Eduard Saxberger, vanheneva virkamies 1800-luvun lopun Wienissä, elää rauhallista ja porvarillista ja varsin väritöntä ja rutinoitunutta elämää, kun eräänä päivänä hänen luokseen tulee nuori runoilija, Meier, joka on lukenut Saxbergerin nuorena, melkein 40 vuotta sitten, julkaistun runokokoelman ja on siitä valtavan vaikuttunut. Samoin kuin joukko muitakin nuoria taiteilijoita, jotka muodostavat eräänlaisen kirjallisen piirin (taiteilijoita, joista vielä ei ole kuultu, mutta pian, pian): tässä piirissä Saxbergerin Vaelluksia on sivuutettu mestariteos, jonka suuruuden nyt vasta nuori Wien on löytänyt. Saxberger ei ole ajatellut kaunokirjallisia harrastuksiaan vuosikymmeniin, mutta imeytyy kuitenkin piirin toimintaan mukaan...
Tämä Schnitzlerin pienoisromaani on kirjoitettu myös 1800-luvun lopulla mutta oli jätetty arkistoihin odottamaan myöhempää julkaisua...joka tulikin sitten reilusti myöhemmin, saksankielinen julkaisu vasta 2014 ja tämä Raija Nylanderin suomennos pari vuotta myöhemmin: ei viivästyminen kuitenkaan laadusta ollut kiinni, sen verran kiinnostavasti kirjallisuuden prosesseja kuvataan. Nuoret nerot ovat innokkaita ja heidän seurassaan Saxbergerkin tuntee itsensä nuoremmaksi, mutta mitkä ovatkaan kirjallisuuden motiivit, suhde kritiikkiin jne.
Ironiaa ei säästellä muttei patetiaakaan, ja vaikka Schnitzler jälkisanojen mukaan ammensikin aineistoa "omista piireistään" jotka vaikuttivat Wienin kahviloissa kirjoitusaikaan, niin ei aihe taida olla olennaisesti vanhentunut, samat leimahtelut lienevät ajankohtaisia missä vain on kirjailijoita ja muita taiteilijoita (lukiessa tuli mieleen toinen aiemmin lukemani teos kirjallisesta piiristä toisessa maassa ja ajassa...) ja siksi pitää sitä suositella niin kirjailijoille, bloggaajille ja muillekin joita kirjallisuus kiinnostaa.
Kirjan on lukenut myös Takkutukka.
Ja kuullessaan herkeämättä korvissaan sanan 'piruparka' sen sävy muuttui yhä surullisemmaksi, yhä säälivämmäksi. Kyyneleet vierivät hänen poskiaan pitkin, mutta hän tiesi: se ei johtunut menestyksen aiheuttamasta liikutuksesta - ei, se oli piinallista tuskaa, suuttumusta jonkun tuntemattoman lausumasta käsittämättömästä sanasta, tuntemattoman, jota hän ei koskaan löytäisi.
Mutta nuoret hänen ympärillään uskoivat ymmärtävänsä sangen hyvin vanhan herran itkun. Friedinger sanoi Blinkille: Suotakoon se hänelle!"
2 kommenttia:
Schnitzler on hieno kirjailija, ja hän oli aikaaan todella tunnettu ja arvostettu. Olen lukenut Schnitzlerin novelleja ja "Liebelein". Merkittävän kulttuurikaupungin hengen hedelmä. Schnitzler tuntuu samalla syvälliseltä ja keveältä - harvinainen yhdistelmä.
Tosiaan hieno kirjailija, ja varmaan saksankielisissä piireissä yhä arvostettu vaikka muualla on ehkä tunnetuin juuri esim. elokuvasovituksista.
Ja nämä kolme kirjaa jotka olen lukenut ovat kyllä kaikki olleet erinomaisen vakuuttavia eli jos sopivasti tulee lisää vastaan niin pitääpi lukea, tuon syvällisen ja keveän yhdistelmän kyllä tunnistan hyvin.
Lähetä kommentti