Tohtori oli kuunnellut kertomusta hievahtamatta, tarkaten samalla ilmeiden nopeaa ja kiihkeää varjoleikkiä naisen kasvoilla. - Missä palaa tuollainen tuli, siellä syntyy helposti tuhkaa, hän ajatteli.
Uuno Kailasta olen parin runokokoelman verran lukenut ja taannoin Penjami vinkkasi että runoilijalta ilmestyi myös postuumisti novellikokoelma.
Ja aika hurja tämä kahdentoista novellin nippu on. Pari tuntui lähinnä fragmenteilta joista olisi ehkä kehitetty jotain tai suuremmin käsittelemättömältä tekstivirralta, ja ensimmäinen novelli "Nämä kaksi jalkaa eivät sovi minulle" rinnastuu vahvasti kuuluisaan Pallokentällä-runoon.
Yleisilme on varsin synkkä, kuolema, sairaus ja hulluus on jatkuvasti läsnä ja moni novelli liikkuu jo kauhuromantiikan tietämillä (mm. Maupassantin Horla tulee ajoittain mieleen) vaikka yliluonnollisia elementtejä ei varsinaisesti esitetäkään (tai ainakin ne ovat kaikki selitettävissä mielen huuruiksi).
Vastapainoksi, joskaan ei yhtään iloisemmaksi, mukana on myös varsin realistinen ja ilmeisesti tositapahtumiin perustuva novelli "Bruuno on kuollut" jossa nuori Uuno osallistuu Aunuksen sotaretkeen ja saa ystävänsä lähtemään mukaan, mutta ystävä jää sille tielle...tämä ja pieni tunnelmapala "Sokeat" nousivatkin suosikeikseni tässä kokoelmassa, mutta kokonaisuutena tämä toki on mielenkiintoinen lisä runoilijakuvaan.
Novelleja on lukenut myös Ihan Esana ja Miska.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti