Rex Stout - The Golden Spiders

Pete, kymmenvuotias poika joka pesee autojen ikkunoita kadunkulmassa, tulee tapaamaan yksityisetsivä Nero Wolfea: eräs autoa ajava nainen jolla oli kultaiset hämähäkit korvakoruina, oli kuiskannut "help, get a cop". Koska mitään sen kummempaa ei ollut tiedossa, ei tässä tietenkään ollut juttua joten Wolfe lähettää pojan matkoihinsa pidettyään ensin lyhyen esitelmän yksityisetsivän ammatista. Mutta pian esiin tulee murha, ja toinenkin...

Tämä on toinen lukemani Stoutin Wolfe-dekkari, ja näissä on kiinnostava tasapaino brittiläisen whodunnitin ja amerikkalaisen hardboiledin välillä: Wolfe ei juuri kotoaan poistu, mieluummin asiat ratkaistaan nojatuolissa pohtimalla, aterioiden ja orkideoiden hoidon välissä, kun taas kertoja ja Wolfen apuri Archie Goodwin edustaa tyypillisempää yksityisetsivää Chandlerin ja Hammettin hengessä.

Ja kirjan ansiot ovat aika pitkälle Goodwinin kerronnassa ja erinomaisissa tyypeissä, ei tämänkään varsinainen rikosjuoni niin suuresti säväyttänyt; silti luulen että Nero Wolfen pariin voi palata myöhemminkin. Ja näitä näköjään riittää, tämä on ilmeisesti sarjan 22. osa ja yhteensä Stout kirjoitti yli 40 Wolfe-kirjaa...

Kesäkuun luetut

John Galsworthy - Omenapuu
Ihara Saikaku - Viisi naista jotka rakastivat rakkautta
Geoff Ryman - Unconquered Countries
Ihara Saikaku - Comrade Loves of the Samurai
Meša Selimović - Dervissi ja kuolema
Michel Tournier - Punainen kääpiö
Selma Lagerlöf - Legendoja Kristuksesta

Kesäkuussa on taas luettu sekalainen kasa kaunokirjallisuutta, noiden lisäksi kolme runokokoelmaa ja aimo nippu sarjakuvia, juhannuksen lukumaratonissa ja muutenkin (tietokirjallisuutta sitten vähän vähemmän ja hajanaisemmin, ei yhtään kokonaista kirjaa...)
Vaikka paljon on seurattu myös jalkapalloa.

Tässä kuussa tuli myös pari rajapyykkiä, lukijoita tuohon oikealla olevaan galleriaan on ilmestynyt sata ja postauksia 300 (tämä on jo numero 310). Kiitämme huomiostanne.

Lukuhaasteetkin ovat varsin hyvällä mallilla, Ranska-haasteessa ollaan jo tavoite saavutettu ja ylimääräisiäkin kertynyt, Italia-haasteeseenkin on löytynyt aimo nippu hyviä kirjoja vaikka lisää vielä mahtuu, ja nobelistejakin tulee tasaisesti, henkilökohtainen raja on jo saavutettu vaikka 14 kirjaan onkin vielä matkaa...Ihmisiä sodassa on tosin edennyt lähinnä vahingossa, en ole oikein mitään kirjaa valinnut luettavaksi ihan vain sitä varten mutta sota on kohtalaisen suosittu aihe ihan muutenkin...

Vähän myös tilastoja joita harrastettiin jo vuodenvaihteessa ja joita olen nyt päivittänyt. Eli laskeskelin silloin kieli- ja sukupuolijakaumaa kaikelle kaunokirjallisuudelle (proosa ja runous) jota olen listannut tänne blogiin siltä ajalta kun olen nuo listannut, ja nyt täydentänyt näiden kuuden kuukauden verran. Yhteensä dataa luetusta kaunoproosasta ja runoudesta löytyy siis nyt 32 kuukauden ajalta, ja jakauma on seuraavanlainen:

mies nainen muu englanti 49 45 1 95 suomi 34 27 61 japani 18 2 20 italia 15 15 ranska 12 2 1 15 ruotsi 6 5 11 saksa 9 1 10 venäjä 5 5 espanja 4 1 5 viro 2 2 tsekki 2 2 norja 2 2 islanti 1 1 2 puola 2 2 serbo-kroatia 2 2 muu 2 2 hollanti 1 1 tanska 1 1 portugali 1 1 kiina 1 1 slovakia 1 1 iiri 1 1 turkki 1 1 latina 1 1 unkari 1 1 arabia 1 1 168 86 7 261

"muu" sukupuolissa tarkoittaa siis anonyymeja, antologioita tai mies&nainen-kirjoittajapareja ja kielissä monikielisiä antologioita.
Alkukielistä englanti dominoi, suomi hyvänä kakkosena, japani, italia ja ranska keskivahvoina ja ruotsia, saksaa, venäjää ja espanjaa on tullut myös luettua jonkin verran, muut ovat sitten hajaosumina. (Ja kokonaan puuttuvista, missä ovat kreikka, persia, hindi...)

Sukupuolijakaumakin on ollut se tasainen 2:1-suhde, mutta siinä missä englannissa ja ruotsissa ollaan noin tasoissa ja suomessakin aika lähellä, muissa kielissä on sitten miesten dominanssi, ilmeisimpänä tuo italia: huhut kertovat että italialaisia naiskirjailijoita olisi olemassa mutta eipä ole toistaiseksi sopivasti käteen osunut. Hajakielissä sitten tulee tapauksia joissa olen lukenut Szymborskaa, Lispectoria ja Bingenin Hildegardia mutten vastaavien kielten mieskirjoittajia...

Selma Lagerlöf - Legendoja Kristuksesta

Tällainen pieni kirja (alle 200 sivua) osui käteen kirppiksellä ja kun tähän mennessä ainoa Selma Lagerlöfin kirja jonka olen lukenut on ala-aste-ikäisenä luettu Nils Holgersson niin ehkä on aika kokeilla jotain muuta...tämä lukemani nide on vuodelta 1943, suomentajana Helmi Setälä.

Käsittääkseni Lagerlöf on muissakin teoksissaan hyödyntänyt paljon tarinoita ja myyttejä, ja tämän kirjan yksitoista tarinaa ovat myös varsin tyylipuhtaita apokryfisia legendoja jouluyön paimenista ristiretkiin saakka. Parissa Jeesus on päähenkilönä mutta joskus vain ohimenevänä hahmona tai pelkkänä merkkinä tai mainintana, tarinan kannalta keskeisenä toki.
Lyhyet tarinat ovat sellaisia kuin nämä legendat usein ovat, aika suoraviivaisia mutta kirjailija väläyttelee silloin tällöin osaamistaan kuvatessaan tapahtumia mutta alkupuolen jutut olivat silti hieman "nojoo, lukeehan näitä". Kiinnostavimmat olivat kuitenkin kaksi pitempää tarinaa kirjan jälkimmäisellä puoliskolla, Pyhän Veronikan hikiliina ja Liekki pitivät vielä kerrotun legendan suoruudesta kiinni mutta kasvoivat myös oikean novellin mittoihin.

Kahdeksas osuma Nobel-haasteeseen.

Helvi Hämäläinen - Sukupolveni unta

En minä oikein ymmärrä monia näitä palkittuja ja kriitikoiden arvostamia runoilijoita.

Helvi Hämäläinen, syntynyt samana vuonna kuin kaksi isovanhempaani, vinkkaa tietysti jo kirjan nimessä mahdollisesta kynnyksestä ajoittaessaan kirjansa sukupolveensa, ja yksityiskohtaiset selostukset unista eivät helposti ole kovinkaan kiinnostavia kenellekään muulle.

Kokoelman alusta löytyy pari ihan viehättävää pätkää, mutta seuraavan syklin talvisota-aiheessa ihmettelin alussa että onko tämä jonkinlaista parodiaa sotamuisteluissa jumittamisestä ja niillä mässäilemisestä, mutta ilmeisesti ei, kyllä nämä taitavat olla ihan vakavissaan tehtyjä. Sukupolvikokemukset ovat tietty erilaisia ja ehkä tämä oli freesimpää 1987.

Seuraavissa osissa sitten taas käy ilmi että keskitysleireissä ja Hiroshimassa kuoli paljon ihmisiä ja Reinkin on saastunut. Tähän kohtaan minun sukupolveni laittaa suurisilmäisen pöllön kuvan jonka alla lukee O RLY? ja mieleen tulee pari viikkoa sitten lukemani Geoff Rymanin maininta kirjallisesta tekniikasta nimeltä Teenage Megadeath. Okei, Hämäläinen on teknisesti parempi sanankäyttäjä kuin keskimääräinen teini ja on tietty ihan viehättävä idea että 80-vuotias on näin pateettinen mutta oikeasti...

Ja tekstipuuroa, sanoja on pureskeltu ja sen jälkeen levitelty lauseet pitkät, mutta tässä vaiheessa mielenkiintoni on jo niin pahasti hukattu että vaivautuisin sen kummemmin selvittämään onko kuvakielessä kuvaa jostain vai ei mistään. Lopuksi luen kansiliepeestä Finlandia-palkintolautakunnan perustelun enkä tunnista siitä lukemaani kirjaa.

Kuvastin

Kuvastimen hopealammessa näin
                 vanhan naisen,
hänen päänsä oli raskas kivi,
hänen kätensä kuihtunutta ruohoa,
tahdoin ottaa häneltä kuoleman,
mutta näin enkelin nousevan hänestä kuin kalliohaudasta,
hänen ruumiinsa putosi käärinliinana enkelin jalkoihin.

Michel Tournier - Punainen kääpiö

Olen Tournierilta lukenut aiemmin Keijujen kuninkaan ja Kolmen kuninkaan kumarruksen, jotka molemmat olivat erinomaisia, joten nyt sitten seuraava kirja, 14 novellia joiden pituudet vaihtelevat muutamasta sivusta 50 sivuun.
Mielenkiintoisesti niminovelli vaihtelee erikielisissä versioissa, suomenkielinen nostaa esiin tarinan asianajajasta josta tulee sadistinen sirkustaiteilija, alkukielinen (ja italia ja espanja) taas Ukkometson, iäkkään paronin joka suosii nuoria neitoja, englanniksi ja hollanniksi taas esillä on Fetisisti, teatterimonologi miehestä jolla on obsessio naisten alusvaatteisiin, ja saksaksi taas Aatamin perhe, pieni uudelleentulkinta Raamatun alkuluvuista (muista kielistä en saa selvää).

Vaikken ihan romaaniensa tasolle tätä nostakaan niin onhan näissä paljon viehättävää, ja monia tunnistettavia piirteitä kuten viehtymys myytteihin ja faabeleihin ja niiden uudelleentulkintoihin, ja tuttuja teemoja kuten eritteet ja joulu...Näissä tulee vahvasti esiin eräänlainen ruumiillisuuden mystiikka, aistikokemukset ja ruumis ovat kouriintuntuvasti mukana ja niiden kautta mukana on myös toinen, myyttinen tai laajempi taso. Näyt eivät välttämättä ole aina kauhean miellyttäviä mutta mikäpä on.

Toistan itselleni: jatka Tournierin lukemista.
Morre on myös lukenut tämän.

Meša Selimović - Dervišši ja kuolema

Muutenkin on luettu kuin maratonilla. Serbialainen Meša Selimović ei ollut aiemmin tuttu nimi ja kirjansa Dervissi ja kuolema oli yksi obskuurimmista nimistä 1001 Books -listalla ja kun vaikutti jotenkin kiinnostavalta niin piti kokeilla (ja hei, Otavan sininen kirjasto johon tämän on suomentanut Aarne T.K. Laitinen).

Tapahtumapaikkana on pieni bosnialainen kaupunki 1700-luvulla, osa ottomaanien valtakuntaa. Kertojamme Ahmed Nurudin on dervissi ja luostarin sheikki joka yrittää saada veljeään vapautetuksi vankilasta ja samalla kaupungissa on kaikenlaista muutakin poliittista kuohuntaa...
Tämä tuntui vähän siltä kuin Hamlet kohtaisi Kafkan. Ahmed pyörittelee runsaasti omatunnon ja eksistenssin kysymyksiä, epäröi ja pohtii, ja kaupungin vallanpitäjien kanssa on turhauttavan vaikeaa saada mitään aikaan ja jokaisessa teossa ja tekemättä jättämisessä on piilotettua uhkaa, eli koko kirjaa leimaa aika klaustrofobinen tunnelma.
Ja myöhemmin kun Ahmed itse nousee valta-asemaan ei tilanne ole sen helpompi, maailman epämääräinen välinpitämättömyys vaihtuu vain maailman epämääräiseksi vihamielisyydeksi, ja lopulta kaikki on turhuutta.

- Luuletko sinä yhä että pystyt tekemään mitä haluat? Hassan kysyi minulta kerran.
- Teen sen minkä laki ja omatunto vaativat.
- Jokainen kuvittelee olevansa pahanilkisempi kuin edelliset koska uskoo että juuri hän on se joka ei ole typerä. Ja juuri siinä on typeryys. Me olemme siis kaikki typeriä.
(Hassan on tärkeä sivuhenkilö, eräänlainen Nuuskamuikkunen Ahmedin Muumipeikolle.)

Ei tämä tosiaan mitenkään kauhean helppo kirja ollut lukea, epämääräisen ahdistava tunnelma, poliittiset juonittelut ja Ahmedin tyyli sekoittaa napaantuijottelua ja ulkoisia tapahtumia vaivautumatta kuitenkaan liikaa selittelemään suunnitelmia ja vaikuttimia (jokusen kerran joutui ihmettelemään mistäköhän tuossakin oli kyse, kunnes se sitten avautui muutaman kymmenen sivun jälkeen) aiheuttivat että väsyneenä tätä ei pystynyt lukemaan, mutta koko ajan tässä oli kuitenkin jatkuvasti imua ja kiinnostavuutta vaikka saattoi olla että kohtalaisen paljon meni myös minulta ohi...

Lukumaratonin kooste

Maraton on lopussa, ja kuten edellä mainitsin niin tämä sarjakuvamuotoinen tuntui ehkä vähän raskaammalta kuin aiemmat, mahdollisesti syynä oli että luin useita teoksia yhden tai muutaman paksun sijaan, ja jossain vaiheissa oli jo hetkittäinen plääh-olo kun piti siihen seuraavaan sarjaan tarttua. Olisi ollut ehkä parempi keskittyä useiden niteiden verran yhteen tai kahteen jatkuvajuoniseen sarjaan, kuten nyt luetuista vaikka Thorgaliin tai Y the Last Maniin ja siihen satunnaisia välipaloja.
No, hyvä tämä oli näinkin. 

Sivumääriä en laskenut lukiessa ja jälkeenpäinkin se on vähän hankalaa kun osa kirjoista ei sivunumeroita käytä...katson netistä mitä löytyy, mutta lopputulos on siis vähän summittainen.Mutta noista nyt laskin yhteissummaksi 3125 sivua, mikä toki on täysin vertailukelvoton aiempiin maratoneihin tai muiden tuloksiin.

Eli mitä tuli luettua:

Terhi Ekebom: Kummituslapsi, 248 s.
Tunnelmallinen kertomus naisesta joka muuttaa synkän ja rauhattoman metsän ääreen ja mitä sieltä metsästä sitten löytyykään...
Ekebom piirtää suuria ruutuja, kukin sivun kokoinen, teksti on varsin vähäistä mutta kerronta selkeää ja tarina on tosiaan viehättävän tunnelmallinen ja sadunomainen (kyllä, Tove Jansson tuli joissain kohdissa mieleen). 

Osamu Tezuka: Black Jack 10, 313 s.
Tezuka on mangan klassikkotekijä ja yhtä suosituimmista sarjoistaan olen siis lukenut jo kymmenen osan verran, jokaisessa näissä paksuissa niteissä on tusina lyhyttä tarinaa ja varsinaista jatkumoa ei ole, vaikka joitain sivuhahmoja pilkahtelee useammassa tarinassa sarjan varrella...
Nimihenkilö Black Jack on huipputasoinen kirurgi joka työskentelee palkkasoturityylisesti, ilman lisenssiä ja usein aika epämääräisissä olosuhteissa ja usein usein vaatien kovia palkkioita töistään. Ja käsiteltävät tapaukset ovat usein hyvin omituisia, osa ehkä lääketieteellisesti uskottavia ja osa ei, ja tapausten ympärillä on sitten kaikenlaista muuta draamaa...ja Black Jack on kiinnostava antisankari, joka on usein varsin häikäilemätön mutta jolla on myös oma kunniantuntonsa.

Vaughan-Guerra: Y the Last Man
4: Safeword, 142 s.
5: Ring of Truth, 189 s.
Vuonna 2002 maailman kaikki miespuoliset nisäkkäät kuolivat lähes kertaheitolla, kaikki paitsi Yorick Brown ja lemmikkiapinansa Ampersand. Mitä tapahtui, miksi, ja miksi Yorick säästyi? Ja mitä tästä kaikesta seuraa?
Yhteiskuntajärjestys toki muotoutuu uusiksi, toisaalta maailman ainoan miehen hallussapito on toki myös esim. Yhdysvaltain poliittinen intressi, eikä vain Yhdysvaltain...ja toisaalta liikkeellä on myös ryhmittymiä joiden mielestä yksi tuholta säästynyt mies on yksi tuholta säästynyt mies liikaa.
Pari ekaa osaa veti pitkälle kiinnostavalla perusidealla, mutta näissä seuraavissa osissa hahmot saavat myös lisää syvyyttä, ja siinä missä ekojen osien ryhmittymät olivat aika yksiäänisiä joukkoja, näihin on saatu näissä seuraavissa osissa myös parempaa vaihtelevuutta. Ainakin tähän asti homma toimii hyvin.

Goscinny & Uderzo: Umpah-Pah, 188 s.
Umpah-Pah-albumit luin silloin joskus 80-luvulla kun ne viimeksi suomeksi julkaistiin mutta eihän niitä ole kauhean paljon missään sittemmin näkynyt. Niinpä integraali näistä oli oikein tervetullut.
Eräänlainen proto-Asterixhan tämä on vaikka tekeminen ajoittui osittain päällekkäin ensimmäisten Asterix-tarinoiden kanssa. Hieman samoja teemoja historiallisista kulttuurien yhteentörmäyksistä ja iso kasa gageja päätyi sitten aika suoraan Galliaan. Ihan hyvä mutta kyllähän tekijät saavuttivat huippunsa vasta myöhemmin...

Fred: Le naufragé de A, 48 s.
Tätä Philemon-sarjaa on yritetty Suomeen lanseerata pariinkin otteeseen, 70-luvulla ensin kolmen neljän albumin voimin (jotka kaikki nykyään keräilyharvinaisuuksia) ja 90-luvulla pari albumia, mutta ei tärppää. Sääli, koska näiden unenomainen kummallisuus vetoaa kyllä minuun, ja niinpä on hyllyyn pitänyt hankkia ensimmäisten viiden albumin integraali ranskaksi, josta nyt luin toisen albumin (tämä on kieleltään aika helppoa).
Philemon huomaa kaivossa pullopostia mieheltä joka on haaksirikkoutunut, ja pudotessaan kaivoon päätyy itsekin A:lle, siis sinne ensimmäiselle mikä näkyy kartassa keskellä merta: A-T-L-A-N-...tolkutonta mutta viihdyttävää.


Moyoco Anno: Sakuran, 300 s.
Satunnaispoiminta kirjastosta, yksittäisnide historiallista mangaa Yoshiwaran huvikortteleista ja Kiyoha-prostituoidun elämästä. Aihepiiri on tosiaan aikaisemmin tuttu mm. Ihara Saikakun kirjoista, joistain elokuvista yms ja toki myös kiinnostava, ja kyllähän tämäkin kiinnosti, vaikka ajoittain olikin aika vaikea pysyä kärryillä kuka sivuhenkilö oli kuka...

Rosinski-Van Hamme: Thorgal
The Invisible Fortress, 48 s.
The Brand of the Exiles, 48 s.
Ogotai's Crown, 48 s.
Giants, 48 s.
The Cage, 48 s.
Tätä sarjaa olen lukenut sekaisin suomeksi ja englanniksi, iso osa sarjasta on julkaistu aikoinaan Mustanaamio-lehdessä kakkossarjana mutta noita on minulla on vain joitain lehtiä, niin olen lukemisia täydentänyt englanninkielisillä käännöksillä kirjastosta.
Kyseessä on jatkuvajuoninen seikkailusarja jossa suurin osa albumeista muodostaa omia pieniä kokonaisuuksia (itse esim. aloin lukea keskeltä sarjaa enkä ole vielä kahta ensimmäistä osaa edes lukenut, eli mukaanhyppy keskeltäkin sarjaa onnistuu ainakin jotenkuten) ja jossa sekoitetaan varsin suvereenisti historiallista viikinkiaikaa, pulp-fantasiaa ja pikkuisen scifiäkin hyvin kiehtovaksi sopaksi, ja genrevaihdokset voivat olla hyvinkin rajuja mutta kuitenkin uskottavia ja kokonaisuus pysyy hämmästyttävän hyvin kasassa: esim. noista luetuista ensimmäinen on puhdasta fantsua jossa seikkaillaan jumalten ulottuvuuksissa, toinen varsin jalat maassa -historiallista realismia ja kolmannessa aikamatkustellaan huipputeknologian avulla, vaikka osat ovat suoraa jatkoa toisilleen.

Milligan-Ewins-McCarthy: Bad Company, 256 s.
Milliganin varhainen scifisarja ilmestyi aikoinaan 2000AD-lehdessä, parina eri tarinajatkumona. Ensimmäinen on ihan puhtaasti Pimeyden sydäntä, Danny Franks on sotimassa Ararat-planeetalla Krool-alieneita vastaan ja päätyy varsin epämääräiseen Bad Company -yksikköön jonka jäsenet eivät myöskään ole mitenkään inhimillisyyden huippuja, ja sisällöstä suuri osa on aika suoraviivaista scifisotaväkivaltaa. Jälkimmäisessä osassa Bad Company kootaan uuteen operaatioon henkiinjääneistä (vinkki, heitä ei ole monta) ja muutamista uusista hahmoista, ja tässä on vähän enemmän scifi-ideoita.
Omassa 2000AD-kategoriassaan ihan kiinnostava sarjis joka toimisi paremmin alkuperäisessä jatkosarjaformaatissaan, nyt koko paketin lukeminen kerralla oli kyllä aika väsyttävä kokemus. Ja Milligan teki myöhemmin parempia juttuja.

Jesse Reklaw: The Night of Your Life, 255 s.
Idea on sama kuin Pekka Mannisen Uniaika-sarjakuvassa, ihmiset kertovat unistaan ja Reklaw tekee niistä sarjakuvia, neljän ruudun strippejä. Ja ovathan nämä hauskoja, unilogiikka on omanlaistaan ja omituisuudet käsitellään kuitenkin asiallisen neutraaliin sävyyn. Aike tekstipainotteisiahan nämä jutut ovat mutta kuvitus visualisoi hyvin näitä kummalisuuksia pysyen kuitenkin asiallisena sekin.

Jeff Smith: Luupäät
Vanhan miehen luola, 144 s.
Aavepiirit, 144 s.
Aarteenmetsästäjät, 140 s.
Sarvikruunu, 232 s.
Luupäät-sarja on saanut paljon kehuja joihin itse en ihan varauksettomasti yhtynyt ensilukemalla enkä myöskään tällä toisella lukemalla. Yhdeksänosainen sarja sekoittaa huumoria ja eeppistä fantasiaa, mutta sekoitus on vähän epätasainen: pari kolme ensimmäistä osaa ovat melkein puhdasta kohellushuumoria jossa viittaukset mihinkäään laajempaan juoneen ovat vain epämääräisiä viittauksia, ja sitten kirjassa pamahtaakin päälle eeppinen fantasia -vaihde ja komedia onkin yllättäen aika harvassa ja kovin irrallista, eikä kumpikaan puoli nyt niin huippua ollut...luettava muttei ihan ylistyksen arvoinen.

Rucka-McNeil: Queen & Country, Operation Storm Front, 168 s.
Greg Ruckan Queen & Country -sarjaa olen nyt lukenut viidenteen osaan saakka, joka osalla on ollut eri piirtäjä (ja taso on vaihdellut), tämänkertainen on Finder-sarjastaan tuttu Carla Speed McNeil.
Lajityyppinä on brittiläinen poliittinen vakoilutrilleri, vahvan realistisin painotuksin, eli paljon on puhuvia päitä toimistoissa ja vähän (mutta tarpeeksi) toimintakohtauksia, ja uhkatkin ovat erityylisiä kuin James Bondissa: tällä kertaa Georgian Tbilisissä on kidnapattu venäläinen liikemies ja britit osallistuvat homman selvittämiseen omista syistään...myös henkilöt, päähenkilö Tara Chase etunenässä, ovat varsin todentuntuisia ja varsinaisia sankritarinoita ei kannata ihan liikaa odottaa. 

Guy Delisle: Aline et les autres, 72 s.
Periaatteessa ranskankielinen mutta käytännössä sanaton paria ääniefektiä lukuunottamatta, albumissa on 26 omalaatuista naiskohtaloa Alinesta Zoeen. Joka sivulla tiukka grid, 15 samankokoista ruutua ja sisältö vetää paikka paikoin aika surrealistiseksi.

Kapten Stofil #16 ja #30 osittain, yht. 46 sivua
Kapten Stofil-lehtiä on Tukholmassa käynneistä päätynyt muutama kappale omaankin hyllyyn, niiden varsin omalaatuinen huumori on vedonnut minuun...eli runsaasti popkulttuuri-tietoista supersankariparodiaa ja paljon muutakin. Luin noista kahdesta lehdestä Joakim Lindegrenin Kapten Stofil-seikkailut joista erityisesti ensimmäinen, Stofil i Strömsund viehätti erityisesti Tintti Tiibetissä -versioinnillaan (mutta oliko Hergéllä jättimäinen lumiveistos Tage Erlanderista? No ei ollut), sekä David Nesslen Den maskerade proggaren -sarjat (ensimmäisessä on epäkuollut Simon Spies ja parinvaihtomatka-avaruusasemansa, jälkimmäisessä De fantastiska fyras gäng matkustaa ajassa taaksepäin ja syrjäyttää Kustaa Vaasan valtaistuimelta...)
On näissä lehdissä sitten kaikenlaista muutakin, mm. Joakim Piristä...