16.9.16

Hans-Eric Hellberg - Onnenlakki


Siirrymme taas NTK-haasteen pariin, tällä kertaa luettavana oli ruotsalaisen Hans-Eric Hellbergin lastenkirja Onnenlakki (suom. Ulla Lehtonen)
Tommin (alkuteoksessa Björn) paras ystävä Yngve on kuollut ja niinpä Tommi on varsin masentunut ja yksinäinen. Mutta eräänä päivänä Tommi löytää vanhan miesten huopahatun joka päässä tapahtuu onnekkaampia asioita, Tommi saa uuden ystävän ja löytää myös itsestään lisää rohkeutta...

Juoneltaan kirja on aika yksinkertainen kirja, tärkeämpää on mitä Tommin pään sisällä tapahtuu. Suru ystävän kuolemasta ja yksinäisyys ovat voimakkaita alussa mutta pikku hiljaa niistä päästetään irti ja siirrytään eteenpäin elämässä, uusien ystävien kanssa ja vähän myös uutena itsekin.
Samoin kiinnostavalta tuntui kirjassa esitetty näkökulma jossa monilla esineillä on talismaaninen, fetisistinen luonne ja kuinka niihin suhtaudutaan: hattu koetaan taikahatuksi jonka käsittelyssä on omat lainalaisuutensa, ja joissain muissakin esineissä on vastaavia piirteitä, ja vastaavasti fyysiset esineet kuvaavat myös elämäntilanteita, kun suru Yngven vuoksi alkaa jäädä taakse niin se kuvataan nimenomaan esineillä ja niidne käsittelyllä.

Niinkuin LTK-kirjat tapaavat olla niin tämäkin oli aika nopealukuinen, mutta ehkä tämä on ollut tärkeä teos jollekulle joka on ollut samassa elämäntilanteessa...

2 kommenttia:

Juha Makkonen kirjoitti...

Hei, maistuisiko Marjatan käynnistämä Eläköön essee! -lukuhaaste? Se on jo hieman jäähtynyt mutta edelleen ajankohtainen.

hdcanis kirjoitti...

Haaste vastaanotettu, saa nähdä kuinka kauan minä saan sitä vielä jäähdyteltyä :)