Maaliskuun luetut

Michael Ende - Mielinkielinliemi
Stuart Kaminsky - Ei lyijyä valkokankaalle
Samuel Delany - Nova
Leena Krohn - Kertomuksia
Truman Capote - Aamiainen Tiffanylla
Peter Handke - Riisuttu epäonni
Henrik Ibsen - Kummittelijat
Friedrich Dürrenmatt - Haaveri
C.L. Moore - Black God's Kiss
Laura Ingalls Wilder - Pieni talo suuressa metsässä
Tennessee Williams - The Glass Menagerie
Flannery O'Connor - The Violent Bear It Away
Eeva Tenhunen - Nuku hyvin, Punahilkka

Charles Lamb - Essays of Elia

Bryan Lee O'Malley - Scott Pilgrim 4
Bryan Lee O'Malley - Scott Pilgrim 5
Petteri Tikkanen - Kanerva ja yks juttu
Petteri Tikkanen - Eero
Petteri Tikkanen - Mopo
Benoit Sokal - Ensimmäiset tutkimukset
Milla Paloniemi - Kiroileva siili
Doksiadis, Papadimitrou, Papadatos & Di Donna - Logicomix
Aapo Rapi - Meti
Pentti Otsamo - Kahvitauko
Tome & Janry - Kone joka näki unia
Satu Lusa - Kaunotar ja hirviöt

Maaliskuussa luettuja kertyi aikamoinen pino, tosin taas kirjoja tuntevat voivat huomata että aika lyhyissä kirjoissa yhä liikutaan (ja pari oli aloitettu jo hyvän matkaa edellisissä kuissa).
Sekalaisiin haasteisiin on osallistuttu, sen miten nuo kirjat niihin sijoittuvat näkee toiselta sivulta.

Sarjakuvia nippu, nyt iski taas halu lukea noita suomalaisia, Tikkaset joita en vielä ollut lukenut, Paloniemen ja Rapin paljonpuhutut teokset, Otsamon uusin jne.

Essays of Elian olin aloittanut jo jokin aika sitten, lukenut suunnilleen puoleenväliin ja pitänyt sitten parin kuukauden tauon, ja nyt sitten loput esseet. Vaikka kohtalaisen hyvin englantia luenkin niin on pakko tunnustaa että Lambin kiemurainen esiviktoriaaninen englanti menee liian vaikeaksi, ja kun aihepiirikin keskittyy nostalgisoimaan Lambin aikana jo mennyttä Englantia, niin tämä nykylukija ei todellakaan saanut sisällöstä kovin paljoa irti. Mutta jotain silti, ja Lambin kieli on sen verran kaunista vaikkei sitä aina tajuakaan että kyll tämän hieman hyppien katseli läpi.

Suomalaisista huomasin että olenhan minä tämän Krohnin aiemmin lukenut, muttei se kirjana oikein ollut jättänyt vahvaa mielikuvaa. Kirjailijan tuttuja teemoja löytyi raakileina. Tenhusen dekkari oli sujuva ja viihdyttävä, maaseutukoulun nuori opettajatar päähenkilönä toi mieleen Hilja Valtosen vaikka tapahtumat ja niiden käsittely menikin vähän rankempaan suuntaan...kiintoisa teos joskin näyttää ikänsä.

Eurooppalaisista Endestä riitti juttua aiempaan postaukseen ja Handke oli "ihan kiva". Ibsenin näytelmistä en ole erityisemmin jaksanut innostua, ne ovat olleet varmasti kirjallisuushistoriallisesti merkittäviä ja omana aikanaan shokeeraavia mutta...(tosin myönnän että en erityisemmin arvosta realismia teatterissa).

Dürrenmattin pienoisromaania sen sijaan kehtaan suositella, hallittu, vetävä, jännittävä, pääsi yllättämään ja jätti vielä ajattelemistakin jälkeensä.

Kaminskyn dekkarit ovat mukavia, perusamerikkalainen dekkariperinne saa lisätvistiä kirjojen sijoittumisesta 30-luvun Hollywoodiin, ja kun tuon aikakauden leffoistakin pidän niin...

Capoten Aamiainen Tiffanylla on osin erilainen kuin leffa, ja itse asiassa huomasin pitäväni joistain leffan tekemistä muutoksista, mutta kirjakin on kyllä hyvä, myös ne kolme muuta novellia (ja vaikka nimitarina onkin niin leimallisesti New Yorkia niin tuon So American -haasteen puitteissa tuli mieleen että kelpuuttaisin tämän myös Southern Fictioniin, kirjailija, Holly ja ne muut novellit olivat leimallisesti etelää). Selkeämmin etelää oli kuitenkin Glass Menagerie, jossa "fading southern belle" on huolestunut "gentleman caller"ien puutteesta jne. Luettuna mainio näytelmä ja tämä kiinnostaisi nähdä myös lavalla. Ja vielä syvempää etelää oli sitten se Violent Bear It Away joka saikin jo oman postauksen (jossa en tosin juurikaan kirjasta kertonut mutta ei se ole sellainen kirja josta voi saada käsitystä juonitiivistelmän perusteella).

Laura Ingalls Wilderin kirjasarjan ensimmäinen osa oli aika epätasainen kokemus, niissä myöhemmissä osissa kai lapset ovat vähän suurempia ja ihmiskontaktejakin on vähän monipuolisemmin...mutta kansantieteellisenä kertomuksena tämä oli ihan luettava. Joskin henkilönimien kääntäminen suomalaisiksi oli todella ärsyttävää.

CL Moorelta olin yksittäisiä novelleja lukenut aiemmin mutta kaikki Jirel of Joiry -novellit yhdessä niteessä oli toki mainio paketti. 30-luvun pulp-fantasiakirjailija Moore oli edelläkävijä mm. tavassa että naiskirjailijat peittävät sukupuolensa käyttämällä etunimestään vain nimikirjaimia (hei vaan SE Hinton, JK Rowlings ja moni muu) ja ylipäänsä ensimmäisiä merkittäviä scifiä ja fantasiaa kirjoittavia naisia. Tyylinsä on ehkä sellaista että Edgar Allan Poe ja HP Lovecraft huomauttaisivat liiallisesta "purple prose"sta (onko tuolle termille suomenkielistä vastinetta?) mutta vähän samaan tyyliin kuin Robert E. Howardin Conan-tarinoissa, dynaamisuus ja kirjoittamisen voima on vastustamatonta. Pulp-fantasian ystäville pakollinen.

Delanyn ilmeisesti ainoa suomennettu romaani on kököttänyt hyllyssäni jo jonkin aikaa, muut lukemani Delanyn kirjat ovat tehneet vaikutuksen mutta tämä on avaruusoopperaa, 3100-luvulla lennellään tähtien välisiä matkoja, ja tämä lajityyppi ei ole kiinnostanut vuosiin...mutta pitihän se arvata että Delany ei petä: kova scifi on höystetty aimo annoksella politiikkaa ja mytologiaa, Moby Dickiä ja Graalin maljaa.