Kailas on toisen kokoelmansa ja parin antologia-esiintymisen perusteella viehättänyt ja näkyy myös olevan Google-hakijoiden suosikkikohde, niinpä sitten tämä piti ottaa luettavaksi.
Tämä oli Kailaan esikoiskokoelma, joka ei ilmeisesti kovin suopeaa vastaanottoa saanut kriitikoilta tai myöhemmin runoilijalta itseltäkään, ja olen pakotettu olemaan samaa mieltä, ei tämä nyt oikein innostanut. Mukana on luontorunojen sykli, pari ihan sympaattista sotarunoa (alunperin ihmettelin runojen löytymistä vuonna 1922 ilmestyneessä kokoelmassa, mutta wiki kertoo Kailaan osallistuneen pari vuotta aiemmin Aunuksen retkeen, joihin nämä kai sijoittuvat) ja sellaista filosoofis-romanttis-surumielistä runoilua jota runoilija tuli myöhemmin tekemään paremmin.
Vuoren vanhus
Sammalvuoteelle majani nurkkaan
aamun rientäessä rinnettä alas,
siinä jään kuuntelemaan pakenevaa hiljaisuutta,
jolla on kätköissään
kaikkien salaisuuksien avain.
Ei ole olemassa muuta kuin hiljaisuus.
Kaikella muulla on rajansa.
Kaikella muulla on alkunsa ja loppunsa.
Kaiken muun voi ymmärtää.
Minä olen rakentanut majani vuorelle
ollakseni turvassa ihmisiltä,
jotka alinomaa rikkovat hiljaisuutta vastaan.
Auringottomina hetkinä
minä tapaan istua oveni edessä
hiljaisuutta ihmettelemässä.
Joinakin iltoina
on se huhuillut huipulta huipulle
ja opettanut minulle paljon viisautta.
Useina öinä
ilmoitti se minulle unessa itsensä.
Mutta sarastuksen ensimmäisenä hetkenä
se jo levitti siipensä ja pakeni,
ennenkuin ennätin oppia sitä ymmärtämään.
Ei ole kuitenkaan kauan kestävä,
ennenkuin se ainaaksi asettuu majaani
ja ilmoittaa minulle viimeisen ihmeensä.
Hämmästykää silloin, ihmiset,
sillä minä olen sanova teille salaisuuksia,
joita jumalatkin vapisevat!
9 kommenttia:
Kailas on suosittu runoilija minunkin mielessäni. Tuota kokoelmaa en ole nähnytkään vaan olen lukenut häneltä niitä valikoituja, tunnetuimpia runoja. "Sympaattiset sotarunot" kuulostaa aika kiinnostavalta määritelmältä...
Eikö muuten tuossa valitsemassasi runossa ole jännästi jotakin vastakkaista, kun sitä vertaa siihen Booksyn valitsemaan Södergran-runoon? Kun Södergran korostaa tuskaa, Kailas uskoo hiljaisuuteen. Molemmilla vaikuttaa kuitenkin olevan tähtäimessä jotain Suurta. Kailashan käänsi sittemmin Södergranin runoja.
Miksi muuten valitsit tuollaisen vapaamittaisen runon näytteeksi? Minuun Kailaan runous tekee vaikutuksen nimenomaan tiukalla mitallisuudellaan.
Ne sotarunot ovat aika sympaattisia, sellaisia vähän humoristisiakin tuokiokuvia joissa oli sitä seikkailun henkeä mikä noihin nuorten miesten Karjalan retkiin saattoi kuuluakin, vaikka mainitaan Kailaan prosessoineen myös reissun niitä synkempiä kokemuksia muualla.
Kiinnostava havainto tuo rinnastus Södegranin nietzscheläiseen runoon, Kailas käsittelee paljon tuskaa mutta tosiaan vastakkaisesti, tuskan kantaja etsii helpotusta hiljaisuudesta tai luonnosta tai joskus vähän hirtehisestä huumoristakin.
Kailaan runomitan hallinta on minustakin niitä parhaita puoliaan, mutta tässä tapauksessa on todettava että kokoelman kiinnostavammat runot olivat aika löysällä mitalla tai täysin vapaana, ja tuo viehätti minua. (ehkä tuo myös vaikutti siihen että Kailas ei myöhemmin tästä kokoelmasta välittänyt).
Uintinäytös-runon olisi ehkä voinut valita, paitsi että se oli sen verran pitkä että en viitsinyt naputella sitä kokonaan, ja otteena se olisi ollut tylsempi.
Uuno Kailas on upea kaikkinensa. Tuo Aunuksen retki on kiinnostava episodi. Joitakin vuosia sitten löysin kirjastosta Kailaan novellikokoelman, joka on aika vähän tunnettu teos niillekin, jotka hänen runojaan tuntevat hyvin. Kannattaa tutustua. Linkkaan tässä röyhkeästi omaan blogiini, mutta eipä tuosta novellikokoelmasta kovin paljon muualla ole juttuakaan.
http://penjami.wordpress.com/2007/01/03/uuno-kailas-novelleja/
Ja vielä lisäys: nämä bloggerin viheliäiset sanavahvistukset kommenteissa saavat minut epäilemään ihmisyyttäni. Äsken onnistuin vasta kolmannella kerralla vakuuttamaan, että en ole robotti...
Philip K Dick olisi voinut kirjoittaa tuon kohtauksen johonkin, henkilön joka ei suoriudu robotintunnistussanoista :)
(Sori, jonkinlainen tunnistus on kiva olla mutta noiden vinkuroiden vaikeutta on nostettu...)
Nuo novellit kyllä lukisin mielelläni, ja Helmetistä vilkaisen että uusintapainos on otettu 2011, pitänee siis tutustua.
Tuo Leena Lumen kirjoituksesi kommenteissa laittama Kumpi?-runo muuten löytyy tästä kokoelmasta, se oli niitä toimivampia mitallisia. Herran elämään pitäisi kai tutustua laajemminkin (tosin tuon edellisen postauksen neiti O'Connor luultavasti tuhahtaisi jotain sille että runojen lukemiseen tarvittaisiin tietoa kirjailijan elämästä).
Olen periaatteessa minäkin sitä mieltä, että ei saa olla tarpeen tietää jotain runoilijan elämästä lukeakseen runoa... se on epäreilua! Tosin on varmaan hyvä hahmottaa jotainkirjoittamisen ajankohdasta...
Minusta tuon Vuoren vanhuksen voisi lukea vaikka jatkoksi Södergranin Tuskalle; kun on oppinut kaiken mitä tuska voi opettaa, voi ryhtyä kuuntelemaan jotain suurempaa...
Kailaan käännöksistä muuten: siinä minun kokoelmassani tuskaa tuottanut Neidon kuolema oli merkitty Kailaan kääntämäksi, mutta netistä kaivelemani vaihtoehtoinen versio (jonka myös väitettiin olevan Kailaan) oli erilainen. Olisiko Saaritsa sitten päivittänyt "immet" "neidoiksi".
Kailas oli minulle tuntematon, mutta tämän postauksen ansiosta luin wikipedian linkin ja gutenbergistä Kailaan runoja.
Olen ollut aika vaikuttunut 1900-luvun alun runoilijoiden lyyrisestä panoksesta.
Äh, pitää tulla tännekin korjaamaan nolo mokani: kyllä se Neidon kuolema oli itse asiassa Aale Tynnin suomentama. Lainaamani Tuska oli Kailaan.
Vetäydyn punaisena runonkommentointikentältä... En näemmä osaa lukea runoilijoiden nimikirjaimiakaan, ei ihme että runot tuottavat vaikeuksia. :P
Booksy, mikä ei tapa vahvistaa, jatka toki runokommentointia :) Ja yleensä kyllä haluan ainakin tietää sen kirjoitusajan että voin vähän hahmottaa kontekstia (kuten että Kailaan sotarunot eivät ole 40-luvulta ja siksi niitä ei kannata liikoja verrata esim. Jylhän Kiirastuleen).
Jokke, mukava kuulla että innostuit lukemaan, jotkut Kailaan runot ovat sellaisia että niiltä on aika vaikea välttyä vaikkei niiden kirjoittajan nimi olisikaan jäänyt mieleen (Pallokentällä, Suomalainen rukous), ja ihan minunlaiseni runousnoviisikin voi näistä innostua...
Jossain vaiheessa pitänee myös mm. Sarkiaan ja Hellaakoskeen perehtyä. Mutta moderneihin toki myös.
Lähetä kommentti