Sveitsiläisessä laaksossa sataa, tiet ovat poikki, sähkötkin katkeilevat samoin kuin herra Geiserin muisti. Herra Geiser, leskimies, kiinnittää nastoilla talonsa seiniin otteita kirjoista ja lappusia, tiedonpalasia erityisesti geologiasta ja paleontologiasta mutta myös paikallistietoa, mainintoja Raamatun luomiskertomuksesta ja sekalaista muutakin, eikä oikein itsekään tiedä miksi mutta tietojen kerääminen on tärkeää. Välissä sitten tehdään kotona muuta ja käydään ulkona kävelemässä ja kiipeämässä rinnettä ylös ja alas ja tarkkaillaan merkkejä mahdollisesta maanvyörymästä.
Varsin lyhyt romaani jakautuu lyhyisiin kappaleisiin joiden välissä on vielä lyhyempiä lyhyiden lauseiden mittaisia kappaleita, ja otteita tietokirjoista, listoja, kaaviokuvia...kerronta on siis varsin fragmenttista mutta fragmenteista muodostuu kuitenkin laajempi kuva, kuva ihmisestä ja maailmasta geologisissa mittakaavoissa, ihminen ilmestyi holoseeniin ja pian tulevat sateet ja jäätiköiden sulamiset jotka peittävät ison osan maanpintaa alleen, ei ehkä Alppeja mutta muualla. Dinosaurukset olivat aikanaan ja sitten katosivat, niin tekee ihminenkin. Ja fragmenttisuudestaan ja suurista kysymyksistään huolimatta teos on hiottua ja hallittua kieltä jotta luenta kulkee selkeästi ja toteavista peruslauseista huolimatta kerronnassa on lämpöäkin.
Minulla ei ollut oikein mitään ennakko-odotuksia teosta kohtaan, Max Frischin nimen olen kuullut aika ajoin mainittavan mutta en ollut lukenut, tilanne pitääkin korjata, sen verran kiinnostava teos tämä oli (suom. Markku Mannila).
Otan tällä teoksella myös Helmet-lukuhaasteen kohdan 13. Kirja "kertoo sinusta": paikallistasonsa rinnalla teoksessa on kysymys myös ihmisestä lajina, ja minäkin olen ihminen.
Kirja on luettu myös Kiiltomadossa.
Kerran aikaisemminkin, 1970, on kylän alapuolella sortunut tienpätkä, seuraavana aamuna sen rautakaiden roikkui taipuneena rotkon reunalla, ja tietyömaa haittasi liikennettä koko kesän, mutta ei sentään pysäyttänyt sitä. Sellaisia sortumia on näillä seuduin ollut aina -
Matkan varrella kolme sateen pieksämää lammasta.
On turha kysyä, miksi herra Geiser, baselilainen, on asettunut asumaan tähän laaksoon; herra Geiser on tehnyt niin.
Vanhaksi tulee kaikkialla.
Välillä herra Geiser seisahtuu: rotkon suunnasta harmaata pauhua - mutta rautakaide on vielä paikoillaan. Kun voi kulkea ilman sateensuojaa, kun joka puolella ei ole lätäköitä, kun jokaisesta kuusesta ei tipu pisaroita, kun vastakkaisen rinteen metsät eivät ole mustia eivätkä vuoret ole verhoutuneet pilviin, kun puutarhassa voi puuhailla, kun liikkeellä on perhosia, kun kuulee mehiläisten surinaa ja yöllä pöllön huhuilua, kun voi seistä onkivapa kädessä puron äärellä ja on terve, siis tyytyväinen, vaikka ei saisi saalista koko päivänä, ja kun tietä ei ole katkaistu, niin että laaksosta voisi päästä muualle kolme kertaa päivässä, silloin laakso on maalauksellinen - muuten tänne ei tulisi saksalaisia ja hollantilaisia kesästä toiseen.
2 kommenttia:
Ehdottomasti hieno opus! Aivan vähän aikaa sitten tarvitsin kirjaa, tahdoin tarkistaa jonkun detaljin. Minulla on se kirja, mutta se pahus on ottanut jalat alleen.
Kun olet lukenut tuon niin luepas myös Frischin Montauk! Minusta kaveri ei koskaan ole kirjoittanut n.k. välityötä.
En muistanut että Tiina Raevuori on kirjoittanut Kiiltomatoon. Juuri sen tuon sillan siitä kirjasta muistaa parhaiten. Olen asunut USAn länsirannikolla, jossa on tämäntästä niitä salamatulvia, kokonaisia tien osia putoaa alas mereen tai jokeen tai vain rinnettä alas. Sitten olen kiivennyt semmoisten pudonneiden tienkohtien yli hyvin jyrkässä rinteessä. Silloin oli kysymys pudonneesta kuntopolusta Rannikkovuorten juurikukkuloilla. Ne kukkulat ovat korkeampia kuin meidän tunturit (monin paikoin) ja jyrkkiä.
Siellä tulin ajatelleeksi ihmissuvun historiaa. Tai historiantajuttomuutta ehkä ennemmin.
Laita kirja neljällä nastalla seinään kiinni jahka löydät :)
Suomessa ei taida vastaavalla tavalla eroosiota pikavauhdilla nähdä, jääkausi kulutti se mitä kuluttaa voi...
Ja ammatin puolesta on tullut geologiaan ja geologisiin aikaskaaloihin tutustuttua, ja sitä kautta saa tosiaan omanlaista perspektiiviä asioihin, joten kirjan ajatuksissa oli sitä kautta tuttua. Ja niin, toisaalta herra Geiserin muistin katkeilu kuvaa ehkä ihmistä laajemminkin.
Lähetä kommentti