Georgette Heyer - Why shoot a butler?

Georgette Heyer on ilmeisesti tunnetumpi runsaasta määrästä historiallisia romaanejaan mutta kirjoitti brittidekkarin kultakaudella myös muutaman dekkarin: Why Shoot a Butler ilmestyi alunperin vuonna 1933.
Täytyy kyllä sanoa että en vakuuttunut.

Ensinnäkin päähenkilö, asianajaja Frank Amberley joka kirjan alussa sattuu löytämään autoonsa ammutun miehen pikkukylän tieltä, oli varsin ärsyttävä, epäkohtelias ja töykeä. Ja surutta pimitti tietoja poliisilta ja yleisesti pomputti ympärillään olevia ihmisiä varsin surutta. Samoin ihmettelin kuinka yhteistyöhaluisia poliisi oli Amberleyta kohtaan, tapahtumien ja toiminnan perusteella tämän olisi kuulunut olla ykkösepäiltyjä mutta päätyykin poliisin uskotuksi ilmeisesti koska on kirjan päähenkilö.

Eipä silti, kirjan muutkaan hahmot eivät suuremmin hetkauttaneet, mistä päästään toiseen ärsytykseen: jos Christieitä ja kumppaneita lukiessa tulee joskus sellainen olo että murhaan suhtaudutaan varsin viileästi vaan se toimii vain arvoituksena joka pitää ratkaista, niin tässä ollaan paljon pahempia. Ammuttu mies ei herätä erityistä kiinnostusta keneltäkään, lähinnä ihmettelyä että miksi kukaan haluaisi ampua hovimestarin ja palveluspaikassaan harmittelua että nyt pitää varmaan hankkia uusi. Toinenkin kuolemantapaus otetaan vastaan varsin kuivin silmäkulmin ja kolmas lähestulkoon iloisesti. Loppukohtauksessakin muutaman henkilön käytös jäi kovasti ihmetyttämään, että mitä nämä oikein ajattelivat (spoileri: koko homman syyllistä tultiin pidättämään mutta tämä pääsi tappamaan itsensä ampumalla itseään päähän, asiasta tietämättömän sisarensa ollessa paikalla ja nähdessä kaiken. Suoraan tämän jälkeen poliisit ja sisaren sulhanen menevät toiseen taloon suorittamaan perinteisen parlour scenen jossa koko homma selitetään auki, ilmeisesti jättäen sisaren yksinään itsemurhan tapahtumapaikalle. Mitvit?). Jos stiff upper lipin ja psykopatian välillä on jotain eroa niin se jäi vähän hämäräksi tässä.

Ja tarina tarjosi sinänsä varsin vähän yllätyksiä, sekalainen joukko juonenkäänteitä tuli selväksi jo alkumetreillä ja muissa pimittäminen perustui suurelta osin siihen että salapoliisimme Amberley ei vaivautunut puhumaan asioista. Aika perusjuoni joka sinänsä voisi olla Christien, Sayersin tai Marshin kynästä ja todennäköisesti paremmin toteutettuna, joskin piristävänä yksityiskohtana pidän sitä että muutamilla palvelusväkeen kuuluvalla henkilöllä on keskeinen rooli tarinassa, mm. olemalla ensimmäinen tapettu henkilö, tätä Christie ei olisi tehnyt. Ja tässä on autotakaa-ajo.

Kieli on kuitenkin varsin sujuvaa ja tarina toimivasti rytmitetty, joten lukeminen eteni vaikka kirja ei hyvä ollutkaan. Tosin huvitti hieman kun olin jokin aika sitten lukenut Elmore Leonardin kymmentä ohjetta kirjoittamiseen, joissa kehotti käyttämään dialogin selittävänä verbinä vain "say"-sanaa ilman tarkentavia adverbejä, ja mainitsi fiktiivisen kirjailijan jonka historialliset romaanit olivat "full of rape and adverbs". No, tässä kirjassa raiskausta oli vähänlaisest mutta adverbeja kyllä riitti , henkilöt puhuivat "severely" tai "promptly" tai "blankly" tai murahtelivat tai anoivat tai vaativat (ja jos minä, joka en ole kauhean kielikeskeinen lukija, kiinnitän tuollaiseen huomiota niin en selvästikään ollut ihan täysillä tarinan imussa).

Mutta tosiaan, missään vaiheessa ei kuitenkaan tullut tarvetta jättää kirjaa kesken joten jos kaipaa leppoisaa huonoa kirjaa luettavaksi tai haluaa tutustua brittiläisiin dekkareihin mahdollisimman laajasti niin ehkä tämä on ihan toimiva valinta. Itse en aio Heyerin tuotannon parissa jatkaa jos ei tule tosi vahvoja suosituksia jonkin muun kirjan puolesta...