18.1.16

Abul Alâ' al-Ma'arri - Runoja elämän tarpeettomuudesta

 

Satunnaisnostoja kirjastohyllystä, joskin kun lainasin tämän huomasin että sama runoilija olikin mukana myös viime kuussa bloggaamassani Abbasid-dynastian aikaisen arabirunouden antologiassa.

No, mikäs siinä, kyllä tähän sieti tutustua laajemminkin ja suomeksi (suomentajana Jaakko Hämeen-Anttila). Abul oli tuon antologian runoilijoista viimeinen (eli siis kuitenkin noin tuhat vuotta sitten), aikana jolloin kalifaatti oli jo ongelmissa ja muutenkin Abul kokee ympärillään olevan vain kurjuutta ja rappiota ja tuotantonsa keskeinen sisältö on siis että kaikki on turhaa ja parempi kuin kuolla on olla syntymättä.

Näitä runoja kun lukee sivukaupalla niin lopputulos alkaa olla itsessään jo varsin huvittava, kyllä oltaisiin jaxuhalien tarpeessa. Ja toisaalta tutultahan moni asia kuulostaa, hyvin voisi Abul kirjoittaa nykyajastakin.

Te sivistyneet miehet!
Teitä miellyttävät
koristeet, kärpästen surinat.

Susia ovat runoilijanne,
varkaita lauluineen
ja lurituksineen.

Ystävilleen pahempia
kuin viholliset.
Ahnaammat sanoja varastamaan
kuin röyhkeät rotat.

Minä sijoitan teihin
turhaa ylistystä.
Yhtä hyvin
me voisimme pilkata toisiamme.

Teidänkö joukossanne kuluttaisin
vanhuuden päivät
niin kuin kulutin hukkaan
nuoruuden päivät?

Minä heitän syrjään
kauniit sanat, jätän kaiken
erämaan poikien laulettaviksi.

Runous on turhaa,
kunniatonta, ja tuottaa
vain silkkaa tappiota.

Jättäkää minut rauhaan.
Minä lakkaan puhumasta sekavia,
sulkeudun oven taakse
odotan kuolemaani.

8 kommenttia:

ketjukolaaja kirjoitti...

Kieltämättä ne kalifaatin varhaisemmat runoniekat olisivat voineet sopia vähintään yhtä hyvin suomennettaviksi, ainakin sen viimekuisen tekstisi näytteiden perusteella.

Elegia kirjoitti...

No mutta tämähän vaikuttaa kiintoisalta. Minua miellyttää tällainen paatos, tosin en tiedä miten kestäisin kirjan verran, mutta voihan sitä lukea tyylillä runo per päivä.

Luin itsekin pitkästä aikaa runoja (Hai Zi: Näkymä valtamerelle), mutta niille en oikein lämmennyt. Olivat melko latteita, jopa tylsiä. Siteeraamassasi runossa on ainakin voimaa.

Leena/Donna mobile kirjoitti...

Sanojen varastaminen ainakin kuulostaa hyvin päivänkohtaiselta. Ja muutenkin oikein hauska runo.

hdcanis kirjoitti...

Nimenomaan tämän suomennosta perustellaan sillä että haluttiin tuoda esiin myös tällaista synkempää mieterunoutta, kun sitä on suomennettu vähemmän kuin rakkaus- ja viinimystiikkaa. Mutta kyllä niitä muitakin soisi tulevan, toivotaan että Hämeen-Anttila ja Basam Books jatkavat näiden erinomaisten kirjojen tekemistä (ennen blogiaikaa olen jo lukenut Jumalasta juopuneet, Todellisuuden maailmat, Rakkaus on musta leijona ja Lintujen matkan ja kaikkia niitä suosittelen).

Kirjavuorenpeikko kirjoitti...

Onpas kyllä melkoinen Mielensäpahoittaja marmattamassa. Nuo ajatukset taitavat kuitenkin olla yhteisiä aika monelle ajalle, tälle meidänkin?

hdcanis kirjoitti...

Se on tämä maailma, siitä valittaminen tuskin käy ihan heti epäajankohtaiseksi.

pikkupapu kirjoitti...

Mika Waltarin nuori Johannes innostuu suurestikin al Ma'arrista
ja löytää häneltä vastakaikua Waltarille tyypillisiin elämän kysymyksiin.

hdcanis kirjoitti...

Aa, siitä on hyvin pitkä aika kun olen Nuoren Johanneksen lukenut että en tunnistanut siinä viljeltyjä viitteitä nimeksikään...
Mutta onhan noissa kyllä piirteitä jotka Waltarillekin sopivat.