14.2.16

Marginaalisesta kirjallisuudesta

Jatkamme vielä vähän matkaa edellispostauksen aiheesta.

Toisaalla maahanmuuttajakirjailijoita käsittelevässä keskustelussa tuli mieleen kysymys jota myös olen pyöritellyt aiemmin: mikä on kirja? Ephemera-kulttuurituotteista olen kirjoitellut täällä ja näihin postauksiin on koottu esimerkkejä kirjoista.

Jos puhutaan kirjallisuudesta nimenomaan teksteinä, kuinka suuri osa kirjallisuudesta sijoittuu perinteisen "oikea kustantamo painaa koviin kansiin, sitten sitä myydään Akateemisessa ja Suomalaisessa ja Hesari ja Parnasso kirjoittavat arvostelun"-formaatin ulkopuolelle? Kuinka moni jää täysin kirjallisuusjournalismin huomiotta? Millä perusteella jakautuminen tapahtuu, ja onko yhteiskunnan marginaaleista tulevalla kirjallisuudella suurempi todennäköisyys myös tulla julkaistuksi ja näkyväksi marginaalisia reittejä marginaalille?

Koko Hubara kirjoittaa: "No, minähän kirjoitan. Kirjoitan nyt tätä. Lisäksi minulla on kustannussopimus ja apuraha ja minä olen kirjailija riippumatta siitä, haluatteko te kuulla, mitä minulla on sanottavanani. Ettekä te edes ole ensisijainen lukijakuntani, ette ensisijainen kriitikkoni." Otheiron II on teksti. Ruskeat tytöt on kokoelma tekstejä. Netti on täynnä tekstejä. Lehtiä ilmestyy Suomessa lukuisia, niissä julkaistaan myös paljon kaikenlaista, ja merkittävä osa niistä ei ole kirjallisuuslehtiä tai valtakulttuurilehtiä.
Oletettavasti proosafiktion määrä monissa näissä julkaisuissa on aika vähäinen, romaaneja ei tietenkään kovin helposti tule mutta satunnaisia novelleja ja fragmentteja ehkä, runoutta tiedän löytyvän ja asiaproosaa, esseitä ja sen sellaista valtavasti.

Samoin Suomessa ilmestyy joka vuosi lukuisia muita painotuotteita, kirjoja ja kirjasia, joihin ei ehkä ikinä törmää jos ei satu olemaan jollain tavalla jo tekijän ja teoksen kontekstissa sisällä (tai töissä Kansalliskirjastossa käsittelemässä vapaakappaleita).

Siirryn puhumaan itsestäni, esimerkeistä voi johtaa laajemminkin. Taannoisessa Blogistanian kirjapalkintojen äänestämisessä huomasin yllätyksekseni että minulla jopa oli kolme kirjaa joita voisin äänestää Tieto-palkintoon: Pieni pyhiinvaellukseni II, Käsikirja katolisista pyhimyksistä ja Pieni kirja Hemmingistä.
Jätin kuitenkin äänestämättä: sekä Ellilä että Luoma ovat tuttuja ja siinä missä heidän kirjoistaan voikin blogata, en ehkä halua ryhtyä asettamaan niitä paremmuusjärjestykseen. Ja toisena syynä että en muista nähneeni kenenkään muun näistä kirjoista mitään bloganneen joten joka tapauksessa olisivat olleet lähinnä kuriositeettimainintoja. Kirjoista on ollut juttua Fideksessä, Käsikirjasta myös Kotimaassa ja Pienestä pyhiinvaelluksesta Lukulampussa, eli voitaneen puhua painotuotteista jotka eivät kovin paljoa saaneet valtakulttuurinäkyvyyttä vaikka ensisijainen yleisönsä onkin niistä varmaan varsin hyvin tietoisia.

Samoin tuntuu jotenkin hassulta toivoa (ilman lisämääreitä) maahanmuuttajien kirjallisuutta kun olen sellaisia tässä viime aikoina lukenut kymmeniä tai satoja tekstejä viimeisen sadan vuoden ajalta. Ja kuten sanottu, myös kuratoinut uudelleenjulkaistavaksi (oheisesta linkistä Aarts, Cobben, Reijnders, Hovers, Puts, Verschuren ja Veenker ovat hollantilaisia, Bonduelle ja Lemaire ranskalaisia, Spoorista ja de Caluwésta en nyt muista mutta jostain muualta kuitenkin. Muut taitavat olla syntyperäisiä suomalaisia).

Tiedän että monilla valtakulttuurin edustajilla on jonkinlainen aversio noissa esimerkkiteksteissä käsiteltäviä aiheita kohtaan, mutta eikö se juuri olekin ongelma, valtakulttuuri sanelemassa marginaaleille mistä nämä saavat kirjoittaa ja millä tavalla jotta tulisivat valtakulttuurin hyväksymäksi?
On ymmärrettävää, että jos aihe on jo niin kovin nähty ja se esitetty ikävystyttävän tutusta näkökulmasta, mutta muuten jos haluamme huomioida monikulttuurisuuden ideaalin, ei muilla perusteilla mitään aihetta tai näkökulmaa voi hylätä mielenkiinnottomana. Jos niin tekee yksittäisenä lukijana, on henkilökohtaisesti epäonnistunut monikulttuurisena lukijana, mutta jos niin tekee kustantajana, journalistina, kirjastonhoitajana, kauppiaana tms. on osa rakenteellista väkivaltaa.

Ideaalin kovista vaatimuksista johtuen lienee syytä suhtautua suurella epäilyksellä kaikkiin väitteisiin aidosta monikulttuurisuudesta, ennemminkin kannattaa pohtia kuinka paljon tai vähän siinä epäonnistuu.

4 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Oletko lukenut Liken 2000 julkaiseman irakilaisen journalistin Yousif Abu al Fawzin novellikirjan Taikalintu. Kirjan novellit on kirjoitettu pakolaismatkalla tai matkalta Moskovassa, Virossa (Biarno-vankilassa, jossa pakolaisia pidettiin), Pohjois-Ruotsissa ja Helsingissä. Tämä kuulostaa omääniseltä kirjalta.

hdcanis kirjoitti...

Myönnän että aika vähän on tullut luettua suomalaisten maahanmuuttajien kirjakirjoja, lähinnä Umayya Abu-Hannaa (näitä muita tekstejä sitten kirkon piiristä ja satunnaisesti muualta kun vastaan tulee), jotain muiden maiden mamukirjoja jonkin verran (ja joitain löytyy täältä blogistakin). Eli tuokin on jäänyt lukematta.

Reeta / Les! Lue! kirjoitti...

Olisit vaan äänestänyt! :-) Tieto-äänestyksessä äänet hajaantuivat niin kovin, että melkein kaikki kirjat saivat vain muutaman pisteen.

hdcanis kirjoitti...

Joo, Tiedossa on tietysti muutenkin kova hajonta mutta oli sitten tuo toinenkin arveluttava syy, jos eivät olisi olleet yhdessä niin sitten olisi varmaan pitänyt :)

Mutta samalla voi tietysti pohtia muutenkin että tietokirjallisuus ja asiaproosa on muutenkin kovin hajanainen kenttä, mikä siellä muutenkaan aiheuttaa sen että mitkä kirjat nousevat yleiseen tietoisuuteen ja mitkä eivät...