Jon Fosse - Plays Four

 

Olen lukenut Jon Fossen, norjalaisen nykyteatterin ison nimen, näytelmiä aiemminkin ja sen verran uteloitti että lukemista pitää jatkaa löytyneellä kokoelmalla, jossa on kolme pitempää näytelmää ja yksi lyhyt.

Näytelmissä jatketaan tutuilla piirteillä, nämä ovat varsin riisuttuja ja ulkoisesti minimalistisia näytelmiä, kussakin 3-4 roolia yhdessä tilassa ja roolihahmoja kutsutaan tyyliin "mies", "nainen", "tyttö".

Tapa kirjoittaa puhetta on myös sama, Fosse kirjoittaa hyvin katkonaista ja vihjailevaa dialogia jossa puhutaan yhtä paljon itselle kuin toisille, aloitetaan lauseita jotka katkaistaan parin sanan jälkeen, pidetään painokkaita taukoja, toistetaan jo sanottua...jätetään sanomatta yhtä paljon kuin sanotaan, ja joskus puhe on enemmänkin peittona ja hämäyksenä kaiken sen yllä mitä ei sanota.
Tässä mielessä kieli tuntuu hyvin realistiselta ja arkiselta , mitään retoriikan huippusuorituksia ei ole odotettavissa, mutta on kiehtovaa kuinka paljon kirjailija pystyykään sanomaan rikkonaisilla, toisteisilla ja arkisilla dialogeillaan.
Tosin näytelmissä on aiheenakin usein kohtaamattomuus, henkilöt ovat samassa tilassa mutta he puhuvat ja näkevät toistensa ohi, ovat toisistaan irrallaan ja yksinään.

Kiehtovin esimerkki oli kirjan ensimmäinen näytelmä, And We'll Never Be Parted (Og aldri skal vi skiljast), jossa nainen puhuu kuin mies olisi paikalla kun tämä ei ole, puhuu kuin mies ei olisi paikalla kun tämä on, mies ja nainen huomaavat toisensa vain hetkellisesti ja siirtyvät taas olemaan kuin toinen ei olisi...onko tämä todellisuutta, vai muistoja tai sekoitettuja aikatasoja, vai mitä tässä tapahtuu, vaikutelma on kuitenkin epämääräisyydessään kiinnostava (ja tämän haluaisin myös nähdä mielelläni teatterissa).

The Sonissa (Sonen) pienessä autioituvassa kylässä asuvan vanhemman pariskunnan luon tulee näiden pitkään karussa oleva poika, josta naapuri on esittänyt arveluttavia juoruja...ja Visits-näytelmässä (Besøk) nuoren naisen elämänhallinta on varsin horjuvaa, onko äidin miesystävällä joku osuus tässä: toiminnaltaan suoraviivaisempia näytelmiä.
Neljäs näytelmä, Meanwhile the Lights Go Down and Everything Becomes Black (Medan lyset går ned og alt blir svart) oli lyhyempi, tästä tilanteesta petollisesta aviomiehestä en oikein saanut enää otetta, se alkoi olla jo liiankin tiivistettyä.

THE MOTHER
But tell us
How are you
Where've you been
It's so long since
we've heard from you

THE SON
looks up, at the Mother
No, it's not all that

THE FATHER
interrupts
Well no one could accuse you
of being talkative
Laughs a little

THE MOTHER
You haven't

THE FATHER
No no

THE SON
looks at the Mother, guardedly, questioningly
Haven't

THE FATHER
a little afraid
Well she means

THE SON
again, to the Mother
I haven't

THE MOTHER
No it was nothing

THE SON
Just say it

THE FATHER
Well she means

THE MOTHER
It was just the neighbour
He said
Well

THE SON
Just say it

THE MOTHER
He said
that you were inside
She looks down

ps. Tämä on muuten blogin 800. postaus.