Sosiaalisessa mediassa pyörähti taas käyntiin kiinnostavaa kulttuurikeskustelua appropriaatiosta, marginaaleista yms. alkaen Koko Hubaran kahdesta kirjoituksesta (tai ensin lähinnä siitä ensimmäisestä) ja leviten mm. tänne, tänne ja tänne ja muutamaan FB-keskusteluun mukaanlukien pari joihin itsekin jotain sanoin.
Ja jos sitä tännekin laittaisi jotain mietteitä aiheesta, jo hyvän matkaa alkuperäisen aiheen sivusta (koska en ole Koko Hubara) mutta jotain representaatiosta, marginaaliasemassa olevista kulttuureista, identiteetistä ja sen sellaisista.
Identiteettikysymyksiä olen vuosien varrella pohtinutkin aika paljon, kun itsellenikin niitä on ehtinyt kertyä aikamoinen valikoima, suosioltaan, yleisyydeltään ja valta-asemaltaan hyvin vaihtelevia, joidenkin (ulkopuolisten ja omienkin) mielestä jopa ristiriitaisia ja osa itse omaksuttuja ja osa ulkopuolelta määriteltyjä.
Osaa on täällä blogissakin puitu, joitain varsin keskeistäkin blogin kirjoitustavassa. Kuten se, että olen asettunut kirjallisuuskeskustelijana tietoisesti marginaalisen ulkopuolisen rooliin, vaikka kyseinen rooli on paradoksaalisesti todelliselta väkimäärältään enemmistö: en ole kirjallisuusalan ammattilainen tai edes puoli-ammattilainen enkä ole päivääkään opiskellut kirjallisuustieteitä tms., post-kolonialistista tai muutakaan. Ja näin ollen minun pitäisi olla oikeaoppisesti hiljaa ja ottaa viisaammiltani mitä he suvaitsevat antaa, olla kohde.
Kuten näkyy, tuotan kuitenkin päättääväisesti kirjallisuuspuhetta kuulijoiden määrästä riippumatta, ja joskus kiinnitän huomiota kaikenlaisiin epäolennaisuuksiin kuten että miten ei-kirjallisuustieteilijät on kuvattu kirjallisuudessa.
Toinen viime aikoina paljon pohdituttanut identiteetti on suomalaisuus, kiitos mm. uutisissa näkyvät ilmiöt. Haluanko minä identifioitua suomalaiseksi? Ulkopuolelta moinen määritys epäilemättä tehdään sen kummemmin ajattelematta mutta onko se todenmukainen tai hyväksyttävä? Mitä suomalaisuus lopulta merkitsee?
Ehkä suomalaisuus pitäisi ymmärtää jonkinlaisena vammana, jonain jonka kanssa pitää vain yrittää elää koska pelkällä kieltämisellä ei se mihinkään katoa vaikka sopivin käytäntein ja apuvälinein sen kanssa voi elää melkein normaalia elämää (mutta silti on loukkaavaa että minua tarkasteltaisiin vain vammani kautta).
Myös katolisen kirkon puitteissa on tullut harrastettua paljon identiteettipohdintaa ja -keskustelua. Suomessa kirkko on selvästi marginaalinen vähemmistö, mikä tarkoittaa että on aika lailla erilainen kokemus olla katolilainen Suomessa kuin vaikka Italiassa tai Argentiinassa.
Samoin Suomessa käännynnäisten suhteellinen osuus on sen verran merkittävä että ryhmän sisällä näiden ääni pääsee selvemmin kuuluviin ja niinpä täällä on varmasti eri tavalla esillä millä tavalla käännynnäisten ja kehtokatolilaisten kokemukset ja usko eroaa toisistaan (käännynnäiset eivät ole kasvaneet uskon ja kulttuurin sisällä, mutta ovat tietoisesti valinneet sen: onko tämä huonompi vai parempi vai onko vertailu mielekästä; erilaista se kuitenkin on).
Mutta tässä on myös hyvä pitää mielessä kuinka paljon edes oman marginaalinsa puitteissa voi puhua marginaalista: minä, Timo Soini ja Antti Nylén olemme kaikki valkoisia kantasuomalaisia miehiä ja katolilaisia käännynnäisiä, mutta en usko että kukaan meistä voi puhua toisen suulla. Vaikka meillä on selvästi kohtalainen määrä yhteisiä identiteettejä, me emme ole sama henkilö (tästä huolimatta katson aiheelliseksi loukkaantua jos uskonnollisten vähemmistöjen edustajien kansalaisoikeuksia halutaan rajoittaa, kuten oikeutta poliittiseen virka-asemaan...)
Viime aikoina olen myös tutustunut aika paljon kirkon historiaan post-reformaatio-Suomessa ja onhan se todettava että kun ollaan näin pieni joukko (viime vuosina on ollut massiivista kasvua mutta silti väkimäärä on n. 12000, sillai Ilmajoen tai Alavuksen väkiluku) niin oma kulttuuri on väistämättä aika lyhyttä ja ohutta, ja tämä siis siitä huolimatta että jäsenistöstä varmaan suhteettoman suuri osa on ollut "sivistyneistöä": yksittäisiä hyvin ahkeria tekijöitä, rakentajia ja sisällöntuottajia on ollut mutta ovat usein vain yksittäisiä toimijoita tai pieniä ryhmiä...(vähän tähän liittyen olen itse innostunut mm. kuratoimaan vanhoja lehtiartikkeleja uudelleenjulkaistavaksi, koska minusta on tärkeää että meidän omia tekstejä omillemme on helposti saatavissa. Muutkin saavat tietysti lukea jos mieli tekee.)
Tähän liittyen on tosin myös todettava yksi asia joka liittynee myös siihen mitä Hubara käsittelee: on eri asia sanoa haluavansa monia ääniä myös marginaalista kirjallisuuteen ja oikeasti haluta niitä. Esim. Sigrid Undsetin kääntymyksenjälkeistä kirjallisuutta vastaan hyökättiin rajusti, siihen suhtauduttiin aivopestynä propagandana koska sen esittämä kuva ei vastannut valtaväestön hyväksymää ja vaatimaa kuvaa katolilaisuudesta (ei myrkkytikarein varustettuja pahisjesuiittoja yms yms). Undset ei kertonut sitä tarinaa mitä ulkopuolinen valtaväestö kertoi.
Haluaisin sanoa että nykyiseltä kirjallisuusmaailmalta voisi odottaa suurempaa avarakatseisuutta toisia, omaa tarinaansa omilla ehdoillaan kertovia ääniä kohtaan, kuin 1920-30-luvun Norjalta, mutta en sano.
(tulipas tästä hieman sekava vuodatus. No, toistaiseksi jääköön tälleen kunnes palaa kauhaan jälleen)
8 kommenttia:
Kun pikaisesti lukaisin tekstisi, kuvittelin sen käsittelevän jotain ihmisten välisiä suhteita yleisemmin, mutta sikäli kuin jaksoin lukea noita lukuisia viittauksia muihin teksteihin (en lukenut niistä yhtäkään kokonaan, kommenteista puhumattakaan!), saattoikin olla, että kyse oli jostain marginaalisemmasta ilmiöstä. Meinasin kirjoittaa, että kaikki yhteisöt tuppaavat yksinkertaistamaan sanottavaansa siten, että syntyy pieni yhteinen hiekkalaatikko, jossa on omat sääntönsä eikä niistä parane poiketa. Mutta kun tässä ei tainnutkaan olla siitä kysymys.
Kysyn sitten vaikka kannustuksenomaisesti että onko teillä Suomen roomalaiskatolisilla omat marginaaliryhmänne ja millaista niissä mahtaa olla elää?
Identiteettikysymyksistä voi puhua yleisellä tai henkilökohtaisella tasolla. Mutta se, että niistä voi puhua yleisellä vaatii sen että niistä ensin puhuu yksityisellä ja että tällöin eri osapuolia tulee kuulluksi.
Tämä pieni joukkomme on tietysti sisäisesti sen verran monimuotoinen että vähemmistöjä riittää. Esim. äidinkielien määrä liikkuu kymmenissä (ei varmaan vielä sadoissa) ja suomekielisten osuus on vain hieman vajaa puolet...mikä aiheuttaa tietysti ainaisen tasapainottelun aiheen että mitä kieltä missäkin tilanteessa käytetään että mahdollisimman monet ymmärtävät ja tulevat ymmärretyksi, puhutaanko suomea, ruotsia, englantia vai mitä...pitää olla aika valmis vaihtamaan kieltä lennossa. Ja tietysti muutenkin kulttuurien kirjo on runsas.
Ja tietysti huomautuksen aihe on että roomalaiskatolinen ja katolinen on eri asia, Suomessa on myös maroniitteja, ukrainalaisia yms. idän kirkkojen väkeä joilla on oma roomalaisesta riituksesta eroava riituksensa :)
Ja kaikkia muita tyypittäviä ominaisuuksia.
Ja kun tällainen monenkirjava mutta pieni joukko sitten levitetään Suomen kokoiseen maahan niin hyvin helposti sitä on aika kaukana kaikista ihan samanlaisista, sitten pitää tulla toimeen siellä missä on miten parhaaksi näkee.
Nythän sinne lähiseudullesi on tulossa kirkkomaantieteessä uusi piste kun Kuopioon perustetaan ensi kuussa uusi seurakunta (kirkko siellä on jo ollut pari vuotta).
Minun tyttäreni kastettiin aikoinaan siinä Männistön vanhassa puukirkossa, joka kai on ollut vuokrattuna roomalaiskatolisen kirkon käyttöön. Kävin siinä kirkossa kerran joulukirkossa, kun Männistössä asuttiin, silloin se siis oli ihan luterilaisen seurakunnan käytössä sekä yksissä häissä kävin myös.
Minä olen nykyisin kuntouttavassa työtoiminnassa Siilinjärven vapaaseurakunnan touhuissa. Eilenkin lauloin verrattain kehnoja sävelmiä ruokakirkossa, jossa olin kyökkipiikana. Tunsin kuuluvani marginaaliin, vaikken tällä kertaa margariiniin, sillä leipien voitelu jäi nyt muitten tehtäväksi.
Että tämän verran tätä henkilökohtaista tangeerausta marginaaleihin.
Männistön vanha kirkko ostettiin joku vuosi sitten ja jotain remppaa siellä tehtiin myös että sovitettiin Rooman riitusta vastaamaan. Ja on ollut nyt Pyhän Joosefin kappelina ja kohta siis Pyhän Joosefin kirkkona. Kirkkoherrana isä Francisco (joka oli kotoisin joltain Karibian saarelta jos en nyt sekoita ihmisiä).
En ole (vielä) käynyt, kuvia olen nähnyt, nätinnäköinen on (ja huvittavaa on ollut nimittää sitä kappeliksi kun se on ilmeisesti isokokoisempi kuin muut Suomen katoliset kirkkorakennukset...)
Varmaan marginaaliuskokemukset ovat myös arvokkaita, eihän sitä voi ikinä ymmärtää itseään ja muita jos on aina valtakulttuurissa.
Valtavan kiinnostava, sekä postauksesi että tämä kommenttikeskustelu.
Yksi teos, jossa on pohdittu riemastuttavasti suomalaisuutta eräänlaisena vammana, on -yllättäen - Saara Turusen esikoisromaani Rakkaudenhirviö.
Tuo äskeisen kommenttisi lopetus on myös niin hyvä ja totta! Lisäksi, marginaalius paitsi että auttaa ymmärtämään myös tekee ihmisestä kiinnostavamman muille.
Mielenkiintoinen kysymys on sekin, millainen on keskivertoihminen, the average man. Onko sellaista vai onko se aina yleistys?
Eipä kai keskivertoihminen milloinkaan henkilöidy yksittäisiin ihmisiin, vaikka toki pidän yleistyksiä ja tilastollisia trendejä joskus hyödyllisinä: tilastolliset mallit voi saada toimimaan kunhan muistaa että ne ovat malleja, yksinkertaistuksia.
Mutjoo. Omalla tavallaan on huvittavaa tajuta kuinka sosiaalinen konteksti vaikuttaa myös vaikka maantieteeseen tai historiaan, esim. katolisessa Helsingissä tai Suomessa on omat kiintopisteensä ja valkoiset läiskänsä, ortodoksisessa omansa, ammattiyhdistysihmisillä varmaan omansa, homoilla, yliopistoväellä, narkkareilla...
Tai sitten vaikka tuo Kuopion uusi seurakunta, se on tietysti iso juttu hiippakunnassa mutta, no, Savon Sanomat varmaan tekee jutun, maanlaajuista uutiskynnystä ei välttämättä ylitä...
Mistä muuten oot lukenut Undsetin kääntymisestä ja norjalaisten suhtautumiseen siihen? Onko mahdollisesti jotain kirjavinkkjeä tai ootko kirjoittanut aiheesta täällä blogissasi aiemmin? :-)
Undsetista en ole lukenut vaan aiheesta jutellut enemmän tietävän ihmisen kanssa joka kommentoi enemmän Undsetin kääntymystä ja sen yksityiskohtia...(ja näköjään ainakin englanninkielinen wiki myös sanoo aiheesta jotain, varmaan myös norjalainen)
Lähetä kommentti