Barbara Pym - The Sweet Dove Died

Leonora Eyre on ah niin elegantti ja tyylikäs lontoolaislady, joka on järjestänyt elämänsä hyvin miellyttäväksi ja jolla lisääntyvistä ikävuosista huolimatta on riittänyt suosiota seurapiireissä ja miellyttäviä herrasmiehiä ihailijoina. Kerran huutokaupassa hän sattuu kohtaamaan kuusikymppisen antiikkikauppiaan Humphrey Boycen ja tämän parikymppisen veljenpojan Jamesin, joka myös opettelee ammattiin. Tästä kohtaamisesta seuraa nopeasti ystävyys sivujuonteella: Humphrey haluaa Leonoran, Leonora haluaa Jamesin, mutta mitä James haluaa?
Tätä kolmiota maustaa Pymille hyvin sopiva joukkio mainioita sivuhahmoja ja juonenkäänteitä joissa juodaan teetä ja ollaan näyttämättä suuria tunteita.

Leonora ei päähenkilönä ole ihan tyypillinen "excellent woman", monella tapaa varsin ärsyttäväkin itsekeskeisyydessään, viileydessään ja ylenkatseessaan, mutta on kuitenkin Barbara Pymin kirjan henkilö ja sellaiselle luvassa on tietty määrä lämpöä ja ymmärrystä mutta myös hienovaraista ironiaa ja on turha odottaa että kohtaloa olisi mitenkään sentimentalisoitu (kirjailija on saanut oman määritteensä, "Barbara Pym moment" on "self-observed, poignant acceptance of the modesty of one's circumstances, of one's peripheral position.")
Ja tätä riittää kyllä, kun on niin paljon helpompaa hyväksyä tietty arkinen banaalius ja juoda kuppi teetä.

Oma ironinen tasonsa tulee myös kirjoitusolosuhteista: kuuden suhteellisen hyvin menestyneen kirjan jälkeen tätä edeltävä ja tämä kirja alunperin hylättiin koska kustantaja piti Pymin tyyliä vanhanaikaisena, ja niinpä tämä odottikin julkaisua pöytälaatikossa vuosia (tuli kuitenkin julkaistuksi kirjailijan uudelleenlöytämisen jälkeen 1978, onneksi muodit muuttuvat).
Ja tällä kertaa koomisuus onkin huomattavan hienovireistä ja vähän traagistakin, vähän kuin Austenin Viisasteleva sydän verrattuna Ylpeyteen ja ennakkoluuloon.

Oletko lukenut? 5

Lisää kirjoja. Koko sarja täällä.

Romain Rolland - Danton

"Tasavalta ei ole vapaa, ennenkuin kaikki diktaattorit ovat saaneet loppunsa."
"Tasavalta ei ole vapaa ennenkuin kaikki saaliinhimoiset rosvot ovat saaneet loppunsa."
"Tasavalta ei ole vapaa, tasavalta ei ole puhdas ennenkuin tasavalta on saanut loppunsa."

Tätä kirjoittaessa tämän vuoden kirjallisuus-Nobelia ei ole vielä jaettu, joten tutustutaan sitten yhteen vanhaan.
Eli Romain Rollandiin, jonka näytelmä Danton sattui löytymään kirjastosta (en nyt sitten lähtenyt kokeilemaan kymmenosaista Jean-Christophea), kääntäjänä Eino Kalima.
Nimikin vihjaa jo mistä on kyse, eli aiheena on Ranskan vallankumous, tarkemmin sanottuna 1794 terrorin aika. Danton itse on kyllästynyt loputtomaan verenvuodatukseen, ystävänsä Desmoulins taas kritisoi uutta hallintoa siitä että nämä rajoittavat vapautta vaikka sen kuuluisi olla vallankumouksen periaate ja muitakin tyytymättömiä ääniä kuuluu: vastapuolella Robespierre omine piireineen taas suunnittelee miten hankalasta Dantonista pääsisi eroon vaikka tällä onkin kansan suosio takanaan...

Pikkuisen haastavaa oli alkaa lukea tätä kun alussa henkilöluettelossa kuvaillaan miltä henkilöt näyttivät ja hieman miten he käyttäytyvät, muttei keitä he ovat tai mitkä ovat heidän keskinäiset suhteensa. Ja kun joukossa oli sellaisia nimiä kuin Danton ja Robespierre niin mahtavatko muutkin olla tunnettuja historiallisia henkilöitä joista minun ehkä olisi pitänyt kuulla...? (Tarkistin jälkeenpäin, ainakin suurin osa henkilöistä on todellisia historiallisia henkilöitä) Osa historiallisista viittauksista meni minulta ohi ja osaa varmaan Rolland oli omalta osaltaan värittänyt.

Mutta hyvin tässä kuitenkin pääsi mukaan, Danton itse on hyvin värikäs hahmo, Desmoulinsilla oli oma äänensä ja Robespierre näyttäytyi varsin ristiriitaisena henkilönä muttei jää täysin vaille sympatioita...paljon keskustelua aatteista ja eri suuntien konflikteista ja runsaasti retoriikkaa, ja sekalainen määrä pointteja jotka ovat ihan yhtä ajankohtaisia nyt kuin 1899 tai 1794. Tarinan loppu on tiedossa mutta miten sinne mennään.

Tämä on nyt kolmastoista osuma 14 nobelistia -haasteeseen. Lisäksi olen nyt lukenut Nobel-kirjailijoita jokaiselta vuosikymmeneltä kun 1910-lukukin saatiin katettua.

Lasten ja nuorten tietokirjallisuudesta

"Lapsista ja etenkin pojista tuli keskeisiä valistuksen kohteita, koska jokaisessa lapsessa asui synnynnäinen riiviö. Ellei sitä koulittaisi, lapsesta kehittyisi laiskuri ja viime kädessä nuorisorikollinen. Siksi lasten ohjaaminen oikealle tielle oli keskeinen tapa vaikuttaa koko yhteiskuntaan." (Matkalla ajassa)

Tässä jokin aika sitten oli puhetta tämän postauksen ja Suketuksen alkuperäisen Pojat lukemaan! -haasteen yhteydessä lasten ja nuorten tietokirjallisuudesta, josta noin yleisesti lajina tunnutaan olevan yleisessä kirjallisuuskeskustelussa vielä vähemmän kiinnostuneita kuin lanu-kaunokirjallisuudesta.
Aihe tuntui sen verran kiinnostavalta että pitihän siihen tarttua: kävin parin kirjaston lanu-osastolla silmäilemässä hyllyjä ja katselemassa hieman mitä ylipäänsä on tarjolla, ja poimia luettavaksi joitain esimerkkejä, ties vaikka oppisi jotain (ja jos asia on tuttua, näitä selailee aika vauhdilla läpi...)

Lopulta kannoin kotiin luettavaksi tai selattavaksi seuraavan nipun:

Martin Oliver - Salaisen agentin käsikirja
Leila Azzam - Profeettojen elämä
Terry Jennings - Luonnontutkija
Hetemaa, Hollmén & Toivainen - Suomen keskiaika
Simon Adams - Ensimmäinen maailmansota
Carol Vorderman - Kiehtova matematiikka
Clive Gifford - Nuorten jalkapallokirja
Susan Adams - Pelataan yhdessä
Geneviéve de Becker - Eläinmaailman ennätyksiä
Eilola, Rautiainen & Roiko-Jokela - Matkalla ajassa

Listasta näkee jo sitä suuntaa mihin kiinnitti huomiota jo hyllyjä silmäillessä: lanu-tietokirjojen kotimaisuusaste ei tunnu olevan valtavan suuri (tai sitten ne kotimaiset olivat tehokkaasti lainassa *toiveikas*). Tätä ehdin kyllä jo arvella edellisessäkin postauksessa.
Kotimaisuus vaihteli jonkin verran alasta ja aiheesta riippuen, mutta pikaisella vilkuilulla tuntui myös löytyvän tyylillistä eroa, kotimaiset tuntuivat harrastavan enemmän pitkiä tekstiblokkeja ja vähemmän kuvitusta (joka oli usein mustavalkoista), kun taas ulkomaisissa näkyi usein runsaasti värikuvitusta, lyhyitä kappaleita, "tiesitkö tämän?"-trivialaatikoita yms. Eli sisäinen ADHD-nuoreni saattoi ehkä vain tarttua innokkaammin niihin näyttävämpiin ulkomaisiin...
Pedagogit voivat sitten pohtia kumpi ompi parempi tai tavoittaako näillä erilaisia lukijoita...

Tarjolla olevien kirjojen painottuminen ulkomaisiin (ja taas mutuilen, erityisesti amerikkalaisiin) ei ole mitenkään ongelmatonta: vaikken olekaan mitenkään "paha kulttuuri-imperialismi"-intoilija niin kyllähän mahdollisesta neutraaliuden tavoitteesta huolimatta niistä välittyy oma näkökulmansa ja näkökulman yksipuolisuus on aina vähän tylsää. Lisäksi pariin kertaan törmäsin hieman omalaatuisiin väittämiin ja kun päässäni tein niistä takaisinkäännöksiä alkikielelle jolloin ne tuntuivat ehkä ihan järkeviltä...hyväkään kääntäjä ei välttämättä paneudu näihin ihan samalla intensiteetillä kuin johonkin Joycen Odysseukseen. Lisäksi jotkut esimerkit olivat joskus vähän hassuja, esim. Luonnontutkija-kirjassa käytetyt esimerkkieläin- ja -kasvilajit eivät olleet ehkä Suomen luontoon niitä kaikkein tyypillisimpiä valintoja...

Mieleen tuli myös useamman kirjan kohdalla että ne vaativat myös lukijan ympäristöltä hieman panostusta. Poislukien sellaiset hörhöt jotka nyt lukevat mitä moninaisimpia kirjoja mitä eteensä saavat (sellaiset kuin minä), moni näistä kirjoista vaatii kyllä jonkintasoista kiinnostusta aiheeseensa eli ei riitä että lyö vaan lapsen käteen kirjan ja olettaa että lukeminen hoituu itsestään. Nuorten jalkapallokirja odottaa jonkinlaista harrastuneisuutta lajissa, Luonnontutkija että on jo alkavasti kiinnostunut tutkimaan kasveja ja elukoita jne. Eli joko pitää ensin saada selville mikä sitä lasta tai nuorta nyt sitten mahdollisesti kiinnostaa tai välittää omia kiinnostuksenkohteitaan mallioppimisen kautta eikä olla tylsä sohvaperuna joka vaan katsoo telkkaria tai surffaa netissä.
Ja lasten ja nuorten lukemisessa on sekin ongelma että ne saattavat saada omia ideoita ja toteuttaakin niitä. Toivottavasti ilo nuoren lukuharrastuksesta säilyy myös silloin kun tämä perustaa kastematofarmin, kääntyy muslimiksi tai alkaa kirjoittaa kouluesitelmiä exquisite corpse -metodilla.

Noniin, mitäs minä nyt sitten oikeasti luin.

Salaisen agentin käsikirjasta tuli tottakai mieleen ne oman lapsuuden Vakoojan, Salapoliisin yms käsikirjat jotka olivat tietysti ihan loistavia. Tässä kirjassa on pyritty vähän muodollisempaan ja autenttisemman näköiseen tyyliin, retrohtavaa kantta myöten, ikään kuin tämä olisi "oikea" CIA:n tai MI5:n teos. Sisältö on toki tuttua kamaa varjostuksineen, salakirjoituksineen, naamioineen, valehtelun tuntomerkkeineen yms. (mutta jotenkin tämä tuntuu vähän tylsemmältä kuin ne mitä meidän sukupolvemme luki).

Profeettojen elämä on joukko lyhyitä esittelyjä islamin keskeisistä profeetoista: suuri osa on toki kristityillekin tuttuja, Aatami, Nooa, Mooses, Salomo, Jeesus...vaikka näiden elämissä onkin joitain eroja miten Raamattu nämä asiat on kertonut (mm. Aatami, ei Eeva, ottaa kielletyn hedelmän, Nooan vaimo ei usko miestään ja hukkuu, Jeesusta ei ristiinnaulita). Tämä oli luetuista kirjoista kaikkein tekstipainotteisin, kukin elämä kerrotaan varsin tarinoivaan tyyliin muutaman sivun tekstipaketteina ja kuvitus on vähäistä (itse profeettoja ei kuvissa näy, kuhunkin vain viitataan sopivin tunnusmerkein).

Luonnontutkija on pikakatsaus monensorttisiin kasveihin ja eläimiin ja luonnontarkkailuun harrastuksena. Perustietoja löytyy jonkin verran mutta kirja on vähän hankalassa asemassa, kirja vaatii vähintään kiinnostusta aiheeseensa mutta jos tätä alkaisi oikeasti harrastaa niin kirjan anti olisi nopeasti ammennettu ja lisälähteitä tarvittaisiin, ja koulun biologianopetus kattaa myös osan asiasta...

Suomen keskiaika kattaa aiheensa sivun tai kahden luvuissa ja pääosin mustavalkoisissa yksinkertaisissa kuvissa. Tässä on lähdetty tekemään kattavaa yleisesitystä, joten huomattava osa sisällöstä on kyllä tullut tutuksi myös kouluhistoriasta, mutta kattavuus on tietysti myös hyvä asia. Teksti on pääosin hyvää mutta jäin kyllä kaipaamaan enemmän valokuvia esineistä ja paikoista...

Ensimmäinen maailmansota käsittelee aihettaan vastakkaisella linjalla: teksti lyhyinä pätkinä (sitä on kuitenkin suhteellisen paljon mutta yhdelle sivulle on hyvin mahdutettu useita kappaleita) ja kuvia on paljon. Erityisesti on keskitytty sodassa käytettyyn välineistöön, varusteisiin ja muihin esineisiin. Jonkin verran kuvia toki myös sotilaista, korkeintaan sillai hieman vammautuneina (mutaan hautautuneista ruumiista on mainintoja vain tekstissä, kuvista näitä on vaikea löytää). Mutta tästä on vähän vaikea saada kunnollista kokonaiskuvaa sodan tapahtumista, mm. karttoja ei ole vaivauduttu laittamaan mukaan ja sotaan johtavat tapahtumat tai sen jälkiseuraukset on esitetty tosi lyhyesti: tässä ilmeisesti odotetaan että sodan vaiheet ovat tuttuja koulusta tms. ja tässä kirjassa sen vaiheita saatetaan vain elävämmiksi ja kouriintuntuvammiksi.

Kiehtova matematiikka esittelee matematiikan osa-alueita (ja menee vähän myös fysiikan ja kemian puolelle), paljon kaikenlaisia kokeita, numerokikkailuja ja sen sellaista. Taas kerran jos aihe kiinnostaa niin onhan tämä hauska mutta jos ei kiinnosta niin tämä kirja tuskin mielipidettä ihan heti muuttaa...

Nuorten jalkapallokirja keskittyy pelaamiseen, sääntöihin, miten taklataan, laukaistaan tai sijoitutaan yms., eikä niinkään historiaan tai missä ja ketkä huipputasolla pelaavat (tuo informaatio vanhenisi aika nopeasti). Joitain legendaarisia pelaajia toki mainitaan. Eli asioita joita varmaan treenataan käytännössä jos itse pelaa, tässä tulee tutuksi teoreettisemmin että mitä siellä kentällä oikein tapahtuu. Mukava seikka oli että pelaajakuvissa ja -esimerkeissä ovat edustettuna myös naisjalkapalloilijat, suuremmassa osuudessa kuin mitä heihin yleensä jalkapallokirjoissa ja -lehdissä törmää...

Pelataan yhdessä on aika paljon myös askartelukirja. Pelit itsessään ovat monesti aika yksinkertaisia mutta välineet saa näyttäviksi askartelemalla, johon annetaankin runsaasti ohjeita. Ja sanoisin jopa että jos noiden pelivälineiden tekeminen ei niin kiinnosta niin suuri osa peleistä on vähän turhankin simppeleitä että olisivat vaivan arvoisia...tavallaan tuli mieleen että olisin ollut kiinnostuneempi tämän vastakohdasta, peleistä jotka on toteutetettavissa mahdollisimman yksinkertaisesti ja vähistä materiaaleista, kuten mitä kaikkea voikaan pelata vain kynällä ja ruutupaperilla (ja tiedänkin yhden hyvän pelikirjan joka on erikoistunut tähän puoleen).

Eläinmaailman ennätyksiä edustaa tuttua hyvää lajityyppiä, triviapaketteja. Esitellään joukko eläimiä jotka pitävät hallussaan jotain ennätystä (suurin, nopein, hitain, paras näkö, lyhin elinikä...) ja siinä se. Ei ehkä maailman syvällisimpiä kirjoja tai pysäyttävimpiä lukukokemuksia mutta näihin on toisaalta aina helppo tarttua kenen vain milloin vain ja hyödyttömän trivian oppiminen on kuin laittaisi rahaa pajatsoon.

Matkalla ajassa on katsaus Suomen 1900-luvun historiaan helmikuun manifestista Euroopan unioniin. Tässäkin tekstiä on loppujen lopuksi paljon mutta pilkottuna lyhyisiin lukuihin ja laajoihin kuvateksteihin, ja kuvitusta on paljon. Eräänlaisena kehystarinana mukana kulkee fiktiivinen Lehtiön perhe jonka keskusteluista sinkoudutaan kulloinkin käsiteltyyn aiheeseen. Tämäkin olettanee että tietyt suuret linjat esitellään koulun historiassa, ja keskitytään enemmän sosiaalihistoriaan ja arkielämän kehitykseen: omat lukunsa saavat mm. urheilu, elokuvat, autot ja muoti siinä missä Lapuan liike, talvisota ja YYA-sopimus...ja varmaan eduksi on jos mukaan tulee värittämään myös omien vanhempien ja isovanhempien kokemuksia. Viihdyttävä teos, mielelläni minä tämän luin.


Tulipas taas pitkä jaaritus, varmasti pidetään huolta että pojat jotka eivät lue eivät lue tätä.
Pitää katsoa jos aiheen parissa jatkan itse lisää, yleisemminkin olisi kiva jos näistä lasten ja nuorten tietokirjoista olisi enemmän puhetta...

Aleksandr Puškin - Kapteenin tytär

Aleksandr Puškinin lyhyttä romaania lukiessani satuttiin Facebookissa postaamaan linkki kolumniin jossa laitettiin vastakkain hömppää ja klassikoita; linkin kommenteissa huomautettiin että eiväthän nämä ole mitenkään toisensa poissulkevia asioita, klassikoiden joukosta kun löytyy paljon sujuvia lukuromaaneja...ainakin jos pääsee yli historiallisuudesta tai joissain tapauksissa vanhahtavasta kielestä.

Tämäkin on kyllä ihan ehdottomasti hömppää: nuori aatelismies lähetetään armeijaan palvelemaan erämaalinnakkeeseen, jossa tuota pikaa rakastuu kapteenin kauniiseen tyttäreen, mutta nuorten rakastavaisten väliin tulee vielä monta mutkaa, kun vallantavoittelija Pugatsevin kapina pyyhkäisee yli lähiseutujen, nuorta neitoa tavoittelee myös toinen, petollinen juonittelija ja onpa mukaan heitetty myös koominen palvelija, valepukuja, onnekkaita kohtaamisia ja ties mitä.
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita siis riittää ja Puškin luonnollisesti kirjoittaa hyvin, tarina on punottu erinomaisen hyvin 150 sivuun ilman tyhjäkäyntiä (ja Samuli Suomalaisen käännöskin toimii). Ja venäläisen kirjallisuuden "kaikilla henkilöillä vähintään viisi eri nimeä"-ongelmakin pysyi kohtuullisena.

Kyllä tätä voi suositella erityisesti heille joille ajatus venäläisistä klassikoista tuntuu jotenkin tavattoman pelottavalta.
Tai jos kaipaa luettavaa Ihminen sodassa -haasteen Kaukaiset sodat -osioon.

Bertrand Russell - Nightmares of Eminent Persons and Other Stories

Kun tällainen sattui löytymään niin pitihän tutustua: filosofi Russell on siis kirjoittanut myös fiktiota.

Hieman epätasainenhan tämä oli. Alkupuoli, jossa lyhyissä jutuissa sekalaiset tärkeät henkilöt Saban kuningattaresta Staliniin ja matemaatikosta psykoanalyytikkoon näkevät painajaisnäkyjä, oli pääsääntöisesti hyvä, jotkut näistä olivat jopa loistavia (kuten psykoanalyytikon uni jossa Hamlet, kuningas Lear, Othello ja muutama muu Shakespearen henkilö kommentoi kuinka hienoa olikaan että kohtasivat psykiatrin joka auttoi heitä pääsemään yli komplekseistaan ja tulemaan henkisesti tasapainoisiksi...)

Ne muut jutut, kaksi pitempää novellia Zahatopolk ja Faith and Mountains, eivät sen sijaan niin vakuuttaneet. Vaikka allegorisuus onkin kiinnostavaa niin nämä olivat vähän liiaksi pamfletteja kaunokirjallisuuden sijaan, tendenssikirjallisuutta joka vilkuttaa tendenssiyttään jättimäisillä neonkirjaimilla.
Zahatopolkin teokratia kärsi epäilemättä siitä että olin lukenut juuri viime kuussa sitten Uljaan uuden maailman, jota se kovasti muistutti ja epäedullisesti vertautui, mutta herätti taas miettimään tuon kirjan yhteydessä pyöriteltyjä ajatuksia utopioista ja dystopioista.
Taas kerran tuli mieleen että ihmisten tyytyväisyys on kovin huono mittari koska ihmiset voivat olla tyytyväisiä mitä kummallisimmissa olosuhteissa vaikka ne kovatsi eroaisivatkin siitä mitä me/minä ajattelemme hyväksi ja kyseistä mittaria on helppo vääristää erilaisilla määrityksillä siitä kenen tyytyväisyydellä on merkitystä ja kenen ei (ja utopiaa suunnitellessa mm. määrittää että kaikki ajattelevat ja tuntevat niinkuin minä, joten vain minun ajatuksillani ja tuntemuksillani on merkitystä).

Yksi mahdollinen kategoria voisi olla kuinka suuri ristiriita sanojen ja tekojen välillä on: mitä lähempänä todellinen toiminta on sitä mitä sanotaan tehtävän ja mitä todetaan yhteisön arvoiksi ja ihanteiksi, sitä lähempänä ollaan utopiaa, riippumatta siitä mitä nämä arvot ja ihanteet ovat, ja mitä suurempi ero näiden välillä on, sitä dystooppisempi yhteisö on. Mary Douglas arvioi lian olevan ainetta väärässä paikassa, samaan tapaan dystopia on tekoja ja tapahtumia väärässä paikassa.

Taas uusi osuma nobelisti-haasteeseen. 12 takana, kaksi pitäisi vielä kiskoa jostain.

Syyskuun luetut

Aldous Huxley - Uljas uusi maailma
William Shakespeare - Titus Andronicus
Françoise Sagan - Muuan hymy
Boris Akunin - Leviatanin purjehdus

Winston Churchill - Quotations
Henry Bacon - Oopperan historia
Pelikasvattajan opas

Sekalainen nippu taas, ja aika nopealukuisia nämä olivat Oopperan historiaa lukuunottamatta (jonka parissa vietettiin muutamia viikkoja luku kerrallaan luettuna).
Mutta kaikenkirjavia ajatuksia toki on tässä herätelty, Huxleyn maailmaa mietitty pariltakin kantilta ja toisaalta on tullut pyöriteltyä kohtalaisen paljon koko "kirjallisuuden" käsitettä, mitä se oikein on tai ei ole, ja mitä se voisi olla. Lukemista tultaneen pohtimaan hieman myös lokakuussa...

	mies	nainen	muu
englanti	53	45	1	99
suomi	36	27		63
japani	18	3		21
italia	20			20
ranska	13	3	1	17
saksa	11	1		12
ruotsi	6	5		11
espanja	5		1	6
venäjä	6			6
tsekki	4			4
viro	2			2
norja	2			2
islanti	1		1	2
puola		2		2
serbo-kroatia	2			2
arabia	1		1	2
muu			2	2
hollanti	1			1
tanska	1			1
portugali		1		1
kiina	1			1
slovakia	1			1
iiri			1	1
turkki	1			1
latina		1		1
unkari	1			1
slovenia			1	1
	186	88	9	283