19.1.13

thechineseroom - Dear Esther

Ahkerinta lukemista ovat viime aikoina rajoittaneet vähän muut harrastukset. Elokuvien ohella olen herätellyt itsessäni kiinnostusta tarkastaa että onko niitä muitakin pelaamisen arvoisia tietokonepelejä kuin Civilization-sarja ja pari muuta monien vuosien aikaista tuttua.
Kirjauduin siis Steamiin ja vuodenvaihteessa nappasin sitten jotain kiinnostavan oloisia nimikkeitä alennusmyynnistä, yksi niistä Janoksen varsin kiinnostavasti kuvailema pieni indiepeli Dear Esther.

Tässä tapauksessa peli on hyvin kiinnostava myös kirjallisuuden näkökulmasta, ja toisaalta on ilmeisesti herättänyt suht paljon keskustelua siitä onko kyseessä oikeasti "peli". Alussa hahmo seisoo kalliosaaren kivisellä laiturilla, edessä näkyy autio talo ja kaukana välkkyy radiomasto. Ympäristöä katsotaan hahmon näkökulmasta joten ei käy edes ilmi kuka "minä" on. Taustalla tuntematon kertoja lukee otteen kirjeestä Esther-nimiselle naiselle.
Niihin "varsinaisiin" peleihin verrattuna hahmo pystyy tekemään varsin vähän. Hahmon katsetta voi kääntää kolmiulotteisissa maisemissa, ja hahmo voi kävellä eteenpäin, taakse tai sivuttain. Siinä se. Edes hyppääminen tai juokseminen ei ole mahdollista, ja ympäristön esineisiin ei tietenkään kykene vaikuttamaan. Niinpä "peli" koostuukin lähes täysin tällä pienellä kalliosaarella vaeltelusta ja vaihtelevin väliajoin ilmestyvistä kertojaäänen lukemista tekstinpätkistä, jotka aluksi vaikuttavat aika fragmenttisilta mutta joista pikkuhiljaa alkaa muodostua tarina samalla kun ympäristöstä huomaa kaikenlaisia vihjeitä että mitäs onkaan oikein tapahtunut...
Saari on oikein kaunis, henkien Hebridien jylhyyttä ja melankolista rappiota, joten oma nautintonsa on jo pelkässä vaeltelussa ja maisemien katselussa, mutta myös tarina onnistuu vetämään mukaansa. Tekstipätkien sävy on varsin kirjallinen, ja ympäristön visuaaliset viittaukset ja peliulottuvuus, kokijan oleminen liikkuvana hahmona tarinassa sai aikaan hyvin toimivan immersion siitä huolimatta että aitoa interaktiivisuutta ei olekaan. 

Peli on suhteellisen kompakti, kuljin sen läpi n. puolessatoista tunnissa ja kun halusin selvittää tarkemmin miten peli toimii pelasin sen myös toiseen kertaan. Perusjuoni pysyy samana mutta joko hahmon kulkema reitti tai jonkinlainen satunnaisgeneraattori tai molemmat avaa jonkin verran eri tekstinpätkiä ja myös ympäristöön on toteutettu jonkin verran muuttuvia elementtejä. Lisäksi ne alkupään tekstit ja muut vihjeet ymmärsi nyt eri tavalla kun tiesi mitä tapahtui. Uudelleenpelattavuus toimii siis ainakin kahdesti kuten Agatha Christien romaanien lukeminenkin, ensimmäisen kerran lukee että saisi selville mistä on kyse ja toisen kerran voi sitten lukea että saa selville miten kirja on laitettu kasaan.

Juonesta en kommentoi sen enempää, sen aukeneminen on osa kokemusta :)

Kiinnostava lajityyppiavaus ja erilaisen kerrontatekniikan esittely, pelien ja kirjallisuuden rajapinnasta saattaa ehkä tulevaisuudessa ponnistaa muutakin kiinnostavaa.

Gloomy bastard












Ekalla pelikerralla vieressä oli toinen kirja























Monenlaisia maisemia saarella riittää

5 kommenttia:

Booksy kirjoitti...

Wow.... tämmöisistä en ollut kuullutkaan. Kiitos esittelystä! En usko että on minun formaattini, mutta oikeasti kutkuttava ajatus, että tämän tyyppistä toiminnallista tekstiä tehdään.

Maailma on ihmeellinen paikka, saarella ja mantereella.

hdcanis kirjoitti...

Ymmärtääkseni tietokonepelipiireissä on ollut jo jonkin aikaa kasvussa myös avoimen taiteelliset pyrkimykset ja ainakin indie-tasolla on väkeä jotka ovat lähteneet kehittelemään pelien mahdollisuuksia uusille poluille.
Ja vastaavasti pelikulttuurille ominaiset piirteet voivat varmaan myös tuoda mielenkiintoisia käytäntöjä etabloituneille taiteille...

Katselin vähän pelin ympärillä käytyä keskustelua jossa oli joitain kiinnostavia huomioita. Kuten että kuten peleille tyypillistä, on kiinnostavaa selvittää kuinka nopeasti ja optimoidusti sen voi pelata läpi. Tässä tapauksessa kuulemma 23 minuutissa, ja vaikka se onkin omalla tavallaan pelin hengen vastaista, myös tuossa pikapelissä kehittyi omanlaisensa tunnelma, tässä tapauksessa kuin pelaajahahmo yrittäisi juosta pakoon niitä tekstinpätkiä ja ympäristöviitteitä...

Muut pelaajat ovat myös tehneet modeja jotka muuttavat tai lisäävät peliin joitain elementtejä, esim. saarelle ilmestyy satunnaisesti kummituksia ja muita näkyjä. Tunnelma muuttuu mutta ihmeellinen ihmismieli voi silti kyetä yhdistämään nämä ulkopuoliset satunnaiselementit osaksi tarinaa...

Erja Metsälä kirjoitti...

Mulle koko pelimaailma on jäänyt ihan vieraaksi, vaikka se on aina kiinnostavalta kuulostanutkin. Tämäkin viehättää, tällä tavallahan voisi kertoa vaikka kuinka upeita tarinoita...

hdcanis kirjoitti...

Minä olen aika satunnaispelaaja, periaatteessa kiinnostunut mutta joskus on aika vaikea löytää kiinnostavia pelejä, erityisesti sellaisia jotka on suunniteltu pelaajille jotka haluavat ehkä pelata tunnin tai kaksi ja saada silti kiinnostavamman kokemuksen kuin jostain miinanraivaajasta...
(Civilization-sarja on hauska mutta aikasyöppö, jotkut muut pelit taas kiinnostavat jonkin aikaa mutta karkaavat joko yksitoikkoiseksi jankkaukseksi tai menevät "toteuta tietty liikesarja millintarkalla ajoituksella"-tyylisiksi mitä inhoan...)

Mutta tosiaan, tämä toimii ja olisi kiinnostava nähdä näitä enemmänkin.

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Kuulostaapa kiinnostavalta. Minä en yleensä pelaa nykyään mitään, kun ei ehdi. Baldurs gate ja Civilization tuli jossain kohtaa testattua, mutta niiden jälkeen en olekaan pahemmin pelaillut.
Tämä oli sen verran houkuttavan kuuloinen, että voisi harkita taas pelaamistakin jossain välissä.