Epälukumaraton 10.7.

Kuten on joskus ollut puhetta, ajoittain tulee harrastettua myös muita kulttuurimuotoja kuin lukemista, ja vaikka tietokonepelit eivät olekaan ihan ykköskiinnostuskohteita niin on niissäkin viehätyksensä.
Ja nyt kun Steam-tililleni on tullut joskus hankittua muutama peli joita ei ole tullut vielä edes kokeiltua, ja muutama peli joita myös pitäisi pelata vähän lisää, päätinkin toteuttaa lukumaraton-hengessä tällaisen epälukumaratonin.
Idea on sama, eli 24 tunnin aikana keskitytään pääasiassa pelaamiseen ja ajoittain päivitetään tänne miten on edistytty. Koneella odottaa muutama peli, sekä niitä aiemmin kokeilemattomia että muutama vähän tutumpi, katsotaan nyt mikä vetää.
Ja luonnollisesti ajattelin nukkua välissä, ja ehkä käydä ulkona jossain vaiheessa, ja tiedä mitä muuta. Ihan täysin kirjoitta ei tietenkään myöskään olla...

Aloitan kello 12. Aloituspeliä ei ole vielä päätetty.

14.00
Aloitin reippaasti hack'n'slash-hengessä, seikkailemalla Dungeons of Dredmorin syövereissä. Peli on lajityyppiä roguelike eli seikkaillaan enemmän tai vähemmän satunnaisesti laadituissa luolastoissa, kerätään kokemusta ja esineistöä ja tapellaan sekalaisia hirviöitä vastaan, pyrkimyksenä edetä syvemmälle ja syvemmälle...ja jos (kun) kuolo korjaa, luodaan uusi hahmo joka aloittaa alusta ja katsoo josko kävisi tällä kertaa paremmin. Ja kuolohan korjaa.
Tosin toisin kuin lajityyppinsä tunnetuimmissa edustajissa kuten Nethackissa, tässä pelissä on ihan grafiikkaakin eli ascii-merkkien (sankari usein @, esineet ja hirviöt eri kirjaimia jne) sijaan tässä on sellainen retroileva pikseligrafiikka, ja tässä hahmo kestänee hieman pitempään kuin esim. Nethackissa, ainakin jos osaa varoa niitä kaikkein epäreiluimpia juttuja (kuten sinistä portaalia josta siirrytään sivudimensioon jossa voi olla ihan mitä tahansa...kuten loppupelin monsuja siinä vaiheessa kun itse on tasolla kolme...)
Ja olen aiemmin jo pelaillut tätä normaalisti, nyt huvitti lähteä tutkimaan mitä sieltä alimmilta tasoilta oikein löytyy, eli nössöilin ja poistin asetuksista permadeathin: nyt hahmon kuollessa voi ladata vanhan talletuksen :)

Peli vilisee omalaatuista nörttihuumoria, fantasiakliseitä ja populaarikulttuuriviittauksia vilisee ilmiöissä ja kuvauksissa (tässä on siis kuitenkin lopulta aika paljon luettavaa), ja erikoishirviöiden ja -esineiden nimet ovat nekin satunnaisgeneroituja absurdein seurauksin.
Samassa hengessä nimesin tämän nykyisen sankarini Raskolnikoviksi, koska tämän suosikkiase on kirves ja taitoluettelosta löytyy mm. magiatyyppi emomancy (yksittäisinä loitsuina mm. Love Will Teleport Us Apart, The Cure ja My Chemical Explosion).

Mutta kunnon tolkuttoman hack'n'slashin tapaan tätä ei jaksa ihan loputtomasti pelata kerralla vaan mieluummin pätkissä, eli sitten jotain muuta.

15.20
Jotain muuta: hassu point-and-click-seikkailu Windosill on aika lyhyt (tunti tässä meni) eikä kovin hankala peli, enemmän esteettistä fiilistelyä hassunnäköisessä maailmassa.

Tuolta näyttää toinen ruutu: kentän ideana on saada etualalla näkyvä pikkuauto rullattua vasemmalta ovelta oikealle. Ja oikea ovi pitää saada avattua etsimällä valkoinen kuutio oven yläpuolella olevaan reikään. Suunnilleen kaikkea ruudussa näkyvää voi klikkailla ja ne tekevät asioita, joskus ihan vaan heiluvat, joskus jotain muuta. Ja kun juttuja manipuloi niin kuutiokin putkahtaa esiin (tässä tapauksessa se on tuolla i:n pisteenä).
Kirjaimia voi myös töniä nurin tai käännellä, tosin jos liikaa häröilee niin tulee käsi joka nostelee ne pystyyn:

Tämä on vähän suoraviivaisempi ja selkeämpi kuin lajityyppiin erikoistuneen Amanitan pelit (esim. Samorost ja Botanicula) mutta samaa leppoisaa surrealismia tässäkin on, kun tutkitaan outoa maailmaa. Tunnelmapala.

20.15
Edellisten jälkeen piti pelata sitten jotain vähän laajamittaisempaa, ja mikäpä sen mukavampi kuin vanha kunnon Civilization, jonka viitososasta en ole vielä saanut kyllikseni, erityisesti lisäosissa on vielä näkemättömiä juttuja.
Marokko lähti rullaamaan ihan reipasta tahtia, satuin sellaiseen nurkkaukseen että olen aika rauhassa voinut kehittää valtakuntaani, rahaa tulee, tiede edistyy, uskontokin on saatu perustettua (Marrakesh on nyt ortodoksisen kirkon pyhä kaupunki, muut olivat ehtineet käydä nappaamassa jo katolisen kirkon ja islamin). Tällä hetkellä tuntuu suunta olevan vahvimmin diplovoiton suuntaan, koska luultavasti tulen spammaamaan karavaaneillani rahaa sellaisia määriä että voin ostaa kaikki kavereikseni...

21.30
Sitten taas vaihdettiin johonkin erilaiseen ja peliin jota ei ollut vielä tullut kokeiltua, eli Thomas Was Alone. Abstrakti tasohyppelypuzzle jossa pitää saada henkilömme (eriväriset ja erikokoiset neliskulmiot) kuljetettua kentän läpi, mutta kyvyissäkin on huomioonotettavia eroja. Tähänastisista nähdyistä hahmoista John (keltainen ja pisin) on paras hyppijä (ja hyvin ylimielisen tietoinen siitä), Chris taas pienin ja heikoin hyppijä (ja aika kitkerä) mutta mahtuu joistain koloista joista muut eivät pääse, ja Thomas on siltä väliltä (ja luonteeltaan lähinnä utelias tarkkailija).

Joo, hyvin abstraktia peliä on höystetty tekstipätkillä joilla liikkuviin osiin saa sisäistä henkilökemiakuvausta...
Mutta siinä vaiheessa kun on vähän matkaa kuljettu niin tämä taitaa olla paras pieninä annoksina, kun peliä voi selvittää kenttä kerrallaan, ja toisaalta kun omat hyppelykontrollini eivät ole ihan veitsenteräviä niin säätöä pitää tehdä ja peli väsyttää jo tällaisessa tunnin rupeamassa. Mutta pitää toki jatkaa tästä.

(kas, kolmoskanavalta alkaisi tunnin päästä Aliens, sarjan kolmanneksi paras osa mutta varmaan yksi eniten tietokonepeleihin vaikuttaneista leffoista...saatan ehkä laittaa telkan päälle vaikka peleihin keskitynkin)

23.00
Pikainen hyppäys taas Dredmorin luoliin, Taas mentiin vähän eteenpäin (ja permadeathin poisto kannatti taas, muuten olisi vaellus jo päättynyt...kova näkymätön joka ampuu kaukaa areaefektiä, "kiitti").

Mitäs sitä vielä ehtisi.

1.20
Tutustuin vielä hetken aikaa Stackingiin. Double Finen toinen seikkailupeli Costume Quest oli sen verran viihdyttävä, että tähänkin piti tutustua: seikkaillaan yhä, tällä kertaa steampunk-maatuskoilla (ja tarinaa eteenpäin vievät cutscenet on toteutettu mykkäfilmityyliin tekstikorttien avulla).
Costume Questin tapaan mukana on aimo annos omalaatuista huumoria, ja peli näytti varsin hienolta, vaikka kontrollit ja erityisesti kamera olivat vähän horjuvan oloisia (tai sitten se olin minä) ja paikka paikoin piti enemmänkin ihmetellä että mitäköhän tässä pitäisi tehdä, mutta kyllä siinä sitten sai jotain selviteltyä...

10.10
Menin nukkumaan, heräsin ja aamukahvin kanssa jatkoin Stackingin parissa. Kamera pyörii yhä vähän miten sattuu mutta muuten peli etenee. Sankarimme Charlie Blackmore lähtee pelastamaan sisaruksiaan jotka ovat lähteneet oppipojiksi ja -tytöiksi mutta ovatkin päätyneet varsinaisiin orjatöihin, ensimmäisenä ratkottiin lakkoa rautatieasemalla ja nyt toista sisarusta etsitään höyrylaivan luksusristeilyltä...

Mutjoo, mitäköhän Ahmad al-Mansurille Civissä kuuluu.

14..00
Ahmadille kuului ihan hyvää, sinne yhden tienoille pelasin ja sitten söin ja pyörähdin pikaisesti ulkona.
Yhä on kärkimaiden joukossa, joskin Roomat vähän arveluttavat: Bysantin Theodora kehittyy kovaa vauhtia ainakin uskonnollisten juttujen parissa, saa nähdä näkyykö kehitys sitten muissa asioissa mutta joka tapauksessa sieltä tullee jossain vaiheessa harmia...ja Länsi-Rooman Augustus ei myöskään ihan huonosti pärjää, ja tällä hetkellä sanoisin että jos jonkin kanssa päädytään isommin sotimaan niin Augustuksen kanssa (kummallekin toisen alue olisi se ensimmäinen suunta josta lebensraumia lähdetään hakemaan). Indonesia jossain kaukana on ilmeisesti myös aika hyvin kehittynyt...

Mutjoo. Tulipahan pelattua, paria tutumpaa peliä ja kolmea uutta joista yksi minipeli käytiin jo läpikin ja kahdesta muusta tuli ainakin joku käsitys että mistä niissä on kyse (ja jatkaa pitänee lähipäivinä). Mukana on pelejä joita on kivoin pelata lyhyissä pätkissä ja toki myös tuo yksi jossa tapaa tulla halu katsoa vielä se seuraava vuoro ja seuraava kunnes tulee ähky...
Noin muuten sanoisin että koko päivän pelimaratonit on minulle ehkä vähän liikaa, myöhemminkin voi näitä harrastaa mutta parempi keskittyä ehkä 12 tunnin satseihin...