Aloitan pikatiivistyksellä: kolmas lukemani Dürrenmattin kirja, hyvä ja yllätyksekäs vaikka nostaisin silti aiemmin lukemani Lupauksen ja Haaverin vielä vahvemmiksi. Lisää tuotantoaan tullee myöhemmin blogiin...
Ilmeisesti tämä oli ensimmäinen Dürrenmattin kirjoittama dekkari, ja se alkaa ihan perinteellisesti, sveitsiläinen kyläpoliisi löytää pikkutien varrelta auton jonka kuski on ammuttu. Murhattu mies paljastuukin siviiliasuiseksi berniläiseksi poliisiupseeriksi Schmiediksi, jonka esimies Bärlach apulaisensa Tschanzin kanssa alkaa sitten selvitellä mitä mies oikein onkaan seuduilla ollut hakemassa ja mitä on tapahtunut...
JA TÄSTÄ ETEENPÄIN SPOILEREITA
IHAN KAUHEITA SPOILEREITA
Siinä missä noissa Lupauksessa ja Haaverissa oli esillä idea suhteellisen pienistä ja mitättömistä jutuista, jotka kaaosteorian omaisesti paisuvat ja johtavat traagisiinkin lopputuloksiin, sekä jossain määrin epätyydyttävästä ratkaisemattomuudesta, tässä kirjassa osaset loksahtelevat paikalleen ja tapahtumat ovat manipuloitavissa kuin shakkipelissä. Mukana on omalla tavallaan vähän hömelö klisee vuosien takaisesta nemesis-hahmosta "so, mr Bärlach, we meet again"-hengessä, moraaliton nihilisti joka nauttii tehdä rikoksia joista Bärlach on tietoinen mutta joille tämä ei voi mitään, mutta tilanne kääntyykin kun myöskään Bärlach ei enää pelaa ihan sääntöjen mukaan, hän asettuu tuomariksi joka tuo peliin oman pyövelinsä...
Mainittakoon, että minulla oli kyllä hyvin vahva aavistus Schmiedin murhaajasta, mutta kirja pääsi silti yllättämään siinä kuinka hyvin Bärlach oli tilannetta manipuloinut. Tietyllä, vähän kierolla tavalla, tästä tuli mieleen Agatha Christien Hercule Poirot -kirjat, mukaanlukien ja erityisesti niiden viileä salonkipyöveliys, ja tavallaan pyövelin idea heijastui myös siinä, että tähän työhön valittiin usein muita rikollisia, jotka sitten välttivät oman rangaistuksensa. Tai kuten käy ilmi, rangaistus tulee ehkä eri muodossa...
Kirjan on lukenut myös Mia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti