Tiaisen edellinen oli hilpeä temaattinen kokoelma autorunoja, tässä uudessa kirjassa selvitellään elämää laajemminkin mutta kirjoittamisen jutusteleva puhesävy säilyy. Tunnelma on haikeampi, mm. leskeyttä pohditaan usean runon verran ja useimmiten ironisesti (ainakin toivottavasti) myös "vanha kellarissa valittaa"-materiaalia riittää.
Niinkuin tuossa edellisessäkin kirjassa, monet runot tuntuvat aika luonnosmaisilta, yksittäisistä jupisevista tekstinpätkistä ei aina ota selvää että mitä niissä ollaan sanomassa ja jotkut runot etenevät kuin sana-assosiaatiolla tehdyt listat (laittomista lakoista siirrytään lakkojen poimintaan jne). Toisaalta Tiaisen tekstien viehätyksessä on rosoisuudella suuri osuus eli kai se on otettava mitä kirjailija antaa.
Myös Jaana on lukenut tämän.
Mammutintappajat
Hänen jälkeensä en voi ketään rakastaa.
Ainakaan niin että heti järjen veit.
Piinallista olla sillä lailla vanki.
Taivaallista tietysti.
Pilvi laskeutuu yllemme.
Aika pysähtyy.
Olemme syyntakeettomat
alkuihmiset, mammutintappajat.
Asetumme eläimentaljalle,
nukumme sylikkäin. Emme pelkää
sapelihammastiikereitä, emme mitään.
9 kommenttia:
Arja Tiaiseen pitäisi tutustua, runoilija lienee sama, joka on sanoittanut Paratiisi yhdessä Somerjoen kanssa?
Tiainen on erään ystäväni ykkössuosikki. Itse olen yrittänyt hänen tuotantoaan tavailla monta kertaa, myös tätä kokoelmaa. Teoksella on mahtava nimi, mutta jostain syystä saa näistä niin paljon irti kuin toivoisin. Pidän kuitenkin Tiaisen rososta.
Jokke, juu, Paratiisi on se tunnetuin tekstinsä. Ja olikohan niin että Tiainen huomasi vasta muutama vuosi sitten että niin, hänellä on keräämättä mukavat Teosto-korvaukset kappaleesta joka on ollut useita vuosia radion soitetuin...
Paula, Tiainen on näiden kahden kirjan (ja joitain muita tekstejään olen nähnyt siellä täällä) perusteella kiinnostava mutta jotenkin tuntuu että ei ihan osu kuitenkaan kohdalleen. Hyvä muttei niin hyvä kuin voisi olla (ottaen esille toki sen mahdollisuuden että se on lukija joka alisuoriutuu).
Luulisi, että teosto-korvaus olisi ollut aika mukava summa, varsinkin ylen maksama summa lienee huomattava :)
Oi voi, mulla on edelleen tämä postaamatta... Luonnoismaisia on juuri oikea sana Tiaisen runoja kuvaamaan. Ydin hukassa minultakin.
Luin juuri vanhempaa Tiaista. Täytyypä lukea tämä uusikin niin voin verrata. Tiaisen vanhemmat runot tuntuvat näin äkkipäätään selkeämmiltä. Samanlaista rosoa ja suorasukaisuutta näyttäisi olevan niin vanhemmassa kuin uudemmassa tuotannossa.
Annika, postausta odotellessa :)
Pihi nainen, huomasin Tiais-juttusi ja aika paljon sen piirteitä näytti pätevän tähänkin kirjaan. Minulta on nuo vanhemmat kirjat paria runoa lukuunottamatta lukematta, pitää joskus katsoa miten vertautuvat näihin uusiin.
Tiainen taisi olla Taistolainen, ainakin rouvan kolmikymppisenä kirjoittama "palava susi" on kyllä kyllä semmoista roska angstia, että mietityttääköhän rouvaa nykyään nuoruutensa purkaukset? Kokoelman eka puolisko vihataan systeemiä 15-vuotiaan kaltaisella paatoksella, toinen puoli on järkyttävää patetiaa, jossa todellakin katsotaan tippa linssissä ainoaa puhdasta pelastajaa, nimittäin kommunismia ja kommunisti-miestä. On kyllä mahdotonta lukea tänä päivänä tuota 77-julkaistua teosta. ei kestä aikaa.. Tytön (naisen) tuska puhuttelee yhtä paljon kuin kenen tahansa yläastelaisen individualistin kasvukivut. En ole nyt varma, kuinka tarkoituksellisen ironisen asenteen Tiainen on valinnut, kun puhuu siitä kuinka vahva yksilö on "parempi me".. Huh huh, voi niitä aikoja.
En tiedä oliko tarkoitus mutta sait kyllä kiinnostumaan tuosta teoksesta, paatos ja tunteen palo ovat sopivina haukkapaloina oikein antoisia ja kiinnostava olisi verrata näihin uudempiin teoksiin...
Lähetä kommentti