24.1.16

Paul Berna - Päättömän hevosen salaisuus

 

Nuorten toivekirjasto vie tällä kertaa Paul Bernan ja Martta Tynnin voimin 50-luvun Ranskaan, Pariisin lähiseuduilla oleviin työläiskortteleihin.
Siellä kymmenen lapsen (iät kahdestatoista alaspäin) jengi hengailee yhdessä, suurena hupina mäenlasku pyörillä varustetulla puuhevosella jolta puuttuu pää. Mutta yllättäen eräs kulkukauppias ja pari epäilyttävää tyyppiä alkavat osoittaa merkillistä mielenkiintoa hevosta kohtaan, mutta kun lapset eivät siitä halua luopua niin se varastetaan...liittyykö tämä jotenkin kadonneeseen smaragdikoruun tai vähän aikaisemmin tapahtuneeseen rahasäkkien katoamiseen junasta?

Jee, lanu-dekkaria, milloinkohan olen viimeksi moista lukenut. Tietysti juttu ratkeaa ja hyvissä ajoin oli jopa selvää että millaisesta rikoksesta on kyse, joten varsinaisia yllätyksiä ei juuri tullut, mutta sympaattista seikkailua luki silti mielellään ja mielessään vertaili Blytoneihin ja muihin vastaaviin (joita pitäisi ehkä jotain lukea joskus uudestaan).

Pääasiallinen vetonaula tässä olikin lasten joukko, jonkin verran yksittäisiä persoonallisuuksia nousi esiin mutta lopulta nämä ovat nimenomaan joukko jotka pitivät yhtä ja hauskaa. Olin aiemmin pohtinut ranskalaisfiktion lapsikäsitystä ja kyllä se tässäkin tuli mieleen, lapset saavat mennä aika vapaasti ilman aikuisten kontrollia (kuvauksesta päätellen jotenkin vaikea uskoa että nykyaikana sallittaisiin moinen mäenlaskuharrastus...) mutta niin dekkarointia kuin harrastetaankin niin ovat ensisijaisesti lapsia jotka leikkivät, seikkailevat ja hölmöilevätkin (rikosjuttuun sotkeennutaan ja siinä edetään yhtälailla vahingossa kuin tarkoituksella) eivätkä mitään ultrarationaalisia pikkuaikuisia.
Ja vastaavasti piiripoliisi tai muut aikuiset eivät ehkä anna jutulle alussa kovin suurta painoarvoa ja etenevät siinä vähän omia ratojaan mutteivät ole mitenkään täysin pihalla olevia hölmöjä joita pikkunerot jallittavat miten tahtovat.

Ja okei, myönnän että loppupuolella oli eräs yksityiskohta joka tuli hieman yllätyksenä että se menikin noin, nimittäin kyyninen toteamus että tuskinpa tästä mitään palkkiota maksetaan, asia kuitenkin hautautuu byrokratiaan. Toisaalta maksettu palkkio olisi muuttanut ryhmän köyhää mutta kunnollista ja yhtäpitävää ideaa ratkaisevasti, näköjään Berna kirjoitti tälle myös jatko-osia (joita ei ole suomennettu).

Taas luin tätä varmaan kiinnittäen huomiota eri asioihin kuin jos olisin lukenut kymmenvuotiaana, mutta viihdytti tämä näinkin. Ja NTK-haasteeseen tämäkin kuuluu.

Kirjan on lukenut myös Jokke

4 kommenttia:

Jokke kirjoitti...

Bloggasin tästä jokunen vuosi sitten, ja oli minusta hyvä kirja.

hdcanis kirjoitti...

Linkitin. Ja hyvän postauksesi kommenteissa näköjään tämä on monelle muullekin tuttu kirja :)

Jokke kirjoitti...

Bloggauksen hyvyydestä en tiedä, mutta lukiessani palasi kirja mieleen ja itse asiassa kyyniseen aikuisten maailmaan olen kiinnittänyt itsekin huomiota. Minusta lasten elämässä pitäisi olla aina tilaa todelliselle hyväksyvälle ystävyydelle. Kannesta olin pitänyt ja se on kaunis. Oma NTK-projekti jatkuu ainakin yhdellä myöhemmin keväällä ...

hdcanis kirjoitti...

Tuo kansi on kyllä hyvän näköinen, kuvittajana Maija Karma.
Ja on kiinnostavaa että joissain näissä ranskalaisissa lastenkirjoissa on ollut seassa hätkähdyttävän kyynisiä heittoja (joihin varmaan lapset ei aina edes kiinnitä huomiota) mutta toisaalta lapset on kuvattu selvästi lapsina.