Friedebert Tuglas - Marginalia

 

Virolainen kirjailija Friedebert Tuglas ei ollut aiemmin tuttu, mutta tämä Marginalia-kokoelma (suom. Johanna Laakso) vaikutti kiinnostavalta teokselta, kirjan täydeltä fragmentteja jotka sijoittuvat jonnekin aforismin ja esseen välimaastoon, kappaleen tai parin mietteitä: muotonsa puolesta osa teksteistä sopisi vaikkapa bloggauksiksi tai Facebook-julkaisuiksi...

Aiheita on monia, ja niiden käsittelyssäkin sijoitutaan aforismin ja esseen välimaastoon, joskus lausutaan yleisiä totuuksia (tai joskus hahmotelmia totuuksiksi, ja reippaan subjektiivisesti), joskus puidaan jotain tarkemmin rajattua aihetta. Suosittu teema on tietysti kirjallisuus tai taide yleisemminkin, mutta kun elinaikaan sijoittuu Viron ja maailman historiassa varsin dramaattisia vaiheita, niin Virosta ja maailmastakin puhutaan (ja näiden yhteyksistä). Sivistys ja viittausten aiheet ulottuu laajasti yli Euroopan (ja suomalaisetkin ovat luonnollisesti edustettuina) vaikka, myönnetään, osa vuosisadan alkupuoliskon taiteilijanimistä ja heidän merkityksistään olivat minulel tuntemattomia ja jotkut vain niminä tuttuja, ilman että ymmärsin mitä heistä haluttiin sanoa.
Aika suuri osa kirjan mietteistä oli kuitenkin tarpeeksi ymmärrettäviä, muodoltaan ja ilmaisultaan miellyttäviä ja aiheiltaan kiinnostavia. Joskus Tuglaksen kanssa oli samaa mieltä, joskus eri, ja vaikkei jokainen miete nyt mikään kultajyvä ollutkaan niin mukana oli myös ainesta oivalluksille tai pohdinnoille.

Osassa mietteistä on maininta vuodesta, aika monesta ei, eikä kirjassa muutenkaan käy mitenkään selvästi ilmi onko tekstien valinta ja järjestys suoritettu miten...

Hyvä kirja ei paljasta luojansa sielua vain lukijalle vaan myös luojalle itselleen. Suuren teoksen valmistuessa ei yksikään kirjailija ole enää sama kuin sitä aloittaessaan. Sitä luotaessa koetellaan monta outoa tapaa elää. Se on iloista matkantekoa uudessa maassa nuoren auringon alla. Se on vankilan hämärää, ahdistusta ja epätoivoa. Se on itsensä kadottamista ja löytämistä kerran toisensa jälkeen, itsensä luomista tuhannesta ajatuksen ja tunteen sirpaleesta. Toisille lahjoittaessaan lahjoittaa ennen muuta itselleen!

Arvostelu ei edes voi olla oikeudenmukaista. Oikeudenmukaisuus syö arvostelusta voiman ja mehun. Lohduttakaamme itseämme sillä, että arvostelun epäoikeudenmukaisuudessa voi piillä uusi totuus.
Arvostelussa pitää olla aktiivisuutta ja liikettä. Parempi joutua harhaan kuin polkea paikoillaan. Kiihkeässä valheessa on enemmän edistystä kuin veltossa totuudessa.

"Älkää tutkiko kirjoja vaan elämää!"
Mutta eivätkö kirjatkin sitten ole elämää? Huonokin kirja on fakta, huono fakta nimittäin.
Kirjat ovat tiiviimpiä kuin elämä. Niissä on elämän uutetta. Ne ovat valittuja lehtiä elämästä: elämän syvyyttä ja kauneutta, elämän tyhjyyttä ja latteutta.
Osatkaamme nähdä tämä oikeassa valossa: älkäämme etsikö huonosta kirjasta sitä, mitä siinä ei ole, nimittäin hyvää kirjaa - yhtä turhaan kuin psykologi etsisi huonosta ihmisyksilöstä hyvää.
Huonoimmatkaan kirjat eivät ole vähemmän kiinnostavia kuin monet ihmiset ympärillämme.