neljäs luku on nimeltään Crane, joka on allekirjoittaneelle tuntemattomin näistä seitsemästä lukuotsikoissa mainituista kirjailijoista.

21.35
Neljäs luku, Crane, luettu, olen siis sivulla 328. Kulttuuriviittausten ja aikahyppyjen lisäksi lukemista tekee haastavammaksi varsin runsas määrä saksankielisiä lausahduksia joista huomattava osa on jätetty kääntämättä. Oma saksantaitoni sentään selviää suuresta osasta näistä ja eivät ne loput varmaan niin keskeisiä ole tarinan kannalta...englantia, venäjää ja latinaakin sinkoilee pienissä määrin (englanti on aika helppoa, venäjä sai rinnalle käännöksen ja latina, no, ei toivottavasti ollut kivon tärkeää). Ja tietysti ajoittaisia purskahduksia humanistijargonia.

Sitten Fitzgeraldin pariin.

00.50
"Niin kauan kuin meidän kokemuksemme rajoittuu pelkkään teoriaan, me käyttäydymme kuin eläimet. Vasta kun nenäämme hierotaan vereen me alamme oksentaa kuin ihmisolennot."
tai
"Svensson" minä sanon, "ole hyvä ja pidä mielessäsi tämä truismeista banaalisin: uskomattomimmat komediat ovat elämän itsensä kirjoittamia."

Luku Fitzgerald takana, sivuja 430. Tässä vaiheessa ollaan aika ajoin vähän liian innokkaita tarinoimaan siitä kuinka omituista kommunismivallan alla eläminen onkaan, aijaa. Mutta kyllä tätä yhä ilokseen lukee, vaikka nyt taidan kuitenkin mennä nukkumaan ja samalla haudata toiveet saada koko kirja luetuksi maratonin aikana, vielä olisi kaksi lukua ja päälle parisataa sivua jäljellä, aamupäivällä voisi ehtiä lukemaan yhden luvun eli Conradin.

12.25
 "Koska vanhan yhteiskunnan raakalaismaiset tavat voidaan hävittää ainoastaan väkivallan avulla", huutaa Hakim. "Ja tämä on tieteellinen havainto. Uskoa on olla vakuuttunut, että sitä ei voi tehdä millään muulla tavalla."

Kuudes luku, Conrad, luettu, meni vähän yliajalle. Aloin lukea noin yhdeksältä aamulla, ja keskipäivällä olin sivulla 550 ja siihen päälle 12 sivua Elokuuta, joten maratonin lukusaldoksi tulee 562 sivua.
Pitkä ja hieman painostava luku, joka kuitenkin sisälsi muun ohella Pimeyden sydämestä tulkinnan joka oli kiinnostavampi kuin itse kirja...

Voisi pitää tauon, luen viimeisen luvun, Lovecraft, sitten myöhemmin ja kommentoin tänne vielä lisää.

20.00
Lopussa ollaan, seitsemäs luku, Lovecraft, takana. Aktiivista lukuaikaa 671 sivuun meni noin 18 tuntia eli olisi onnistunut vuorokaudessa jos olisi jättänyt nukkumatta, mitä en kuitenkaan taida suositella...(ja laskeskelin että tässä oli pienempi fontti, sivulle mahtui 44 riviä kun ylempänä mainitussa Vaculikin Keltaisen kirjaston kirjassa sivulle meni 34 riviä...)

Normaalisti kyllä välttelen näitä tiiliskiviä ja suosin lyhyitä romaaneja, mutta onhan toki hauskaa lukea tällaista moneen suuntaan levittäytyvää teosta, laajuudessaan melkein ensyklopedistista: ainakin aika iso osa 1900-lukua ja sen aatesuuntia saatiin katettua. Ja tällaisessa tiiviissä lukemisessa oli toki se hyvä puoli että pysyi jotenkin kärryillä lukuisasta joukosta sivuhenkilöitä ja voi edes suunnilleen yrittää asetella järjestykseen myös niitä poliittishistoriallisia kuvioita joita ei niin hyvin tuntenut...
Vaikka tuntuihan tässä parissa kohtaa että olisi voinut vähän karsiakin, mutta ehkä se olen vain minä.

Kirja ilmestyi alunperin näköjään 1977 ja kuvattujen tapahtumien nykyhetki sijoittui 70-luvun puoliväliin, joten aikalaisviittauksista moni jäi luonnollisesti aika obskuureiksi, joitain tiesin suunnilleen nimiltä ja osa meni varmana ihan ohi. Ja onhan tosiasia että yli puolet elämästäni Neuvostoliitto on ollut menneisyyttä ja maailma on muuttunut. Omalla tavallaan iso osa tästä on siis yhtä anakronistista kuin Hester Prynnen iso A (/ironia).

Hyvä kirja, alaotsikko piti kutinsa, mukana oli elämää, naisia, kohtaloa, unelmia, työväenluokkaa, salaisia agentteja, rakkautta ja kuolemaa. Kirjan takakannen laatija ei sen sijaan ole tuntunut lukeneen ihan samaa kirjaa kuin minä...