...ja muita nörttityttöjä, joihin liittyviä mangoja olen lueskellut viime aikoina.
Eksentriset, pakkomielteiset ja sosiaalisesti rajoittuneet nörttipojat ovat tietysti olleet sarjakuvissa ja muussakin populaarikulttuurissa suosittu kohde (tietysti myös lukijoina/katsojina), mutta ilahduttavasti tämäkin näkemys laajenee, kun viime aikoina on vastaan tullut muutamia kiinnostavia mangasarjakuvia eksentrisistä, pakkomielteisistä ja sosiaalisesti rajoittuneista nörttitytöistä. Ja vähän muunkinlaisista.
Ja Japani tuottaa tietysti hyvin merkillisiä aiheita ja ilmiöitä, fanikulttuuri on omanlaista, hikikomori on ihan ilmiö ja kulttuurissa piisaa paljon muutakin outoa joihin näissä sarjoissa törmää, joistain jutuista saa ehkä enemmän irti jos vähän populaarikulttuuria tuntee ja ja toisaalta näissä on myös aikamoisia matolaatikoita joista ei ehkä edes olisi halunnut tietää...
(kuva: Wikipedia)
Ensimmäinen annos oli Kio Shimokun Genshiken, joka kertoo japanilaisessa collegessa toimivasta otaku-kerhosta ja kun jokaisella ryhmän jäsenellä on omat kiinnostuksen kohteensa niin samalla esitellään otaku-kulttuuria laajemminkin. Sarjan alussa kerholaiset ovat kaikki nuoria miehiä ja kerhoon tuleva trendikäs tyttö, jonka poikaystävällä on valitettavia otakutaipumuksia jotka pitää kitkeä pois...mutta aika pian mukaan tulee cosplaysta pitävä tyttö, ja pian muitakin omien alojensa harrastajia kasvavalla outoudella, ja samalla kun kirjan alun henkilöitä alkaa valmistua ja poistua sarjasta, niin pian kerhossa on naisenemmistö.Lajityyppi on koominen slice-of-life, hahmoissa on karrikointia mutta toisaalta kun aihe on sellainen joka perinteisesti suosii eksentrisiä luonteita niin liian kauaksi ei realismista mennä...
(kuva: Wikipedia)
Akiko Higashimuran Princess Jellyfishissä taas seurataan vähän aikuisempien NEET-naisten kommuunia, joiden asuinaluetta aiotaan kehittää ja näin kommuunin taloakin uhkaa myynti ja hävitys, ja kun kommuunin naiset eivät oikein osaa elää normaalimaailmassa niin tämähän on kauhistuttava tapaus, mutta uusi tuttavuus joka kiinnostuu kommuunista (ja erityisesti sen yhdestä jäsenestä) lähtee kehittämään suunnitelmaa sen pelastamiseksi...
Tässä on vedetty enemmän kimurantin ihmissuhdedraaman puolelle, vaikka komediaa toki myös riittää, ja hahmojen eksentrisyys ja sosiaalinen syrjäytyneisyys on jo ihan eri tasolla.
Ja sitten tämä Nico Tanigawan huumorisarja lukiolaisesta Tomokosta, joka on aikamoinen nolojen tilanteiden tyttö, oikeasti sosiaalisesti kyvytön joka jatkuvasti lukee väärin muitten käyttäytymiskoodeja tai on niille sokea. Ja kun maailmakäsitys on ammennettu pääosin animesta, videopeleistä ja muusta populaarikulttuurista niin meno on usein aika harhaista...
Ja Tomoko piirretään muutenkin aika epämiellyttäväksi, laiskaksi, itsekeskeiseksi ja usein ilkeäksi, ja toisaalta näkyvissä on jatkuvasti myös pateettisuus, tietoisuus siitä että asiat eivät nyt ole ihan kunnossa ja halu tulla paremmaksi, joten lopputuloksena on varsin huikea hahmo (jonka seikkailuja luin nyt osat 5-7, kannet kuvattu yllä).
Tässä sarjassa tykitetään aika kovalla tahdilla populaarikulttuuriviittauksia joisa iso osa meni kyllä ohi (joitain vähän selitetään kunkin nitene lopussa olevissa kääntäjän kommenteissa) mutta kun tarinoissa liikutaan enemmän sosiaalisten kuvioiden ympärillä niin niihin pääsee kyllä kiinni...juttujen huumori on kyllä joskus aika mustaa ja tässä sarjassa kukoistavat myös populaarikulttuurin synkemmätkin nurkat.
Vaikka varsin monissa nörttitarinoissa onkin keskiössä sosiaalinen sopivuus ja ristiriita omien ja yleisesti hyväksyttyjen ideaalien välillä, niin kun päähenkilönä on nainen/naiset, tavallista suuremman roolin saavat ulkonäköpaineet, trendikkyys, hyväksyttävyys myös omien sosiaalisten ympyröiden ulkopuolella: eivät ne ole lajissa koskaan täysin poissa mutta näissä ovat korostuneet...
Tietysti näissä tarinoissa peilaillaan myös toden ja fantasian rajan hämärtymistä, yhteiskunnallisia paineita ja vaatimuksia yhdistettynä toivottomuuteen, epäluottamuksena tulevaisuuteen, poliittiseen ja yhteiskunnalliseen korruptioon, ja kuinka tällöin eskapismi ja triviaali tuntuu helposti paremmalta vaihtoehdolta. Kun tämä vielä toteutetaan huumorilla...
Osumia Sarjakuvahaasteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti