31.7.16

Bram Stoker - Dracula


Kun olin edellisissä kahdessa klassikkohaasteessa jo napsinut venäläisen ja ranskalaisen kirjallisuuden keskeisiä klassikoita niin vaihdetaan taas kulttuuripiiriä: kolmanteen klassikkohaasteeseen oli muutamakin hyvä ehdokas mutta eittämättä tämä on huomattava aukko brittikirjallisuuden tuntemuksessani: Bram Stokerin Dracula (suom. Jarkko Laine).



Tietysti tämän kirjan suhteen olisi voinut feikata jonkin verran lukeneisuutta, sen verran tutuksi hahmo ja kirjan perusjuoni on tullut populaarikulttuurissa. Laskeskelin että olen nähnyt ainakin viisi filmatisointia tästä kirjasta: Murnaun Nosferatu (1922), Universalin Dracula ja Drácula (1931) (jälkimmäinen on samanaikaisesti filmattu espanjankielinen versio eri ohjaajalla ja näyttelijöillä, ja Draculan ja van Helsingin näyttelijöitä lukuunottamatta parempi filmi), Hammerin Dracula (1958) ja Coppolan Bram Stoker's Dracula (1992).
Ja ison kasan muita elokuvia, tv-ohjelmia, kirjoja ja sarjakuvia joissa tähän viitataan: jokainen myöhempi vampyyreja käsittelevä kulttuurituotos joutuu jollain tavalla keskustelemaan Stokerin kanssa, puolesta tai vastaan, ja vampyyri itsessään on sellaisenaankin kiinnostava hahmo käytettäväksi sekä myös monikäyttöinen symboli, erityisesti kun puhutaan kaunokirjallisuuden kahdesta suositusta aiheesta, rakkaudesta ja kuolemasta. Tämä siitä huolimatta että Dracula ei ollut lähimainkaan ensimmäinen vampyyrifiktio.

Jos joku ei nyt vielä tiedä mistä tämä kirja kertoo, niin tiivistettynä: transsylvanialainen kreivi Dracula muuttaa Lontooseen ja missä kulkeekin siellä seuraa joukko merkillisiä kuolemantapauksia: muutama urhea mies ja nainen keskivät että Dracula on epäkuollut vampyyri ja lähtevät kamppailuun tätä vastaan, Dracula pakenee ja takaa-ajon päätteeksi tapetaan. Kerronta on epistolarista, kokoelma useiden kirjoittajien päiväkirjamerkintöjä, kirjeitä, raportteja, lehtileikkeitä yms.

Vaikka tarina olikin hyvin tuttu niin eivät nuo filmatisoinnit ihan yksi yhteen mene, ja itse asiassa kirja selvittää paremmin sellaisia piirteitä jotka ovat minusta olleetkin hieman epätyydyttäviä tarinassa: Renfieldin ja Lucy Westenran hahmot saavat enemmän huomiota eivätkä ole vain makaabereja yksityiskohtia, ja myös loppu pitkine takaa-ajoineen on huomattavasti dramaattisempi kuin varsin antiklimaattinen "ja sitten van Helsing kävi ohimennen iskemässä vaarnan Draculan sydämeen".
Muitakin kiinnostavia yksityiskohtia löytyy, sellaisia jotka helposti sivuutetaan tiivistyksissä mutta jotka ovat kuitenkin viehättävän makaabereja. Ja toisaalta oli kiinnostavaa kuinka vähän kirjan nimihenkilöä lopulta nähtiin kirjassa, kaikki toiminta toki pyöri Draculan ympärillä mutta kreivi oli jatkuvasti jossain muualla kuin kertojat...kun nuo filmatisoinnit ja muu populaarikulttuuri panostavat niin paljon kreivin hahmoon ja karismaattisuuteen, niin tämä jatkuva poissaolo tuli hieman yllätyksenä (vaikka olinkin kuullut että teoksen kreivi kuvataan myös ulkoisesti hirviömäisemmäksi kuin mitä Bela Lugosi, Christopher Lee yms antavat ymmärtää).

Niin, goottilaisuuden perusteoksiahan tämä on, kerrontatekniikkana on kokoelma fragmenttisia muistiinpanoja ja aiheena eteläinen muukalainen joka uhkaa järkeä ja moraalia, mukaan sopiva annos öisiä linnoja ja raunioita, lepakoita ja epämääräisen monitulkintaisia seksiviittauksia niin hyvä soppa tulee.
Huomiota tosiaan saattoi kiinnittää vampyyreihin korruptoivana sekoituksena erosta ja thanatosta: Draculan keskeiset suorat uhrit ovat naisia: vampyyrinaiset Draculan linnassa, Lucy Westenra, Mina Harker, ja näistä kahden viimeisen kanssa suoritetaan eräänlainen pitkä viettely. Vastaavasti muutama miespuolinen uhrikin mainitaan mutta nämä on hoideltu nopean raakalaismaisesti kurkku auki repien, ja Jonathan Harker ja ilmeisesti myös Renfield sivuutetaan erinomaisesta tilaisuudesta huolimatta (Renfieldistä voi ehkä kuitenkin lukea viittauksen yksipuoliseen homoseksuaaliseen viehtymykseen, ja myös tätä kautta Draculan korruptoivaan vaikutukseen?): jos kyse olisi vain verenjuonnista olisi Harker kuollut alkulukujen aikana ja kirja olisi ehkä jäänyt kirjoittamatta. Linnan vampyyrinaiset sen sijaan ovat ilmeinen uhka viettelemään nuori aviomies Jonathan Harker, ja Lucy Westenra taas vampyyrina pyrkii viettelemään ja tuhoamaan pieniä lapsia.

Ehkä tässä on ideaa miksi Stokerin kirjasta tuli vampyyritarinoiden perusteos, siinä on sopivan symbolinen mutta selkeä eroottinen sivujuonne pelkän väkivallan ja kauhun rinnalla ja se puhuttelee sopivasti myös lukijoiden toisiinsa sekoittunutta xenofobiaa ja -filiaa. Ja kun Stoker ei muilla teoksillaan oikein vastaavaa suosiota saanut niin ehkä tämäkin onnistuminen oli osittain vahinko.

Noin henkilökohtaisena lukukokemuksena kirja tosiaan miellytti, vaikka juoni olikin tuttu niin uutta ja syventävämpää luettavaa myös löytyi. Karsimisen ja tiivistämisen varaa siinä kuitenkin jonkin verran oli...

12 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Mielenkiintoinen kuvaus tästä klassikosta, jota en (häpeäkseni) ole lukenut. Elokuvia olen kyllä minäkin siitä nähnyt, mutta en taida niistäkään enää juuri mitään muistaa. Dracula on kyllä alati kasvavalla lukulistallani, joten ottanen lukuun jossain vaiheessa. Kirjan muoto ehkä hieman jännittää: olen ennakkoluuloinen tuollaisen "sekalaisen" kerrontatyylin suhteen enkä edes tiedä, mihin ennakkoluuloni perustuu. Joku mutujuttu vaan.

hdcanis kirjoitti...

Kerrontatapa saattaa tietysti joitain haitata, olen juuri seurannut toisaalla keskustelua jossa eräs henkilö kirosi kaikki kirjeromaanit alimpaan helvettiin...itse taas olen hieman viehättynyt tällaisesta fragmenttisuudesta ja goottikirjoissahan ne ovat yhtenä leimaa-antavana piirteenä.

Marile kirjoitti...

Kiva kun olit mukana klassikkohaasteessa! Dracula on odotellut hyllyssäni jo pitkään ja olen sitä aloittanutkin. En vaan oikein muista mihin lukeminen tyssäsi. Uskon että tulen pitämään tästä kirjasta, sen voisi lukea vaikkapa alkusyksyn pimenevinä iltoina.

hdcanis kirjoitti...

Meneehän siinä alussa hieman että tarina alkaa, ja paranee kun tapahtumat siirtyvät Englantiin.

Linnea / kujerruksia kirjoitti...

Tämä voisi olla hyvä jatkumo Jekyllin ja Hyden lukemiselle, kirjeromaanina siis ja samankaltaisen (?) tunnelman vuoksi. Minun Dracula-tuntemukseni rajoittuu populaarikulttuuriviittauksiin, en ole tainnut nähdä elokuvista ainuttakaan, joten senkin vuoksi tällä olisi hyvä täydentää tietämystään ja kerrontaratkaisu kiinnostaa.

Kaisa V kirjoitti...

Olen muistaakseni lukenut tämän joskus teinivuosina kun ahmin kauhukirjallisuutta. Olispa jännä kokeilla, miltä se maistuisi nyt. Fragmentaarisuus on tosiaan vähän rasittavaa, mutta kuuluu tyyliin.

Juha Makkonen kirjoitti...

Mitä?! Ei sanaakaan kirjan psykoanalyyttisistä ulottuvuuksista? :-)

Draculan aiheuttamissa oireissa ei tunnu olevan logiikkaa, ja kieltämättä loppu vaikuttaa hieman hutaistulta.

hdcanis kirjoitti...

Näissä kertojaratkaisuissa tulee tietysti ajoittain mieleen että kirjoittavatko ihmiste oikeatsi tällaisia kirjeitä ja päiväkirjoja...ja ainakin yhden lehtileikkeen journalistisia standardeja muistan enemmänkin ihmetelleeni, sen verran jaaritteleva se oli...mutjoo, näistä pitää tai ei ja ainakin ne saattavat vaatia hieman totuttelua.

Kirjan loppu oli parempi kuin leffaversioiden loput tapasivat olla mutta joo, ihan viimeinen konflikti oli yllättävän hutaistun tuntuinen. Mikä tavallaan vahvistaa oletusta että Stoker ei kirjailijana ehkä kuitenkaan loista ja sattui sitten vain saamaan salaman pulloon näinkin hyvin. Pitäisi ehkä vilkaista jotain muuta tuotantoaan...
Ja psykoanalytiikan jätin nyt vain tuohon seksuaalisuuteen ja muukalaisen uhkaan ja viettelyyn, vaikka materiaalia varmaan tarjoaisi (niinkuin ehkä muukin kauhukirjallisuus...)

Jonna kirjoitti...

Minä olen lukenut tämän kirjan kahdesti. Ensimmäisellä kerralla tein sen vapaaehtoisesti ja puhtaasta kiinnostuksesta teosta kohtaan, mutta en sitten oikein pitänytkään siitä. Toisella kertaa jouduin "pakkoluetuksen" uhriksi, kun kouluun piti lukea tämä enkä muistanut tästä riittävästi vuosien takaiselta ensimmäiseltä lukukerralta. Oli kyllä sellaista tervanjuontia tuo toinen lukukerta, että huhhuh. Toisaalta kun koulussa teosta käsittelimme, sain tästä irti paljon sellaistakin, mitä en olisi ehkä itse huomannut ajatellakaan. Vivahteita tässä siis tosiaan on.

hdcanis kirjoitti...

Aika moni kirja varmaan kärsii pakkoluetuksesta ja voin hyvin kuvitella että tämä käy nopeasti tuskaiseksi. Mutta paljon vivahteita ja tulkittavaa tässä on, bloggauksessakin olisi voinut puida enemmän myös vaikka Mina Harkerin hahmoa...

Margit kirjoitti...

Luin Draculan englanniksi joskus lukioaikana eli vuosikymmeniä sitten. Lukiessani kirjoitustasi huomasin, että en muista mitään. Ehkä en aikanaan ymmärtänyt tarpeeksi? Valaiseva postaus pimeästä kirjasta.

hdcanis kirjoitti...

Ehkä on siis aika uudelleenluennalle :)