Luostarisen kokoelma hymyilytti aika ajoin; tässä on aika paljon sellaista arkkityyppistä runopoika-materiaalia, ajoittain vihaista mutta ei kovinkaan paljoa...
Viehättävästi vastakohtaisuutta: toisaalta ajattomuutta (joku sanoisi "banaaliutta") ja toisaalta jos olisi pyydetty veikkaamaan kirjoitusvuotta niin 70-80-luvun vaihdetta olisin tarjonnut. Ja viehättävän suomalaisesti akateeminen kaupunkilainen inspiroituu maalaismaisemista...ja toisaalta aavistuksia Japanista.
Mukana on myös muutama ekskursio proosan puolelle (mitä minä luonnollisesti pidän hyvänä asiana), ja varsinaisen lyriikan puolelta löytyy myös joitain mainioita kappaleita. En minä riemusta hihku mutta olen minä huonompaakin lukenut.
Osallistujan ohjeet
Älä naura; joku voi luulla meitä
tietämättömiksi vallitsevasta tilanteesta.
Älä itke: joku voi luulla meitä
hysteerisiksi, pelkureiksi.
Älä hymyile: joku voi luulla meidän
hymyilevän itselleen, loukkaantua.
Älä vaikene: joku voi luulla meitä
systeemin kannatajiksi.
Älä puhu: joku voi luulla meitä
kirjaviisaiksi, typeryksiksi.
Älä valvo: joku voi luulla meitä
vakoojiksi.
Älä nuku: joku voi luulla meitä
välinpitämättömiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti