Ja teos oli jossain määrin erilainen kuin odotin, vaikka olinkin siitä ja sen perusjuonesta toki jo kuullut (kuten sanottu, kyseessä on usein nimetty klassikko), siinä määrin etten lähde sitä tässä sen kummemmin selostamaan.
Olin kuitenkin ollut jonkinlaisessa käsityksessä että teoksen olisi tarkoitus olla, no, romanttinen. Lukijana en kuulu niihin, joiden mielestä kirjassa pitää olla miellyttäviä ja ihanteellisia sankareita, päinvastoin ambivalentimmat ja arveluttavammat henkilöt käyvät minulle oikein hyvin, mutta jos lähtökohtaisesti kaikki kirjan henkilöt ovat jokseenkin sietämättömiä (ja valitettavasti vain suurin osa heistä kuolee kirjan aikana, ja moni vasta loppupuolella) niin romanttisuuden rakentuminen on minusta vähän kyseenalaista.
Hahmokavalkadista (joka kuvaa miksi sisäsiittoisuus on pahasta, ja ehkä myös Brexit hyvästä) nousee tietysti erikoislaatuisena esiin byronilais-saatanallinen Heathcliff, joskin samalla voi pohtia että tarinan kertoja Nelly Dean esiintyy tietysti omassa kertomuksessaan ainoana täysipäisenä henkilönä, onko luultavaa että kertoja värittää kertomusta...
Niin, tapahtumatkaan eivät minun mielestäni juuri romantiikasta kerro, sellaisia vimmaisia perhehelvettejä tässä rakennellaan että jos tätä lukiessa huokailee että ai kun ihanaa niin terapia saattaisi olla ihan hyvä juttu.
Kyllä, teos oli minun makuuni myös hieman turhan pitkitetty, loppupuolella aloin jo huokailla että mitä tässä on kun kirjaa on jäljellä vielä kymmeniä sivuja...
Jotain viehättävää tästä kuitenkin löytyy kun missään vaiheessa ei tehnyt mieli jättää kesken, synkkä melodraama ja myrskyiset tunteet vetivät mukanaan, vaikka kuitenkin pidin siitä Jane Eyrestä kyllä paljon enemmän (jostain Jane Austenista puhumattakaan).
Helmet-haasteeseen voisin ottaa kohdan 19. Kirja käsittelee vanhemmuutta, koska sitä eittämättä on mukana.
5 kommenttia:
Minun tekisi mieleni lukea tämä, mutta "kummitusteema" ei oikein ole mun juttu ja kuvaat kyllä heatcliffen aika karmeaksi. Minulla on sen pienen perusteella, mitä olen kirjaa vilkaissut ja elokuvasovitusta nähnyt sellainen tunne, että heatgliff oli katkeroitunut kavalaan naiseen. Vähän väärinymmärryksiä kuin Rhetin ja Scarletin tarinassa, mutta traagisempaa.
Onhan tämä syvästi nietzscheläinen teos: Heathcliff edustaa dionyysistä ja tuhoavaa erosta, kun taas muut henkilöt ovat sovinnaisuuden uhreja. Tämä kirja oli lukukokemuksena ihan jotain muuta, mitä siltä aluksi odotin.
Kävin joku vuosi sitten Haworthissa Brontëiden pappilassa: talon takana aukeava maisema oli juuri tuo humiseva harju, mutta sisarusten nukkekotimainen asunto oli varsin sovinnainen ja sievä. Ei voi kuin ihmetellä sitä nerouden ja rohkeuden määrää, mikä kumpusi näistä vaatimattomista olosuhteista.
Humisevasta harjusta on mielessä juuri tuo myrsky ja melodraama, luin sen iäisyys sitten. Mutta jo silloin minäkin pidin enemmän Jane Eyrestä, se onkin yksi lempikirjojani.
Luin tämän teini-ikäisenä, jolloin hullaannuin tästä tarinasta. En ole kuitenkaan uskaltanut lukea tätä enään aikuisena uudestaan, sillä pelkään ettei tämä tee enään samanlaista vaikutusta. Tyydyn vaalimaan muistoa siitä vaikuttavaa lukukokemuksesta, jonka tämä kirja antoi nuorelle minulle. Mutta pidin silti enemmän Kotiopettajattaren romaanista, jonka listaan yhä suosikki romaanieni listaan. Nämä klassikot ovat kuitenkin olleet uraa uurtamassa omalla lukijan polullani ja olivat tieni hömppäkirjallisuuden parista laadukkaamman kirjallisuuden pariin.
Kummitusteemaa on mukana sen verran että asetutaan jo goottilaisen kirjallisuuden liepeille, mutta sen verran vähän kuitenkin että sen voi melkein ajatella subjektiivisina mielikuvina ja mielteinä, sen verran sivussa että ei tarvitsisi estää lukemasta.
Ja sanoisin että suurempana kriisinä Heathcliffilla on asema tiukasti kontrolloidussa luokkayhteiskunnassa, selkeä ulkopuolisuus ja sellaisena kohdelluksi tuleminen (ja siitä sisuuntuminen ja laaja-alainen kosto), väärinymmärryksiä ei niin ollut ja kavaluus oli koko ajan Heathcliffin puolella...
Voin kyllä myös hyvin kuvitella että jos tämän lukee sopivan nuorena niin toisella lukukerralla lukukokemus voi kääntyä hyvin erilaiseksi...
Lähetä kommentti