Tällä kertaa aletaan siirtyä tyyliin joka tälle lukijalle sopii paremmin, runokokoelmaan jossa on tarina. Kokoelman runot hahmottavat historiallisen tai kuvitteellisen henkilön, 1400-luvun Burgundissa eläneen naisen elämänkaarta ja runot on jaoteltu kolmeen sarjaan. Käytettyyn naiselliseen kolminaisuuteen (maiden, mother, crone) olen tosin törmännyt ihan kylliksi jo muualla, erityisesti englantilaiset tuntuvat olevan ihastuneet tähän...ja eksotisismilla on toki vahvat perinteet, joskin tropiikki tai antiikki ei ilmeisesti ole enää tarpeeksi kaukaisia kohteita, keskiajan Euroopasta on vielä herutettavaa.
Runot tasapainoilevat hyvin eksotiikan ja yleispätevän välillä, konkretiaa löytyy joskin se myös muuttuu sarjasta toiseen, alun neito on sokerileivoksia ja suudelmia, tyylistä mieleen tuli Raamatun Korkea Veisu, keskellä äiti pyykkiä ja verta ja lopun eukko (mikä on hyvä käännös englannin sanalle crone? Ja älkää tulko minulle tarjoamaan lenitaairistoutta ettei niitä ole olemassa) kylmää ja kiveä.
Ei sinänsä mitään mitä en olisi aiemmin nähnyt muualla mutta toisaalta jos kokoelman teema on syklisyys niin sitä tuskin on haettukaan. Ja joka tapauksessa mainiosti toteutettu. Tää blogaaja tykkäsi.
Äitiys on sitä siunatumpi
mitä enemmän syntyy lapsia
ja väsymys sitä suurempi nautinto.
Ylistetty olkoon kuumehorkka!
Paheksuen kuiskitaan noista pettureista
jotka irtautuvat miehestään kesken leikin,
tai nielevät myrkky-yrttejä
häätääkseen sisältään raajojen aiheet.
Heidänkin pelollaan on kasvot,
niiden kuvajainen häälyy häpeän lammikossa.
Ei löydy äitejä joessa ajelehtiville pienokaisille,
napanuorat vain kieppuvat
kuoleman vedessä kuin leijan nyörit.
Tähyän aikaan, jona villiaasit kantavat lapset kohduissaan
ja äidit kieräyttävät heidät kypsinä syliinsä.
Pöllöt valvovat ja rauhoittelevat kirkuvia pienokaisia,
äidit nousevat kunhan ovat tarpeekseen levänneet.
Upotan vaatteet saippuaveteen
ja nostan ne pihalle höyryämään.
Puhaltelen lapsen kuumeista otsaa,
paloittelen väsymättä kurpitsaa,
sytytän kynttilät yön koristeeksi.
Niin, lopussa olleen kiitos-sivun kohdalla sitten tajusin "ai tää on se Tittamari" jonka miehen kirjoja olen lukenut useammankin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti