Satunnaisesti löydettyjä runokirjoja kirppikseltä, kirjoittaja Aarni Kouta ei ollut ennestään tuttu ja muutenkin saattaa olla tunnetumpi mm. Nietzschen, Strindbergin ja Ibsenin kääntäjänä kuin omasta tuotannostaan...
Kokoelma jakautuu kolmeen osaan. Kolmannessa on sellaista ylevää käyttörunoutta jota on laadittu juhlallisiin tapahtumiin 20-luvun alun tuoreenitsenäisessä Suomessa, mutta joka ei suoraan sanottuna ollut kovinkaan kiinnostavaa, tällaisia varmaan moni aikalaisrunoilija kirjoitti mutta ei välttämättä vaivautunut laittamaan mihinkään varsinaiseen kokoelmaan, ja keskimmäisessä taas kirjoitetaan uskonnollis-filosofista runoutta jossa ainakaan uskonnollinen osuus ei niin innostanut, sitäkin vaivaa sellainen pölyinen ylevyys.
Ensimmäisen osion rakkausrunot ovat lopulta kiinnostavinta ainesta, en nyt niihinkään varsinaisesti ihastunut, kliseitä ja sellaista korostetun runokieltä josta suunnilleen kaikki merkittävämmät 1900-luvun runoilijat ovat halunneet päästä irti (vinkki: "kuudan" on aina vältettävien sanojen joukossa), mutta on niissä kuitenkin jotain sympaattista...
No, tulipahan luettua, ja Runo18-haaste jolkottelee eteenpäin.
Aurinko-impi
Oma impeni valkea, kirkkaampi oot
kesän auringon korkeeta rataa.
Povehes kukat loistavat puhjetkoot,
sylihis sätehet suven sataa!
Kuhun jalkasi valkea koskettaa,
vihannoi heti nurmi, ja nuortuu maa,
ylenee sinun askeltes alla yrtit,
polulles pyhät puhkeevat morsiusmyrtit.
Olet morsian valkea valkean yön,
olemukses on valoa pelkkää,
tulokset tuon sulle ma laulun ja työn,
suloas suven kanteleet helkkää.
Kalevan tulet päällä pääs salamoi,
hääsoittoas sinikellot soi,
sinun morsiustelttaasi murheet kantaa.
Levon, ah, kätes siunaava sielulle antaa.
Minut sairaaksi tehnyt on rakkautein,
sinun tultasi tuleni halaa,
sinä kaikkesi annoit, ma kaiken vein,
sydämein ikilieskana palaa.
Hekumaa sinun henkesi huumassa join,
olentoos joka hetki ma hukkua voin,
minut tuollepuolen viet riemun ja huolen,
sinun jalkojes juureen ma siunaten kuolen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti