Kun olin edennyt tässä Djuna Barnesin kirjassa jo loppusuoralle niin tuttava kysyi mitä luen, ja kun nimi ei ollut tuttu niin kysyi mistä se kertoo. Takeltelu vastauksessa ei johtunut vain siitä että selitin asiaa ranskaksi..."tässä on öö ihmisiä ja sitten öö niiden elämät sivuaa toisiaan..."
Kovin juonivetoisesta kirjasta ei siis voi puhua. Keskeisessä osassa on nuori nainen Robin, josta ei juuri kerrota suoraan, vaan yleensä menneiden rakastettujen kautta, Felixin ja Noran ja Jennyn...ja runsaimpana ja äänekkäimpänä kommentoijana toimii sitten lääkäri Matthew O'Connor. Kerronta on katkonaista, paljon puhutaan mutta puheet alkavat eimistään ja päätyvät eiminnekään.
Esipuheessa T.S.Eliot sanoo tämän olevan romaani runouden lukijoille (joka on siis vähän eri asia kuin varsinaista runollista kerrontaa harjoittava romaani), ja ehkä minäkin päädyin lukemaan tätä vähän samaan tapaan kuin runoutta: tässä tapauksessa vain se tarkoittaa että tästä saattoi poimia monia hyvin kiinnostavia fraaseja, lauseita ja kappaleita vaikka ne jäivätkin usein irrallisiksi eikä kokonaisuus (koska minua kiinnostaa kokonaisuudet, en tapaa jäädä ihastelemaan mitään yksittäisiä lauseita vaikka olisivat kuinka hienoja) nyt ihan täysillä vakuuttanut.
Mutta niitä kivoja fraaseja tosiaan oli ja ehdin vähän arvellakin että jos tämä on hyvä kirja, se on hyvä enemmän sellaisilla tavoilla jotka eivät minuun niin vetoa (ja vähän enemmän tästä ovat innostuneet Tuomas, MarikaOksa, Juha...
Helmet-haasteesta otan kohdan 39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama (amerikkalainen Barnes muutti 20-luvulla Pariisiin ja tämä kirja taas on kirjoitettu suurelta osin Englannissa).
"Our bones ache only while the flesh is on them. Stretch it as thin as the temple flesh of an ailing woman and still it serves to ache the bone and to move the bone about; and in like manner the night is a skin pulled over the head of day that the day may be in torment. We will find no comfort until the night melts away; until the fury of the night rots out its fire."
"Then," Nora said, "It means - I'll never understand her - I'll always be miserable - just like this."
"Listen! do things look in the ten and twelve of noon as they look in the dark? Is the hand, the face, the foot, the same face and hand and foot seen by the sun? For now the hand lies in the shadow, its beauties and its deformities are in a smoke - there is a sickle of doubt across the cheekbone thrown by the hat's brim, so there is half a face to be peered back into speculation. A leaf of darkness has fallen under the chin and lies deep upon the arches of the eyes; the eyes themselves have changed their colour. The very mother's head you swore by in the dock is a heavier head, crowned with ponderable hair."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti