Mitä tästäkin pitäisi sanoa. Sarjoja joissa siellä täällä voi melkein huomata jotain, en oikein tiedä mitä kun lopulta se ajatus tuntuu katoavan noiden loputtomien avautumattomien kuvien taakse. Ajoittaista mainiota fraseerausta, erityisesti siinä neljännessä uskonnollisessa sarjassa (tai ehkä se olin vain minä) mutta suurin osa tästä jäi hämäräksi.
Etana puskee päin tuulta,
silkkinen vana ja seurakunta
leijuvat jo korkealla.
Ojanpenkalla kissa, kirjava kuin syksy,
sataa, myrskyää, sodat ovat matkalla,
seurakunta kaukana.
Havunneula kaivaa
sienen hattuun kehtonsa.
Kyllä Jumalan karitsa armahtaa,
pois ottaa seurakunnan synnin.
Mutta ennenkuin se ehtii tänne asti,
se on jo vanha mies.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti