Kun klassikkohaastetta alettiin blogeissa suunnitella, mietin jonkin verran tarvitseeko tähän mitenkään erityisesti osallistua, koska luen kuitenkin ihan kohtalaisen usein maailmankirjallisuuden klassikoiksi ja semiklassikoiksi miellettäviä teoksia, mutta jos nyt sitten kuitenkin...
Mutta mikä kirja sitten pitäisi valita? Muutama hyvä ehdokas kävi mielessä (ja niihin pitänee tutustua aikanaan tulevissa haasteissa) mutta aika pian tuli päädyttyä siihen että epäilemättä merkittävin aukko lukemisissani on Fjodor Dostojevskin kokoinen: tuotantoonsa en ole koskenut vaikka mm. Karamazovin veljekset, Idiootti ja tämä Rikos ja rangaistus on usein mainittuja kun puhutaan kaikkien aikojen parhaista kirjoista...mutta tähän mennessä tiiliskiviaversioni oli pitänyt minut erossa näistä.
Siispä Rikoksen ja rangaistuksen pariin, tänä Olli Kuukasjärven suomennoksena, sivuja jälkisanoineen 694. Ja kas kummaa, epäluuloiset ennakkoluuloni olivat oikeassa.
Tarina oli toki tuttu, onhan tämä usein viitattu teos muussa kirjallisuudessa ja kulttuurissa, ja Josef von Sternbergin leffaversionkin olen nähnyt (pääosassa Peter Lorre): nuori opiskelija Raskolnikov pohtii moraalisia kysymyksiä ja Napoleon-kompleksissaan päätyy surmaamaan vanhan panttilainaajanaisen ja tämän sisaren: mielessä ylevät aatteet kuinka tämän saituritäin rahoilla itse nousee suuruuteen ja auttaa myös muita hädänalaisia, mutta eihän asiat niin mene...ja vaikka kuin ihmeen kautta pääseekin aineellisten todisteiden pälkähästä niin omatunto jäytää...
Mutta kylläpä tämä Dostojevski jaarittelee loputtomasti. Alkuosa murhaan asti oli vähän epäilyttävä, en oikein innostunut mutta kyllähän tässä niin laveasti kirjoitetaan että tätä lukee vaikka päällään seisten, mutta sen jälkeen pitkän tovin Raskolnikov koomaa puolitajuttomana kuumeessa ja kirjailija marssittaa esiin ison joukon ei-kovin-kiinnostavia henkilöitä ja jaarittelee, jaarittelee, jaarittelee...tässä vaiheessa jonkun vähäisemmän maineen kirja olisi jäänyt suosiolla kesken ja siirrytty lukemaan jotain oikeasti hyvää, mutta katsoin aiheelliseksi kuitenkin jatkaa ihan vain varoittaakseni teitä kirjan nimen suuresta totuudenmukaisuudesta.
Onneksi noin puolivälissä tulee vähän piristystä kun Raskolnikov alkaa taas heräillä ja kuvaan tulee mukaan Svidrigailov. Itse asiassa sanoisin että ne osat joissa Raskolnikov toimii tai edes ajattelee ja silloin kun tarinan fokus on Sonjan, Svidrigailovin ja Porfirin kolmiossa ovat ihan siedettäviä: valitettavasti teos vaeltelee runsaasti myös muualla jolloin lopputuloksena on kirja jota luetaan ensisijaisesti istumalihaksilla. Kun omat venäläissuosikkini ovat linjaa Tsehov, Leskov, Pushkin, niin Dostojevskin ansiot jäävät jonnekin tekstimassojen alle.
Muiden haastelukijoiden kokemuksia linkitetään tänne.
Morren lukukokemus muistutti omaani, Salla luki tämän yhteiskunnallisesti, Jokke käsitteli pidettyä kirjaa ja sen henkilöitä laajasti ja myös Pii piti kirjasta syvällisenä ja filosofisena klassikkona.
14 kommenttia:
Hah! Samoissa fiiliksissä tässäkin. Ihan mukiinmenevä juttu, jos tätä olisi tiivistetty...
Itse pidin Rikoksesta ja Rangaistuksesta kovin, tosin mitä venäläisiin klassikkokirjailijoihin tulee, on Gogol vielä enemmän mieleeni.
Morre, joo, naureskelin taannoista kirjoitustasi että oli aika lailla samat kokemukset tämän parissa (pitääkin käydä googlaamassa muutamia muita lukijoita).
Minna, tälläkin on havaitusti ystävänsä ja omia ansioita tässä kyllä huomasi, sisäisten pohdintojen ulkoistaminen kokonaisiksi henkilöhahmoiksi (Razumihin konventionaalisena järkenä, Sonja ja Svidrigailov moraalisena akselina, Porfiri tarkastelijana) oli kiinnostava mutta samalla kirja oli vähän hukassa ennen Svidrigailovia (ja tällöin myös Sonja oli aika paitsiossa).
Gogolin lukeminen on jäänyt joihinkin lyhyisiin juttuihin, Kuolleet sielut sopisi sinänsä seuraavaksi haastekirjaksi jos en sitten päädy hakemaan jostain muualta...
Pitäisi lukea tämä teos joskus uudestaankin. Raskolnikov on kyllä hahmo, jota kannattaa analysoida ja olla ottamatta opiksi.
Hienoa, että kuitenkin luit. Minähän aikanani hotkaisin kolmessa päivässä ja pidin juuri eniten tuosta loputtomasta jaarittelusta. Muut venäläiset eivät sitten juurikaan ole sujuneet, varsinkaan Tsehov, ikuinen inhokkini, jolta en saa luettua edes yhtä kirjaa loppuun.
Niin, tämähän on minun suosikkikirjani. En ole koskaan kokenut Dostojevskia jaarittelevaksi. Mutta sanoisin, että sinun ei kannata edes yrittää Karamazovin veljeksiä tämän jälkeen.
Olen koettanut lukea tätä pariin otteeseen ja taisin päästä viimeisimmällä kerralla hieman yli sadan sivun. Eli vaikeaa ja tahmeaa oli lukeminen, veinkin sitten kotihyllyn kappaleen kierrätykseen. :) Ehkä pitäisi kokeilla vielä, mutta ainakaan kesäkirjaksi en tätä taida ottaa. R & R:n synkkyys pimentäisi melkoisella varmuudella helteisimmänkin lomapäiväni. Nostan hattua, että sait tämän luettua.
Uuuh, ei ei. Ei jotenkin kyllä nappaa ollenkaan. Jotain venäläistä kai pitäisi pitkästä aikaa taas lukea, mutta tuli kylmä hiki jo tästä tekstistäsi... Voihan ihminen aikansa muutenkin käyttää. :D
Hei, haastanpa sinut kolmen kirjan haasteeseen.
Heh, minulle taas on jotenkin outoa että joku voi olla pitämättä Tsehovista :) Näin nämä menevät...
En pidä ihan mahdottomana että antaisin esim. Idiootille mahdollisuuden, sen idea kuulostaa jotenkin kivalta. Tai vaikka Pelureille tms., katsoa muutama kymmenen sivua josko ne vetäisivät. Koska näin pari viikkoa tämän postauksen kirjoittamisen jälkeen (on odottanut ajastettuna tovin) on kuitenkin olo että tässä sisällä oli kirja josta olisi halunnut pitää.
Rikosta ja rangaistusta en saa sitten millään luetuksi. Yksi kirjahyllyn harvoja lukemattomia. Saatanpa saada tästä postauksestasi pontta ja laittaa teoksen vihdoin kiertoon.
Mainio arvio kirjasta, johon tosin itse olen lääpälläni. Minua kiehtoo tuo jaarittelu ja tunteissa vellominen ja rypeminen. En edes osaa eritellä miksi, koska yleisesti ottaen en välttämättä jaksaisi sellaista. Dostojevskin Kellariloukko on muuten lyhkäinen tilitys kuolevan miehen suusta. Mainio kirja, vain noin 160 sivua, vink vink ;))
Jotain tällaista reaktiota pelkään itsellenikin tulevan, jos tämän joskus luen. Olen lukenut Dostojevskilta muutaman vähemmän tunnetun teoksen, ja vaikka ne olivatkin aika tiiviitä kokonaisuuksia, niin myös aika mitäänsanomattomia. En ainakaan ihan heti voisi kuvitella lukevani sitä tekstiä montasataa sivua... Omassa hyllyssä R & R on kummitellut jo varmaan kymmenisen vuotta Karamazovin veljesten rinnalla, joista tosin tuo viimeksi mainittu houkuttelisi juonikuvauksen perusteella enemmän.
Elegia, näin se menee. Kai jotain muuta Dostojevskiä pitää kokeeksi lukea jossain vaiheessa...
Suvi, jos on kirjailijasta aiempaa kokemusta niin se tietysti antaa kovaa painoa ennakkoarvioille jotka ovat ajoittain oikeita. Ja ajoittain tietysti ei :) Voi kokeilla ensimmäiset muutama kymmenen sivua ja jos ei vedä niin jättää kesken: vaikka kirja minusta hieman paranikin jälkimmäisellä puoliskolla niin kyllä alusta saa jo aika hyvän kuvan mitä on luvassa.
Lähetä kommentti