27.1.13

John Curran - Agatha Christien murhasuunnitelmat

Curranin edellisen kirjan, jonka aiheena oli muistikirjat joissa Agatha Christie suunnitteli dekkareitaan, luin männäkuussa ja nyt sitten jatkoin toisen osan parissa. Kirjan alussa summataan nopeasti edellisen kirjan selostusta mistä näissä muistikirjoissa oikein on kyse, ja sitten paneudutaan niihin kirjoihin joita ei edellisessä kirjassa käsitelty (niistä joista muistiinpanoja on tallella huomattava määrä, osan kirjoista muistiinpanot ovat kadonneet).
Ja aika lailla mikä päti edelliseen kirjaan pätee tähänkin: kirja on luettavissa kannesta kanteen mutta monissa kohtaa saa varmasti eniten irti hakuteoksena josta voi lukea sopivan luvun kun käsiteltävä kirja on tuoreessa muistissa, nyt joutui pinnistelemään että mitäs siinä Neiti Marplea ei petetä -kirjassa tapahtuikaan tai mistä Kelloissa oli kysymys...satunnaiselle lukijalle ei ihan kauheasti rautalankaa väännetä.

Siinä missä edellinen kirja eteni teemojen mukaisesti, tällä kertaa etenemistapa on kronologinen: Edetään vuosikymmen kerrallaan tarkastellen ensin yleisesti mitä kirjoja ja näytelmiä ilmestyi, mitä muuta tapahtui henkilökohtaisessa elämässä, millainen oli kehitys kirjailijana, ennenkuin tartutaan niihin valikoituihin kirjoihin. Kirjan lopussa on myös arvokas julkaisujärjestys sekä englanninkielisine että suomenkielisine nimineen, ja välikappaleissa käsitellään myös käyttämättä jääneitä ideoita. Tämä tekee kirjan luettavaksi myös kirjana alusta loppuun, eräänlaisena ammattiin keskittyvänä minielämäkertana. Toisaalta muistikirjoista ei tässä käsiteltävien kirjojen kohdalla paljastu niin kiinnostavia yllätyksiä ja spekulaatioita kuin edellisessä kirjassa (kiinnostavammasta päästä oli Evansin kysymisen kummittelu useiden kirjojen suunnitelmissa ja eri muodoissa ennen kuin Askel tyhjyyteen/Why Didn't They Ask Evans? lopulta kirjoitettiin).
Ja Curran on yhä innokas fani, joskaan ei säästele myöskään kritiikkejä, osansa saa niin Neljä suurta ja Sininen juna kuin myös Salaperäinen matkustaja ja Kohtalon portti, ja niistä paremmistakin kirjoista osoitellaan epäloogisuuksia tai kohtia jotka eivät kestä tarkempaa tarkastelua...

Kirjan suomennos (Risto Raitio) tökkäisi kyllä joissian kohdissa pahasti silmään. Varsinaisten muistiinpanojen kohdalla on varmasti vaikea keksiä sopivia tyylejä kun alkukielinen on kieleltään sellaista ettei sitä ollut tarkoitettu muiden luettaviksi, mutta muussakin tekstissä pisti silmään muutamia häiritsevän puhekielisiä ilmaisuja jotka eivät oikein vastanneet yleistä tyylilajia. Esim. Ronald Knoxin poliisitarinan kymmenestä käskystä "No Chinaman must figure in the story." on käännetty "Tarinassa ei saa esiintyä kinuskeja." Vaikka alkukielisessäkin on etnisesti vähän epämääräinen sävy niin "kinuski" on minusta silti aika hämmästyttävä sanavalinta. Vastaavia omalaatuisia ilmaisuja löytyy pitkin kirjaa, en alkukielisestä tiedä onko siinä samoissa kohdissa myös sävyrikkoja...

Mutta. Jos Christien kirjoista tai whodunnit-dekkareista yleensä on kiinnostunut niin kyllähän nämä ovat tutustumisen arvoisia.

3 kommenttia:

Jokke kirjoitti...

Tämän sain joululahjaksi, mutta luin bloggauksesi, vaikka en ole vielä aloittanutkaan tätä.

Neljä suurta on alkupään teos ja rosoinen, siinä on tämä "veli"-juttu ainakin

Kirsi Hietanen kirjoitti...

Muistan ällistelleeni myös tuota täysin asiaakuulumatonta kinuskia! Melkoinen tyylirike, minusta.

hdcanis kirjoitti...

Kirsi, siinä oli joitain muitakin outoja fraaseja mutta tuo oli kyllä näkyvin.

Jokke, Neljä suurta oli laitettu vauhdilla kasaan neljästä novellista ja se ja Sininen juna ajoittuivat vaikeaan aikaan Christien henkilökohtaisessa elämässä, niissä oli enemmän väkisin vääntämistä kuin edeltävissä tai seuraavissa kirjoissa...
Hyviä lukuhetkiä kuitenkin, tämä kyllä spoilaa juonenkäänteitä ihan avoimesti eli jos on lukemattomia Christieitä niin kannattaa edetä varovasti (minulta taitaa olla dekkariromaaneista lukematta vain Salaperäinen matkustaja, tosin joidenkin lukemisesta on niin pitkä aika että en muista niistä kovin paljoa...)