Félix Fénéon - Nouvelles en trois lignes

Kun olin tätä kirjaa alkanut lukea, netissä silmieni eteen nousi juttu jossa Eino Santanen kyseenalaistaa suositun ajatusmallin että kirjallisuus tarkoittaa 300-400-sivuisia romaaneja. Vaikka onkin kirjan muotoon painettu, on kysymys myös Félix Fénéonin, ranskalaisen taidekriitikon ja anarkistin "pääteoksen" asemasta kirjallisuutena myös ehkä haastava.

Sanaleikillinen nimi kertoo jo kirjan sisällön: nämä ovat kolmen rivin mittaisia uutisia jotka ilmestyivät anonyymisti Le Matin -päivälehden sekalaisten pikku-uutisten palstalla vuonna 1906, mutta muotonsa puolesta ne ovat myös pieniä kolmen rivin novelleja (tai ehkä proosarunoja) mitä moninaisimmista tapahtumista, esitettynä vaihtelevilla tyyleillä mutta usein pisteliäällä huumorilla.

Fénéon itse ei ollut kiinnostunut näiden kokoamisesta, mutta kun rakastajattarensa oli niitä koonnut albumiksi niin myöhempi kokoaminen ja julkaisu tapahtui postuumisti, ja sen jälkeen tästä on otettu uusintapainoksia, sisältöä valikoiden: tämä minun lukemani teos on varsin ohut ja kuvitettu versio, jossa on ehkä noin parisataa uutista, laajempiakin kokoelmia on. Ja teos on käännetty myös englanniksi, jos ranska ei nyt satu sujumaan.

Le matelot Renaud s'est suicidé à Toulon avec sa maîtresse. Leur voeu dernier : le même cercueil, ou, du moins, la même fosse.

Le feu, 162, boulevard Voltaire. Un caporal fut blessé. Deux lieutenants reçurent sur la tête l'un une poutre, l'autre un pompier.

Koska kyseessä ovat uutiset, niin novelleissa pitää jotain tapahtuakin, ja erilaiset onnettomuudet ja erityisesti kuolemat ovat tietysti kiinnostavia, niinpä ruumiita tässä kirjassa riittää. Juonista ei novelleissa ole puutetta, joskin juttujen koon huomioon ottaen joidenkin tapahtumien taustat selvenevät vähän enemmän (mutta onko journalistisiin yksinkertaistuksiin luottamista?) ja joskus taas jutut jäävät kaihertavan elliptisiksi: kuka teki mitä ja miksi, kysymyksille jää tilaa.

Le soir, Blandine Guérin, de Vaucé (Sarthe), se dévêtit dans l'escalier et, nue comme un mur d'école, alla se noyer au puits.

Louis Tiratoïvsky a mortellement blessé, à Aubervilliers, Mme Brécourt, et s'est suicidé. L'amour.

Mutta miten näihin suhtautua kirjallisuutena tai teoksina? Yksittäisiä novelleja on hankala käsitellä itsenäisinä teoksina, mutta kokonaisuutena niistä muodostuu eräänlainen balzacilainen teos, ranskalaista yhteiskuntaa vuonna 1906 ja ehkä vähän koko ihmiskuntaa milloin tahansa laaja-alaisesti peilaava ja myötäelävä teos, joka ikuistaa yksilöitä taiteen ikuisuuteen. Tai ehkä tällaisen parodia, kohteet kun tavoitetaan usein heikompina hetkinään ja uutisarvo vääntää kokonaiskuvan irvokkuuden ja mustan huumorin puolelle (ja mitä tämä kertoo journalismista?)

Huomionarvoisena voi ehkä pitää, että Fénéon taidekriitikkona tunnetaan impressionistien ja neoimpressionistien puolustajana, erityisesti Georges Seuratin suosijana: onko tämä kirjallinen vastine pointillismille? Mutta näitä pisteitä ei tekijän toimesta ole asetettu mihinkään keskinäiseen järjestykseen muodostamaan yhtenäistä teosta. Vai onko teos julkaisuprosessi päivittäisenä pienenä annoksena?
Vaikuttaako asemaan taideteoksena anonyyminä toimiminen? Ja se että jos lokerointia harrastetaan niin Fénéon ei ole "kirjailija" tai "taiteilija" vaan nimenomaan kriitikko/journalisti, voiko teos silloin olla taidetta?

Taidepohdintojen sijaan voi tietysti ihan vaan lukea näitä nautiskellen kielenkäänteistä ja kummastellen sattumuksia, toimii teoksena niinkin ja saa ehkä tarkkailemaan muitakin tekstejä erilaisilla silmälaseilla, niillä joilla kirjallisuus ei ole vain 300-400 sivuisia romaaneja. Tämä on kieleltään yhtäaikaa helpohkoa ja vaikeahkoa, toteava sähkösanomatyyli pitää ilmaisun tiiviinä joten yksittäisiä paloja sai luettua näin yhä-vieraalla kielellä mutta onhan se tiivis ilmaisu joskus myös varsin haastavaa enkä ihan kaikkia juttuja oikein tajunnut...

Muni d'une queue de rat et illusoirement chargé de grès fin, un cylindre de fer-blanc a été trouvé rue de l'Ouest.

A Oyonnax, Mlle Cottet, 18 ans, a vitriolé M. Besnard, 25 ans. L'amour naturellement.


Mainitsen tämän novellihaasteessa kategoriassa "sävy": yksittäisiä novelleja ei tässä oikein voi peukuttaa, mutta omalaatuinen, kyynisen toteava sävy kulkee läpi kirjan.







Edit: yritetääs kääntää tässä siteeratut uutiset:
Merimies Renaud tappoi itsensä Toulonissa rakastajattarensa kanssa. Viimeinen toivomus: yhteinen arkku, tai ainakin yhteinen hauta.

Tulipalo, 162 boulevard Voltaire. Korpraali loukkaantui. Kahden luutnantin päähän putosi yhdelle palkki ja toiselle palomies.

Illalla Blandine Guerin, Vaucé (Sarthe), riisuutui porraskäytävässä ja alastomana kuin koulun seinä hukuttautui kaivoon.

Louis Tiratoïvsky on kuolettavasti haavoittanut, Aubervilliersissa, rouva Brécourtia ja tappanut itsensä. Rakkaus.

Rotanhännällinen ja näennäisesti hienolla hiekkakivellä täytetty peltisylinteri on löydetty rue de l'Ouestilta. 

Oyonnaxissa nti Cottet, 18 v., on heittänyt rikkihappoa päin hra Besnardia, 25 v. Rakkaus tietysti.