Kirjaston runohyllyä on koluttu ja sieltä Frau, Signora & Bibi -haasteeseen sopiva teos lainattu: Zsuzsa Rakoszky on unkarilainen kirjailija ja kääntäjä, ja hänen tuotannostaan Hannu Launonen on valikoinut tämän teoksen, mukana on pääasiassa runoa mutta myös katkelmia proosakirjastaan Tähdenlennon vuosi (jotka tyyliltään ovat kyllä aika proosarunomaisia).
Runoja on jaoteltu kolmeen lukuun, joista keskimmäisellä on sama nimi kuin yhdellä alkuteoksella, Valko-Musta, mutta muuten en tiedä ovatko nämä kronologisessa järjestyksessä vai miten ryhmittely on tapahtunut...paitsi että huomasin itse pitäväni enemmän loppupuolesta.
Ensimmäisessä luvussa lukijan eteen vyörytetään kuvia ja tavaroita hengästyttävällä runsaudella, mutta yksittäisistä kuvista ei niin saa kiinni ja kokonaisuuksia on vaikea hahmottaa, runsaudessa on tyhjyyttä (vaikutelma saattaa olla harkittu).
Toisessa luvussa tavaroiden virtaa on yhä mutta lukija on ehkä paremmin sisäistänyt tekstin rytmin tai kirjoittaja hallitsee sitä selvemmin, ja yksittäiset ajatukset ja kuvat nousevat myös esiin, joskus hyvinkin terävinä.
Kolmas luku on jo taipuvaisempi vähyyteen, ei tässä varsinaisesti minimalismiin mennä mutta suhteellisesti luopuminen ja yksinkertaisuus korostuu ja konkretiaankin saa jo tiukemman otteen.
Kirja on luettu myös Kiiltomadossa.
Lapsuuden vanhat naiset / Gyerekkori öreg nõk (ote)
Mitä siellä vielä oli? Pitkäjalka-
astiakaappi, kaapin päällä marmoria, maksanvärinen.
Kuppeja, jotka vaossa harmenivat
sumuksi, Uusi Aika -lehtiä, useita vuosikertoja,
vinttikoirien hahmoja, laseja, muistoja Karlsbadista,
olemukseltaan outoja, kuin uppoavasta
laivasta sattumoisin pelastettu käkikello, astiasto
kymmenelle hengelle, autiolla
saarella, palmujen ja vuohien keskellä.
Miksi nuo peilit vastatusten heijastelevat tyhjyyttä,
asuntoa, jossa ei perhettä palvelusväkeä valoa?
Miksi kaikki nuo hopealusikat,
jos keitto olematon? Mitäs sokeripihdit,
vaikka jauhosokeria tarjottiin? Mikä
toivo sai heidät säilyttämään
pyykkikorin kiirastulessa
leninkejä, kymmene vuotta vanhoja,
kuvittelemaan: koittaa kevät, ihana
on kävellä niissä sitten rantatiellä.
(Milloin he tajusivat, ettei siellä
maalla kunnon kosijoita saa
jos "Für Eliseä" soittaa?)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti