Kristan FB-seinällä
tuli esille väite että kun elokuvat perustuvat kirjoihin, kirja on aina
parempi. Tätähän piti sitten lähteä miettimään. Olin aikoinaan
listaillut nipun näkemiäni elokuvia joista olen myös lukenut kirjan (tai
sarjakuvan tai näytelmän tai novellin) johon se perustuu, ja parin nimikkeen
täydentämisellä ajankohtaiseksi lista näyttää tältä:
The 39 Steps
The Adventures of Ichabod and Mister Toad (puolet, olen lukenut Kaislikossa suhisee)
The Adventures of Robin Hood (Errol Flynn)
Anna Karenina (Greta Garbo)
The Black Cauldron
Blade Runner
Breakfast at Tiffany's
Carrie
Casino Royale (uudempi)
The Chronicles of Narnia: The Lion, the Witch and the Wardrobe
La chute de la maison Usher (Epsteinin mykkäfilmi)
A Clockwork Orange
Clueless
Conan the Barbarian
Cruel Intentions
Dangerous Liaisons
The Day of the Locust
The Egyptian
Emma (1996 tv-elokuva)
The Exorcist
Fahrenheit 451
Fantastic Four ja jatko-osa
Frankenstein (Boris Karloff)
From Hell
Ghost World
Hamlet liikemaailmassa
Harry Potter and the Philosopher's Stone ja jatko-osat
Hellboy
The Invisible Man
It
I Walked With a Zombie
Kaasua, komisario Palmu!
Lancelot du Lac
The Lord of the Rings (Bakshin animaatio)
The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring ja jatko-osat
Mary Poppins
Murder on the Orient Express
My Fair Lady
Myra Breckinridge
Niskavuoren Aarne ja pari muuta Niskavuori-leffaa
Pelikaanimies
Pet Sematary
Pride and Prejudice (1940, Greer Garson ja Laurence Olivier)
The Prime of Miss Jean Brodie
Robin Hood (Disney-animaatio)
Rosemary's Baby
A Scanner Darkly
Scott Pilgrim vs. the World
Sense and Sensibility (Ang Lee)
The Shining
The Sound of Music
Spider-Man ja jatko-osat
The Sword in the Stone
The Thin Man
Total Recall
The Turn of the Screw (2009 tv-elokuva)
Valmont
Die verlorene Ehre der Katharina Blum
The Wizard of Oz
X-Men ja jatko-osat
風の谷のナウシカ [Nausicaä of the Valley of the Wind]
스캔들 - 조선남녀상열지사 [Untold Scandal]
ब्राइड एंड प्रेजुडिस [Bride and Prejudice]
Ynnä
jokunen leffa joka perustuu johonkin satuun tai leffa josta olen
lukenut jälkeenpäin tehdyn sarjakuvaversion (ja sori, en nyt jaksa etsiä
leffoille suomenkielisiä nimiä enkä varmaan osaa tunnistaisikaan
suomennosniminä...)
Joukossa on muutama ala-arvoinen
väännös joissa väite kirjan paremmuudesta ehdottomasti pätee (esim.
Ihmeneloset), joitain omalla tavallaan ihan kivoja mutteivät kirjojen
tasoisia (esim. Greerin ja Olivierin Ylpeys ja ennakkoluulo, Niskavuoren
Aarne), mutta myös muutama varsin tasavahva joissa joko ollaan varsin
tasavahvoja (esim. Aamiainen Tiffanylla, Järki ja tunteet, Carrie,
Usherin talon häviö) tai inspiraatiosta huolimatta vedetään homma eri
suuntaan mutta tarpeeksi hyvin että vertailu on turhaa (The Thin Man,
Clueless).
Usein myös niin että vaikka pitäisinkin kirjaa jotenkin
parempana niin leffakin on suositeltava, kuten vaikka vastikään
katsomassani Prime of Miss Jean Brodiessa: kirja
on yksi suosikkejani, ja leffa oikoo juonta yksinkertaisempaan suuntaan
mutta Maggie Smith tekee nimiroolissa niin loistavan
näyttelijäsuorituksen että pakkohan se on nähdä.
Ja
sitten. Jacksonin Taru sormusten herrasta. Maija Poppanen. My Fair Lady.
Rosemaryn painajainen. Manaaja. Kellopeli appelsiini. Casino Royale. 39
askelta. Sound of Music. Joku muu voi ehkä olla eri mieltä (Tolkienilla
on varmasti faneja, Maija Poppasessa tehtiin harkittuja muutoksia
nimihenkilön luonteeseen, Kellopeli appelsiini -kirjan kielessä on
innovatiivisuutta...) mutta minä nostan noissa elokuvaversion kirjaa
paremmaksi.
Samoin teen Harry Potter -sarjan kahden kirjan
kohdalla. Kaikki Potter-leffat ovat varsin tasalaatuisia, kivan
näköisiä ja sivuosissa erinomaisia näyttelijöitä (pääosien esittäjät
eivät suurempaa vaikutusta tehneet), mutta neljä ensimmäistä kärsi
kirjojen juonenkäänteiden yksinkertaistamisesta (hahmojen käytöksessä ei
ollut tolkkua kun pieniä mutta olennaisia kohtauksia oli tiputettu
pois) mutta Feeniksin killassa taas oli liikaa vellontaa ja Harryn
teiniangstia, ja kun elokuva karsi tuota pois, lopputulos oli terävämpi
(Umbridge toki myös on leffassa loistava ja kirjassa aika
keskinkertainen...). Ja Kuoleman varjelukset on kirjana rytmitetty
heikosti, alkutohinan jälkeen seuraa maailman paskin telttaretki joka
jatkuu ja jatkuu ja sitten asiat tohotetaan loppuun ja lopputaistelut
menevät kuin ohimennen, leffassa eri osioiden painotukset on
järkevämpiä.
Oma lukunsa on sitten hyvät leffat jotka
perustuvat jokseenkin unohdettuihin kirjoihin, kuinka monessa
tapauksessa kirjat on unohdettu ihan aiheesta. Esim. suuri osa
Hitchcockin tuotannosta perustuu kirjoihin, novelleihin ja näytelmiin,
joista pari on jonkintasoisia klassikoita (39 askelta, Rebekka), osa
jotenkuten tunnettuja mahdollisesti koska Hitchcock teki siitä leffan
(Psyko) ja osa luultavasti aika vaikeita löytää nykyään (käsi ylös, kuka
on lukenut Boileau-Narcejakin kirjan D'entre les morts, tunnetaan myös
nimellä Vertigo?)
Luonnollisesti Hitchcock otti myös
aikamoisia vapauksia tulkinnoissaan, kuuluisa esimerkki on että kun
Takaikkunan käsikirjoitusta alettiin työstää novellista, Hitchcock
osoitti käsikirjoittajalle Grace Kellyä ja sanoi tämän näyttelevän
naispääosan. Novellissa ei ole naispääosaa.
En myöskään ole kokenut pakottavaa tarvetta lukea vaikkapa Professor Unratia vaikka Sininen Enkeli onkin loistava leffa.
Ja
kiintoisa tapaus on Josephine Lawrencen kirja The Years Are So Long,
joka on inspiroinut kaksi elokuvan mestariteosta, Make Way for
Tomorrowin ja Tokyo Monogatarin (en ole ainoa joka pitää näitä
mestariteoksina, jälkimmäinen oli viimevuotisessa Sight & Sound
-äänestyksessä kriitikoiden mielestä maailman kolmanneksi paras elokuva
ja ohjaajien mielestä maailman paras elokuva, ja ensimmäiselläkin on
runsaasti kulttiarvostusta).
Kirjaa en ole lukenut (eikä
ilmeisesti kovin moni muukaan), siitä ei ilmeisesti ole otettu
uusintapainoksia aikoihin ja googlaamallakin löytyy lähinnä viitteitä
Make Way for Tomorrowiin...liekö kyseessä unohdettu mestariteos vaiko jotain muuta...
Kirjoissa
ja elokuvissa on omat vahvuutensa, ja toivottavaa on että
elokuvantekijätkin ovat tietoisia niistä, ja kun kääntävät kirjan
elokuvaksi kykenevät muokkaamaan lopputuloksesta hyvän elokuvan eikä
filmattua kirjaa, filmatut kirjat ovat huonoja.
Ennakkoluuloisuutta
ja "kirja on aina parempi"-asennetta en kuitenkaan suosittele, eikä
kannata myöskään takertua liikaa siihen että elokuvassa päätettiin tehdä
asioita eri tavalla kuin kirjassa, Tom Bombadil dumpattiin ja Thin Man
muutettiin komediaksi. Jos päätös oli lopputuloksen toimivuuden kannalta
perusteltu, loistavaa.
11 kommenttia:
Ja minä kun olen sitä mieltä, että Jacksonilta pitäisi viedä elokuvanteko-oikeudet kokonaan pois Sormusten herra -filmatisointien takia. Ja nyt sitten vielä Hobittikin on loputtomasti pitkitetty.
Liinan kanssa olen samaa mieltä, Hobittia on pitkitetty liikaa, ja Taru Sormusten Herrastakin on kirjana parempi, ja minusta loppua on muutettu "liikaa".
***
Olen monesti pohtinut asiaa siltä kannalta, että huonosta kirjasta voidaan tehdä hyvä filmi, mutta hyvästä kirjasta tulee huono filmi.
Humiseva harjun elokuvasovitus, minkä olen nähnyt on varsin huono. Kummisetä-fimiä pidän hyvänä, vaikka kirjakin on hyvä. Tom Sawyer on minusta kirjana hyvä, filminä ei.Komisario Palmun erehdyksen olen nähnyt filminä ja lukenut kirjan, molemmat ovat hyviä...
Yksi harvoja 'elokuva on parempi kuin kirja' -kokemuksiani on Hiljaiset sillat (Bridges of Madison County), kirjoittanut Robert James Waller. Romaani oli lyhyt, mutta silti tavattoman pitkäpiimäinen. Elokuva taas hieno, voimakkaasti latautunut ja kaunis.
No, minusta Sormusten herrassa on vähän sama kuin noissa mainitsemissani Pottereissa, seurataan aika hyvin tarinaa mutta virtaviivaistaminen on parantanut tarinaa (mutta okei, leffoan loppu oli heikko). Hobittia en ole vielä nähnyt mutta sillä perusteella mitä olen kuullut en paljoa odota (ja olin alunperin sitä mieltä että Hobitille sopisi joku muu ohjaaja paremmin)
Huonosta kirjasta voi tosiaan tulla hyvä filmi, hyvästä kirjastakin voi mutta joko kirjan täytyy olla tosi sopiva tarkoitukseen tai sitten pitää muokata aika raskaalla kädellä. Monet klassikkokirjojen sovitukset eivät tätä uskalla tehdä, mutta esim. Austenin kirjoja on kiitetty hyvin elokuvallisiksi (pelaa paljon ihmissuhteiden hienovaraisilla nyansseilla, joita elokuvissakin pystytään toteuttamaan hyvin, ja kauniit ihmiset kauniissa vaatteissa ja taloissa ovat toki kiitollinen kohde kameralle).
Blade Runner -elokuva loi kokonaan uudenlaisen kuvan tai ehkä estetiikan tulevaisuudesta aikana, kun scifi tapahtui enimmäkseen kamerassa, eikä blue/green-screenillä. Tarina sivusi kirjan teemoja, jos oikein muistan, mutta kirja ei ollut kummoinen. Ihmiset etsivät empatian kohteita.
Conaneista valitetaan aina. Miliuksen Conan ei ollut tarpeeksi howardilainen, mutta minusta se oli kelpo elokuva -- varsinkin jos vertaa kaikkiin Conaneihin sen jälkeen. Howardin pulp-novellit eivät ole ihmeellisiä.
Hohdosta (The Shining) on vaikea sanoa: molemmat ovat hyviä.
Jos tv-sarjat lasketaan, The Walking Dead onnistuu koukuttamaan sarjana alkuteosta paremmin.
Hiljaiset sillat olen nähnyt leffana, viihdyin mutten tuntenut tarvetta tarttua kirjaan...
Blade Runner ja Conan (se Miliuksen eka) ovat hyviä esimerkkejä siitä että otetaan jotain peruspremissejä ja tehdään ihan oma juttu. Pidin Dickin kirjasta ja Howardin novelleista (ainakin niistä paremmista, Howard oli epätasainen), mutta leffatkin ovat hyviä ja ymmärrän kyllä miksi Blade Runnerin voisi nimetä kirjaa paremmaksi.
Sama juttu Ghost Worldin kanssa, leffa ja sarjakuva pitävät yhtä ensimmäisen puoliskon ajan mutta leffa lähtee kertomaan ihan eri tarinaa tämän jälkeen. Leffa toimii vaikka sarjakuvasta pidinkin enemmän.
Hohto, niin. Kingin kirjoissa pidän erityisesti siitä miten tämä kuvaa lapsia ja nuoria, niin myös Hohdossa, ja Kubrick päätyykin heivaamaan Dannyn täysin sivuhenkilöksi. Mutta taas kerran, Kubrick tekee itsenäisen teoksen ja paremmuus on lähinnä makuasia.
James Bond kirjoista Tohtori Ei ja Istanbulissa ovat erittäin jännittäviä, jopa parempia kuin filmit, monet muut 007-kirjat ovat sangen "tylsiä".
En ole juurikaan pitänyt muutamasta näkemästäni Agatha Christie filmistä, joskin Eikä yksikään pelastunut (filmi tuli teemalta taisi olla 1940-luvulta, mutta oli mustavalkinen) oli sangen hyvä, joskin loppua oli muutettu. Poirot-TV-elokuvat ovat olleet hieman parempia.
En ole muita Bondeja lukenut kuin tuon Casino Royalen, eikä kummoista vaikutusta tehnyt...
Christie-leffoja en ole juuri nähnyt, tuo Idän pikajuna oli ihan viihdyttävä muttei kovin ihmeellinen. Todistaja (Witness for the prosecution) sen sijaan oli hyvä, mutta en ole kyseistä näytelmää lukenut...mutta leffassa ohjaaja oli Billy Wilder ja näyttelijäkaarti kanssa kovaa tasoa.
Muistelin kyllä että Christie taisi joihinkin romaaniensa näytelmäsovituksiin keksiä uusia loppuratkaisuja, eli filmatisoinnitkin voivat olla erilaisia...niissä Currien muistikirja-kirjoissa oli enemmän aiheesta...
No, jotain.
Blade Runner on hieno elokuva, kirja sen pohjustuksena on monelta osin eri tarina, kuten sen nimikin antaa ymmärtää. Kirjassa on merkittävä osuus uskonnolla ja toisaalta myös sillä onko kaikki sitä miltä näyttää tai onko ylipäätään mikään. Elokuvassa tutkitaan enemmänkin ajatusta androideista ihmisten maailmassa, kirjassa asetetaan kyseenalaiseksi onko ihmisten maailmaa edes enää olemassa kirjan tapahtumien maapallolla. Tosin elokuvasta on olemassa eri leikkauksia, joissa näkökulma tässä suhteessa hieman vaihtelee.
Carrie on minusta elokuvana parempi. Manaajan luin 70-luvulla (?) Apu-lehden lyhennelmäsarjana. Elokuvan näin vasta hiljattain ja sen rupattelukohtaukset latistivat muuten tiheää tunnelmaa.
Stephen Kingin kirjoista on tehty ennätysmäärä surkeita filmatisointeja. Onneksi on Hohdon, Carrien ja Dolores Claibornen tapaisia poikkeuksia.
True Blood tv-sarja lähti heti toisella kaudella niin kauas kirjojen viitoittamalta tieltä, etten ole jaksanut seurata sitä enää aikoihin. Myönnän kyllä, etteivät kirjatkaan maailman laadukkaimpia ole. :)
Garpin maailma on upea sekä kirjana että elokuvana.
King-leffoissa taitaa tosiaan riittää tasovaihteluja, tosin jotkut kirjat on aika filmauskelvottomia (esim. Se on luultavasti niin hyvä kuin suht uskollisen filmatisoinnin voi odottaakin olevan...). Piinan filmatisointia on kyllä kanssa kehuttu, en ole nähnyt, ja toisaalta en ole tainnut lukea Stand By Me -leffan pohjana ollutta novellia (leffa on kuitenkin hyvä).
Blade Runnerin vertailu kaatuu vähän siihen että leffan tärkein ansio on state of the art -visuaalisuus, kuinka hyvältä miljöö voi näyttää. Kirjan teemoja ei olla varsinaisesti edes yritetty tuoda keskeisiksi...
Dick taitaa muutenkin inspiroida filmatisoinneissaan visuaaliseen kokeiluun, Hämärän vartija toteutettiin omalaatuisena puolianimaationa ja Total Recall (jota en ole lukenut) panosti kanssa reilusti ulkokuoreen ja efekteihin.
Total Recallin ohjaajan Paul Verhoevenin toinen scifikirjan versiointi onkin sitten huomattavasti mielipiteitä jakava Starship Troopers, Heinleinin alkuteoksen fanit järjestään inhoavat tuota filmiä koska Verhoeven tekee aika julmaa pilaa kirjasta...
Lähetä kommentti