8.9.17

Turun kirjamessut lähestyvät

Lokakuussa on suunnitteilla kirjamessuilua enemmänkin, kun perinteisen Helsingin lisäksi päätin lähteä tänä vuonna tutustumaan myös Turun messuihin. Tapahtuma on "joskus pitäisi"-tasolla ollut mielessä jo useamman kerran mutta olkoon "joskus" sitten tänä vuonna. Majoituksen ja matkatkin varasin jo, eli tarkoituksena olisi viettää entisessä pääkaupungissa koko viikonloppu 6.-8.10.
Toki Turussa on pitkästä aikaa muutenkin kiinnostava käydä, tähänastiset vierailut rajoittuvat pariin kolmeen kertaan ja tällä viikonlopulla siis yli kaksinkertaistan kaupungissa viettämäni ajan...


Matkajärjestelyjen ohella olen jo ehtinyt katsella ohjelmaa läpi potentiaalisesti kiinnostavia puheita ja keskusteluja poimien. Messujen teema, Suomi 100 vuotta, on jonkin verran mukana (joskin minun Suomeni on tietysti huomattavasti vanhempi, ja jos jossain niin Turussahan tämä pitäisi myös olla selvää), ja tottakai ohjelmaan kuuluu myös sekalaista harhailua ja kiinnostavien kirjojen bongailua (ja toivottavasti myös ihmisten kanssa juttelua, ainakin muutama tuttu on myös aikeissa tulla messuille, ja ehkä muutama sana tulee vaihdettua myös tuntemattomienkin kanssa.
Yksi kirjamessujen kiinnostavammista osioista on luonnollisesti pienkustantajat, näiltä kun tulee kiinnostavaa kirjallisuutta joka saattaa tavallisissa kirjakaupoissa ja kirjastoissakin jäädä huomaamatta.

Niin, ohjelmasta. Kiinnostavia aiheita olen bongaillut tietopuolelta, jonkin verran mukana on myös yleisentuntuisia aiheita (ja vähän runojakin); kun en kotimaista nykykaunoa juuri lue niin tämän osaston "kirjailija puhuu uudesta kirjastaan"-ohjelmanumerot myös tulee sivuutettua. Ja taas kerran kiinnostavia juttuja on myös päällekkäin, enkä varmaan muutenkaan ihan kaikkiin menisi (haahuilullekin pitää jättää tilaa, ja syödäkin on hyvä joskus), ja toisaalta spontaanisti saattaa pysähtyä kuuntelemaan jotain ihan muuta...

Mutta tärpeiksi ja myös itselle muistutukseksi laitan nyt listan jutuista joita ainakin harkitsen vakavasti.

Perjantai 6.10.

10.20-10.40  Kallas  Kenellä on oikeus kirjoittaa toisen elämästä ja keiden elämästä ylipäätään kirjoitetaan?
10.40-11.00  Kallas   Ikäisekseen hyvin säilynyt – Satavuotiaan Suomen runoja
11.00-11.30  Agricola A-halli  Klassikkokeskustelu
11.20-11.40  Tieto B-halli  Aleksandr Manzos: Kaikkien aikojen pelit
12.00-12.20  Tieto B-halli  Oikea ja väärä musiikki ja äänimaisemamme muutos
12.20-12.40  Tieto B-halli  Yksi maa - monta tapaa
12.20-13.20  Kallas  Miehen rooli kirjallisuudessa
12.40-13.00  Fiore A-halli   Poikien lukeminen - tunnistammeko erilaiset osaajat?
13.20-13.40  Kallas  50 keskeisintä kotimaista elokuvaa ja kirjaa 100-vuotiaan Suomen kunniaksi!
14.00-14.20  Kuisti B-halli  Turku Pop
14.40-15.00  Kuisti B-halli  Sanaiset kansiot
15.00-15.20  Kuisti B-halli  Vuoden kristillinen kirja -ehdokkaat
16.00-16.20  Kuisti B-halli  Jyrki 69:n seikkailuja
 
Lauantai 7.10.
 
10.20-11.20  Onerva 2. krs  Uskonpuhdistuksen juhlavuosi. Reformaattorin jalanjäljillä
10.20-11.00  Jukola 2. krs  Unohtuneet kirjat
11.00-11.40  Agricola A-halli  Millainen matka on ollut Kirjojen Suomi?
11.00-11.30  Fiore A-halli  Esikoiskirjan tuska ja ihanuus
11.30-12.30  Fiore A-halli  Kustannusala murroksessa
11.40-12.00  Kuisti B-halli  90-luku tuli takaisin!
11.50-12.20  Tieto B-halli  Yksi maa - tuhansia tapoja puhua
11.55-12.40  Auditorio  Suomalaisen runon ääni
12.20-13.00  Onerva 2. krs  Tieteen ja viihteen duetto
12.20-12.50  Tieto B-halli  Kenen ääntä me kuuntelemme? Kuka saa äänensä kuuluville?
13.20-14.00  Kuisti B-halli  Runokritiikkiä
13.30-14.00  Fiore A-halli  Sata vuotta fiktiota suomalaisuudesta
14.20-15.00  Onerva 2. krs  Enostone kustannuksen vuoden 2017 runokirjojen esittely
14.30-15.00  Fiore A-halli  Runouden uudet valtatiet
14.40-15.20  Kallas  Novellien voima
15.20-16.00  Agricola A-halli  Romaanin uudet muodot
16.00-17.00  Onerva 2. krs  Kirjallisuutemme klassikot ja vaihtoehtoinen kirjallisuushistoria
16.10-17.00  Kallas  Uutta kotimaista runoutta
17.00-18.00  Jukola 2. krs  Monikielisyyden jatkumo kotimaisen kirjallisuuden historiassa
 
Sunnuntai 8.10.
 
10.40-11.00  Kuisti B-halli  Harhaile ja tee löytöjä kirjallisuuden viidakossa
11.00-11.40  Eino 2. krs  Runomeditaatio Sata suomalaista runoa
13.40-14.00  Eino 2. krs  Mikä olisi erikoisempi esine kuin kirja?
14.40-15.00  Onerva 2. krs  Naantalin luostarin kirja
15.00-15.40  Jukola 2. krs  Suomi ja suomalaisuus on koodattu täyteen raamatullisuutta
16.20-17.00  Jukola 2. krs  Miten kirjani ovat kuolleet?
 
Sunnuntai on näköjään hiljaisempi päivä muihin verrattuna, silloin on ilmeisesti kaikki ne muita ihmisiä kiinnostavat jutut. 
Ohjelmasta käy paremmin ilmi ketä puhujia noissa on ja jonkin verran myös sisältökuvausta, en nyt niitä tänne laita. Kerron sittä paikanpäällä tarkemmin mitä puhuttiin niissä tapahtumissa joihin oikeasti päädyn paikalle. 

Nähdään Turussa!

6 kommenttia:

Leena Laurila kirjoitti...

Onpa kunnianhimoinen ohjelma sinulla! Vaikka luen ja pidän paljon kirjoituksistasi, taitavat kiinnostuksen kohteemme olla hyvin erilaiset. En löydä listastasi paljonkaan itselleni kolahtavaa, noin nopeasti otsikoita vilkaisten. Paitsi viimeinen, Miten kirjani ovat kuolleet -vaikuttaa kiinnostavan uudelta kysymykseltä. Pitää katsoa tarkemmin tuo ohjelma läpi.

hdcanis kirjoitti...

Ohjelmassa on runsaasti jouston varaa, ennemmin muistilistaa että missä nyt ainakin olisi jotain kiinnostavaa.
En ole myöskään nähnyt karttaa messualueesta joten en tiedä kuinka hajallaan nuo tilat ovat ja olenko suunnitellut mitään "siirry messukeskuksen toiselta laidalta toiselle kymmenessä sekunnissa"-syöksähdyksiä :)

Aiheissa on kohtalaisen monta juttua kirjallisuudesta yleensä, joista varmaan muutama kiinnostaisi ketä tahansa kirjallisuuden ystävää, vaikka otsikoista ei aina saakaan niin hyvin selville mistä oikeasti on puhe, pitää lukea selostuksia.
Mutta katsellaan mitä tärppilistoja muilta tulee (ja kuinka hyvin parviäly sitten paikan päällä raportoi kaikista niistä tapahtumista joihin ei itse mennyt).

Jake Lindqvist kirjoitti...

Onpa kiinnostavia ohjelmia, pitääpä harkita messuja.

hdcanis kirjoitti...

Ohjelmaa on paljon ja monenlaista, eli sinne vaan.

Marika kirjoitti...

Itse kun olen sellainen lukutoukka ja kirjahöperö kuin olen, niin monista tuntuu aina kovin vaikealta uskoa, etten ole ikinä elämässäni ollut kirjamessuilla - mutta niin se vain on :) Ja etenkin Helsingin kirjamessut taitavat jäädä haaveeksi tänäkin vuonna, kun ovat juuri silloin kun olen ihan toisaalla. Turun messut sen sijaan olisivat yllättävänkin sopivana viikonloppuna.. :)

hdcanis kirjoitti...

Käymisen arvoisia tilaisuuksia ne kyllä ovat, kun aihehajontaa on, ohjelmaa ja puhujia riittää tai sitten voi kierrellä katselemassa mitä kiinnostavaa uutta on syksyksi tullut tai jahtaamassa hyviä tarjouksia tai tutkimassa mitäs jännää divariosastolta löytyisi...ja tietysti tulee tavattua myös tuttuja :)