Kun joskus kysytään, että mihin maailmankolkkaan haluaisi mieluiten matkustaa, on vakiovastaukseni ollut jo pitempään Tristan da Cunha, pieni saariryhmä etelä-Atlantilla: ei sillä että olisin laittanut tikkua ristiin edistääkseni matkasuunnitelmia, tämä on toistaiseksi pysynyt haavekuvana.
Aikoinaan opiskeluaikainen kämppikseni minut saareen tutustutti, löydettyään saaren paikallisoloista kertovan nettisivun joissa kerrottiin yleistiedon ohella paikallisista uutisista. Tämä inspiroi etsimään lisää saatavilla olevaa tietoa saaren elämästä ja muistakin etelä-Atlantin saarista, Ascensionista, St Helenasta, Falklandista, South Georgia & South Sandwichista yms. mutta Tristan, siinä on kuitenkin ihan oma hurmansa.
Tämä juontona miksi Kulttuuri kukoistaa -Arja antoi tämän kirjan minulle, pakkohan oli lukea kun Marianna Kurtto on suosikkipaikastani romaanin kirjoittanut.
Kirjassa kerrotaan saaren elämästä 60-luvun alussa muutaman henkilön silmin: Lars on tehnyt yhä pitempiä ja pitempiä työmatkoja Englantiin kunnes ei enää haluakaan palata, vaimonsa Lise ja poikansa Jon elävät saarella samoin kuin naapurin Martha ja Bert, nuori pariskunta jonka rakkaus on myös nopeasti kuihtumassa. Ja sitten saaren tasaista ja rajattua elämää järkyttää tulivuorenpurkaus, joka pakottaa saarelaiset evakkoon...
Tristanilaiset muodostavat oman pienen yhteisönsä jossa melkein kaikista käytetään vain etunimiä (vähän kuin saaren paikoistakin, kun sanotaan perunapelto niin kaikki tietävät mistä paikasta on kyse) ja tiiviissä yhteisöissä on omat hyvät ja huonot puolensa, keskinäistä huolenpitoa mutta myös tiettyjen ongelmakohtien välttelyä silloinkin kun ei ehkä pitäisi...
Ja puhe on myös ihmisen ja paikan suhteesta, kuinka asuinpaikka muokkaa asukkaitaan, voiko asuinpaikkaansa todella jättää taakseen vai säilyykö jokin yhteys.
Kurtto ei anna suoria vastauksia, kirjan proosa on kuulaan hiottua, jonka kuvakielessä kuitenkin kuuluu että kirjoittajalla on taustaa myös runoilijana, ja vaikka ei nyt mistään jännäristä voikaan puhua niin kirjan tapahtumat veivät kuitenkin hyvin mukanaan, siinä määrin että luin melkein koko kirjan yhden lentomatkan aikana (ja oman värityksensä lukemiselle antoi lukeminen lentokoneen kaltaisessa epäpaikassa kun vielä kysymykset yksilöstä, paikasta, lähtemisestä ja jäämisestä ovat myös omakohtaisesti ajankohtaisia).
Helmet-haasteeseen tämä sopisi pariinkin jäljelläolevaan kohtaan, valitsen 10. Ystävän sinulle valitsema kirja.
Tätä on luettu aika paljon blogeissa, Arjan ohella Kiiltomato, Riitta, Suketus, Tuomas jne.
3 kommenttia:
Olen yrittänyt tätä sekä lukemalla että kuuntelemalla, mutta huonolla menestyksellä. Silti uskon, että jonain päivänä tulen Tristaniasta vielä pitämään.
Jännää että aika lähellä toisiaan kaksi suomalaista kirjailijaa on kirjoittanut kirjan eksoottisen saaren asukkaista. Tämä ja Olli Jalosen Taivaanpallo, joka sijoittuu St Helenan saarelle ja vanhempaan historiaan. Minulla on tämä ollut myös kauan listalla, mutta jotenkin saatan pikku hiljaa väsähtää jonkin nimen katsomiseen listallani, jo ennen lukemista. Ehkä tuo St Helenan Taivaanpallo vaikuttaa siihen. Tämäkin ilmeisesti lukemisen arvoinen.
Itse pidin tästä mutta myönnetään ettei tästä suoraan mitään "tästä Omppu varmasti pitää"-mielikuvia niin nouse josymmärrätmitätarkoitan...
Muistelen joskus kritisoidun sitä että suomalaisessa kirjallisuudessa keskitytään turhankin paljon maantieteellisesti Suomeen, että jonnekin muualle sijoittuminen on ylettömän harvinaista ja tämä rajoittaa kirjallisuutta puhtaasti kansalliseksi projektiksi kansainvälisen taiteen sijaan...joten kiinnostavaa kyllä on kun tästä poiketaan, ja jännittävää että nämä oudot saaret kiinnostavat :)
Lähetä kommentti