Syyskuun luetut ja yksi lukematon

Ensinnäkin mainittakoon että edellisen postauksen kirjaa en ole lukenut syyskyyssa enkä missään muussakaan kuussa, arvostelu oli kirjoitettu googlaamalla päähenkilöiden nimet ja alkuasetelmat paikalleen ja keksimällä loput omasta päästä. Antiplagiaatio-flashmobista kertovia linkkejä lisäsin pari kappaletta postauksen loppuun...

Martha Grimes - The Man With a Load of Mischief
Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
Natsume Soseki - Botchan
Andre Gide - The Immoralist
Steen Steensen Blicher - Pitäjänlukkarin päiväkirja & Veljbyn pappi
Maarit Verronen - Vanhat kuviot
William Shakespeare - Rikhard II
Evelyn Waugh - Decline and Fall
Luigi Pirandello - Six Characters in Search of an Author
Jyrki Vainonen - Luutarha

Juhani Rekola - Kuitenkin Jumala on

Kati Närhi - Mustasuon mysteeri
Tiitu Takalo - Nurin
Ai Yazawa - Nana 21
Way & Ba - Umbrella Academy
Vera Brosgol - Anya's Ghost
Kate Beaton - Hark! A Vagrant
Pekka Manninen - Kumma historia

Syyskuussa on luettu taas kaikenlaista. Sarjisfestarit olivat alkukuusta ja sen saalista on lueskeltu, samoin kuin muutamia osuvia kirjastopoimintoja. Mustasuon mysteereistä on laajempia kirjoituksia jo Sallalla ja Elma Ilonalla (ja minustakin se on hyvä) ja Takalon ja Mannisen albumit viihdyttivät myös.
Manga-sarja Nana menee joksikin aikaa tauolle, suomennoksissa on saatu Japanin julkaisut kiinni ja vaikka tarina jatkuisi, se on ollut katkolla jo pitempään tekijän sairastumisen vuoksi. Toivottavasti kuitenkin jatkuu, tämä on kiehtovan kimurantti saippuaooppera...
Hark! A Vagrant -albumi löytyi kirjastosta, ja siinä en huomannut mitään sellaista materiaalia jota ei jo Kate Beatonin blogista löytynyt, mutta silti onhan tämä ihan loistava, suositellaan historian, kirjallisuuden ja omalaatuisen huumorin ystäville (mm. kirjan aloitusstrippi kertoo kaiken olennaisen Bronte-sisarusten kirjoista...)
Umbrella Academy oli viihdyttävä meille jotka pidimme Grant Morrisonin Doom Patrolista yms. eli varsin surrealistista supersankarimenoa. Ei kuitenkaan suositella niille joille genre ei ole tuttu. Anya's Ghostia sen sijaan suosittelen kaikille, venäläissyntyinen teinityttö USAssa kohtaa sata vuotta aiemmin kuolleen irlantilaistytön haamun, ja ystävyys alkaa hyvin mutta kaikki ei olekaan ihan sitä miltä näyttää...jännitystä, huumoria, teiniangsteilua ja siirtolaisangsteilua erinomaisesti toteutettuna.

Vähemmän kuvitetuista kirjoista Rekolan esseillä jatketaan vanhaan malliin ja Kyröstäkään ei tarvinnut mieltä pahoittaa että olisi tehnyt jatko-osassa eri tavalla kuin ensimmäisessä. Verrosen uusi kokoelma tuli luettua vauhdilla ja taattua laatua sekin on vaikken ihan parhaimpiinsa nostakaan.
Luutarha on ensimmäinen Vainosen kirja jonka olen lukenut eikä sen lukeminen pian Verrosen jälkeen oikein toiminut, niin selkeästi näistä tuli Verrosen varhaisempi, enemmän spefiä ja kauhua arkirealismiin sekoittava tuotanto mieleen, ja vertailussa Vainonen jäi tappiolle. Pari ihan sympaattista tarinaa tästä nousi mutta...

Grimesin The Man With a Load of Mischiefiin suhtauduin aluksi hieman varautuneesti, modernin brittiläisen klassisen arvoitusdekkarin kirjoittaja kun on amerikkalainen ja amerikkalaisten brittitulkinnat tapaavat olla vähän turhan "twee" tai uskottavia kuin Dick van Dyken aksentti Maija Poppasessa. Ja niin tässäkin alkupuolella vielä tökki vastaan se jatkuva englantilaisuuden alleviivaus ja ominaispiirteiden viljely ihan koko ajan, mutta niin vain tarina ja henkilöt onnistuivat vetämään mukaansa että kokemus oli positiivinen ja Grimesin seuraaviakin kirjoja pitänee lukea joskus (kuittaan tämän kirjan So American -haasteeseen koska amerikkalaisuus tulee kuitenkin läpi tapahtumapaikasta huolimatta).
Se varsinainen britti, Evelyn Waugh, oli taas omalaatuinen lukukokemus. Olen yhden Waughin, Handful of Dustin aiemmin lukenut ja vaikka sitä merkillisesti nimitettiinkin komediaksi niin minusta se oli lähinnä ahdistava tragedia. Eikä tämäkään näyttänyt olevan aluksi parempi, Waughilla näkyy olevan hyvä kyky päästä ihoni alle. Mutta tällä kertaa sitä huumoriakin löytyi (tosin nettiselailun perusteella jotkut muut hermostuivat kirjan keskivaiheilla löytyvistä lukuisista yltiörasistisista kommenteista joita eri henkilöt laukovat). Loppujen lopuksi hauska ja viihdyttävä katsaus brittiläisen yhteiskunnan eri kerroksiin ja ilmenemismuotoihin, vaikka olisikin myös vahva argumentti olla jäämättä kaipaamaan vaikka Iso-Britannia vajoaisi mereen huomenna.

Eurooppa-haasteessa kummitteli Tanskan mentävä aukko ja kun olen melkein onnistunut säilyttämään skandinaavi-dekkarineitsyyteni (yhden Marklundin olen lukenut vuosia sitten) niin kun vastaan tuli sitten perinteistä proosakirjallisuutta Tanskasta niin pitihän se sitten lukea. Ja eikös vain Veljbyn pappi ollutkin protodekkari 1800-luvulta, ei niiltä kai voi välttyä. Blicher on ilmeisesti tanskalaisen kirjallisuuden klassikkoja ja nuo kaksi pienoisromaaniaan tai laajaa novelliaan olivat ihan mainioita, Pitäjänlukkarin päiväkirja hyppi ajassa ja paikassa vähän turhan laajalti ollakseen hyvä kokonaisuus vaikka tapahtumat ja kerronta olivatkin periaatteessa kiinnostavia, ja Veljbyn pappi siis varsin tehokas rikoskertomus jossa oli tyylillisesti näkyvissä myös goottilaisen kirjallisuuden vaikutus vaikka Blicher realisti onkin.

Giden Immoralist oli minusta aika tylsä, varmasti aikanaan ihan merkittävä jne mutta ei nyt jaksanut kiinnostaa eikä ole Pastoraalisinfonian tai Ahtaan portin tasoinen. Sosekin Botchan taas oli oikein viihdyttävä kuvaus omalaatuisesta ja äkkiväärästä opettajasta, ja vaikka Sosekia pidetäänkin modernin japanilaisen kirjallisuuden isänä ja tässäkin kirjassa otetaan rivien välissä kantaa japanilaisen kulttuurin erinomaisuudesta länsimaiseen verrattuna, niin jotenkin tästä tuli mieleen Mark Twain...

Pari näytelmää myös. Rikhard II ei varmaan kenenkään mielestä ole Shakespearen pääteoksia, historiallisessa kuningasdraamassa on siellä täällä jotain ihan hyviä pätkiä vaikken henkilöistä tai näiden tekemisistä niin kiinnostunutkaan. Six Characters sen sijaan taidetaan lukea Pirandellon pääteoksiin, ja hämmentävä näytelmä se kyllä on: kuuden hahmon joukko jotka ovat menettäneet kirjoittajansa kesken tarinan ilmestyvät keskelle näytelmäharjoituksia pyytämään että teatteriseurue toteuttaisi heidän tarinansa...kimuranttia metafiktiota siis. Olisi kiinnostava kyllä nähdä tämä myös esitettynä...