Blogin ensimmäinen käännöskokoelma (kääntäjä on ilmeisesti Elli-Kaija Köngäs?) ja ensimmäinen kirja jonka runot on koottu useammasta lähteestä kirjailijan uran varrelta. Ja tällaiseksi valittiin sitten italialainen nobelisti vuodelta 1959 (tämä kokoelma julkaistiin 1962).
Mielenkiintoista oli huomata se uran kehitys jota ei aiemmin lukemissani kokoelmissa huomannut...alun esittelyessee kutsuu kehitystä sivullisesta osallistujaksi, muutostekijänä tottakai Toinen Maailmansota, ja on sanottava että minua kiinnostivat enemmän ne loppupuolen runot, alkupuoli oli sitä samaa oman navan tuijottelua mitä muutkin täällä ovat ihan kylliksi harrastaneet, eteerisiä luontokuvia yms., kääntymisestä maailman suuntaan voi jo kiinnostuakin. Ja lopun Sputnik-runo hymyilytti oivalluksellaan.
Käännöstyöstä en osaa sanoa mitään kun en ole alkukielisiä lukenut, saati sitä kuinka hyvin valinnat tähän kokoelmaan on tehty. Muutamasta homonymiasta jäin pohtimaan että onkohan tuo nyt tarkoitettu sitä vai tätä vai oliko alkukielisessäkin sama...
Mieleen tuli se olikosenyt Erno Paasilinnan kommentti, että taiteilijan pitää elää taiteilijan elämä...että pitäisiköhän laittaa suomalaisia runoilijoita enemmän rauhanturvaajiksi Afganistaniin, ja katsoa mitä se tekisi lyriikalle? Suurissa kriiseissä on vain se vika että ne inspiroivat myös valtavaan määrään huonoa taidetta...
Usein ranta
Usein ranta
säihkyy raskaista säteistä,
mehiläisten rikkikeot pääni päällä
keinuvat.
Mehiläisten aika: ja hunaja
on kurkussani
taas surinaa täynnä.
Korppi, puolipäivän aikaan, vaeltaa
harmailla hiekkakivillä.
Hilpeät tuulet: niille auringon hiljaisuus
opettaa kuolemaa, ja yö
soran sanoja,
menetetyn isänmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti