Toukokuu alkaa lähestyä loppuaan joten lienee aika laittaa pakettiin myös
Pojat lukemaan -haaste.
Haasteen puitteissa olen lukenut sekalaisen nipun kirjoja ja laatinut (tämän lisäksi) neljä postausta:
Pelikasvattajan opas (ja pelaamisesta ylipäänsä)
Lasten ja nuorten tietokirjallisuudesta
Yöjuttu 7/84: Tuo minulle Asmodinan pää / Keskiyö hirsipuuvuorella
Lasten ja nuorten tietokirjoja: kemiaa, geologiaa ja fysiikkaa
ja noiden ympärillä sitten keskustellut asioista ihan yleisesti.
Olen nimittäin hieman kriittisesti suhtautunut joihinkin esitettyihin keskusteluihin (siis blogien ulkopuolellakin), mieleen on tullut että halutaanko että pojat lukisivat enemmän vai että pojat lukisivat enemmän Anni Swania. Koska noissa on vissi ero, jälkimmäinen ajatus saa minulta lähinnä hymyilevää peukutusta että yrittäkää vain jos siltä tuntuu, minua kiinnostaa enemmän ensimmäinen ajatus ja sen puitteissa olen myös keskittynyt hieman tavallisen lanu-kirjallisuuden ulkopuolelle, sellaisiin kirjoihin (ja muihin teksteihin) joita pojat jotka eivät lue saattaisivat silti lukea.
Yksi asia jota olen myös hieman pohtinut on että en halua kovin mielelläni nostaa esille mitään yksittäisiä nimikkeitä että katsokaa, tässä on nyt hyvä ja suosittu nuortenkirja. Koska en usko että kysymys on ratkaistavissa yksittäisillä nimikkeillä, edes Harry Pottereilla, tai että kun henkilö saadaan lukemaan sitä yhtä nimikettä ja pitämään siitä, niin asia on ratkaistu. Teini joka lukee Harry Potteria (tai Aku Ankkaa tai mitä vaan) saattaa yhtä hyvin olla sitä mieltä että se yksi nimike on hyvä mutta lukeminen on mälsää, ja näiden väitteiden välillä ei koeta ristiriitaa, Potteria luetaan koska se on Potter eikä koska se on kirja.
Tämän vuoksi suhtaudun myös pienellä varauksella väitteisiin että Suomessa olisi nyt jotenkin valtaisan hyvää ja laadukasta nuortenkirjallisuutta: voi pitää paikkansa mutta kuka sen on hyväksi julistanut ja millä perusteilla, ja entäs sitten? Mitävälii?
Joskus tulee myös mieleen että ehkä huono kirjallisuus on joskus parempaa kuin hyvä...
Kun puuhastelen kirpputorilla niin eilen tuli paria tavaralähetystä katsellessa mieleen selkeä Ongelma. Yhdessä nipussa oli vanhoja Korkeajännitys- ja Siivet-sarjakuvia jotka uskoakseni ovat kadonneet kioskien tarjonnasta (alan harrastajille tulee kai yhä jotain suomennoksia kovissa kansissa erikoistuneissa kirjakaupoissa). Samoin hyllyistä on poistunut tuo bloggaamani Yöjuttu-lehti, samoin kuin muut pulp-lukemistot, Jerry Cottonit, FinnWestit ja mitä näitä oli. Samoin Pahkasika, Myrkky, Suomen Mad (viimeisin meni kyllä aika hampaattomaksi viimeisinä vuosinaan). Samoin vaikkapa Buster (urheilusarjakuvia, paljon jalkapalloa mutta myös muuta).
Kaikkien noiden lopettaminen on varmaan ollut taloudellisesti järkevä päätös kannattavuuden laskiessa, mutta samalla niiden katoamisesta syntyy kumuloituva vaikutus jossa lukeminen itsessään marginalisoitui kun kaikki sellainen jota voisi ehkä lukea katosi kioskeista. Ehkä kamppailu kirjallisuudesta käytiin 80-luvun lopulla, ehkä silloin pelit, elokuvat ja televisio voittivat.
Manga-sarjakuvia on tullut joitain, mutta onko näiden käännöspolitiikkakaan paras mahdollinen. Ja esim. urheilusarjoista sanoisin yhä että sarjakuva toteuttaa tämän paljon paremmin kuin kirjallisuus, visuaalisuuden lisäksi sarjamaisuus vastaa paremmin kehitystä urheilussa kuin romaanitaiteen suosima Merkittävä Elämänmuutos. Yhdestä tällaisesta olen kirjoittanutkin,
Hikaru No Gosta, ja vastaavia muita minulle on suositeltu (mm. Slam Dunk ja Prince of Tennis) mutta en odota näkeväni näitä ihan heti suomeksi...
(Huomasin että
Kirjavuorenpeikko on vähän samoilla linjoilla, hän taas keskittyi vanhoihin poikakirjoihin, Karl May, J.Fenimore Cooper jne mutta ajatuksessa on samaa)
Olen jonkin verran myös pohtinut sitä millä perusteella ihmiset tekevät lukupäätöksensä ja vaikuttaako esim. sukupuoli siihen ja miten, mm.
täällä. Onko luettavaksi valittu kirja osa identiteetin rakentamista ja hyväksynnän hakemista joukolta? Saavutetaanko hyväksyntä jaetuilla kokemuksilla, valitsemalla se sama kirja kuin kaikki muutkin, vai erottumalla, hankkimalla erikoistietoja ja etsimällä omaa juttua?
Onko yhteisöissä ja niiden rakenteissa eroja poikien ja tyttöjen välillä? Entä näiden suhtautumisessa vanhempiin, opettajiin, yms? Lukemisen valinta voi tapahtua yhtä lailla noiden kysymysten pohjalta kuin kirjan sisällön ja laadun pohjalta (ja, kuten pohdittua, roskakulttuurin suosiminen voi olla myös tarkoituksellista erottautumista).
(Huom: lähtökohtaisesti minua ei kiinnosta miten asioiden haluttaisiin olevan vaan miten asiat ovat. Jos poikien ja tyttöjen välillä on faktuaalisia eroja niin ne on otettava huomioon eikä toiveajateltava että niitä ei olisi.)
Niin, kaikesta tästä kriittisyydestä ja lievästä negatiivisuudesta välittämättä tämä haaste on ollut hyvin kiinnostava, kiitos Suketus.
