Rouva Bovary (suom. Anna-Maija Viitanen) päätyi varsin vahvaksi ehdokkaaksi klassikkohaasteeseen: se on kirja joka on usein kummitellut varsin korkealla näillä "kuolemattomimmat klassikot" listoilla mutta jäänyt aiemmin lukematta, ja olen lukenut kyllä pari muuta Gustave Flaubertin kirjaa ja niistä pitänyt.
Lähdin siis lukemaan positiivisin mutta kovin epämääräisin mielikuvin: toisaalta tietäen että tässä on nyt suuri klassikko kyseessä ja toisaalta en kuitenkaan tiennyt juonesta tai tapahtumista niin paljoa. Nimihenkilö Emma Bovary on jonkun maaseudun pikkuporvarin vaimo joka elättelee haaveita seurapiireistä ja glamourikkaammasta elämästä, ja päätyy avioliiton ulkopuoliseen romanttiseen suhteeseen: asioita jotka tulivat esille kirjan ensimmäisellä puoliskolla. Niinpä pääsin onnellisesti kuitenkin jännittämään lopussa että mitenköhän tässä oikein käy, mikä ei ole kauhean yleistä nimekkäiden klassikkojen kanssa.
Mikä ehkä kertookin että eivät ne juonenkäänteet niin tärkeitä lopulta tässä kirjassa ole.
Aika pian tajusin lukevani Don Quijotea, jos siis Don Quijote olisi ollut nainen, jonkin verran (muttei liian) heikommassa yhteiskunnallisessa asemassa ja sekoittanut päänsä romanttisilla haaveiluilla ritariromanttisten sijaan. Vähemmän koomisen tästä kirjasta tekee se, että Emmalla on rajallisemmat mahdollisuudet lähteä toteuttamaan huuhailujaan (ja toisaalta kun niin tekee, tuottaa enemmän vahinkoa myös muille) eikä toisaalta miehestään Charlesista ole Sancho Panzaksi (niistä muista miehistä puhumattakaan).
Flaubert mainitaan realismin edustajaksi vaikkeivät ne aiemmin lukemani Pyhän Antoniuksen kiusaus ja Kolme kertomusta lajia edusta, eikä tämäkään ihan tiukasti: realismia, psykologista ja muutakin, tasapainotetaan metatietoisuudella, tämä on kirja kirjallisuudesta.
Samaa tasapainottelua huomasin myös kuvauksissa, yksityiskohtien käytössä erityisesti loistetaan: toisaalta niitä taitavasti ripottelemalla saadaan ympäristöihin, henkilöihin ja tapahtumiin erinomainen konkretian tuntu, "se on siis juuri tällainen", ja toisaalta detaljeissa on paljon subjektiivisuutta, jos Emma haluaa nähdä jotain huonona niin kaikki puhuu sen puolesta, jos hyvänä niin sekin sellaisena varmasti näyttäytyy.
Realismi värittyy voimakkaasti kokijan subjektiivisuudella ja kertojan ironialla: jos on realismia niin ei ole ainakaan ikävintä realismia (tarina ei ole kovin onnellinen mutta runsas ironisuus pitää lukukokemuksen silti tarpeeksi kepeänä, sillai ranskalaisittain).
Eittämättä voin sanoa että tämä on erinomaisella taidolla kirjoitettu kirja, teknisenä suorituksena epäilemättä ansaitsee paikkansa kirjallisuuden kaanonin terävimmässä kärjessä: ja se on jo hyvä syy lukea tämä.
Mutta vaikka pidinkin tästä niin, no, lopulta pidän monesta muusta kirjasta enemmän (Flaubertinkin tuotannosta siitä vinksahtaneenkiehtovasta Pyhästä Antoniuksesta).
(Minä olen siis varmaan Rodolphe).
9 kommenttia:
Tämä:
SITAATTI ALKAA
Aika pian tajusin lukevani Don Quijotea, jos siis Don Quijote olisi ollut nainen, jonkin verran (muttei liian) heikommassa yhteiskunnallisessa asemassa ja sekoittanut päänsä romanttisilla haaveiluilla ritariromanttisten sijaan. Vähemmän koomisen tästä kirjasta tekee se, että Emmalla on rajallisemmat mahdollisuudet lähteä toteuttamaan huuhailujaan (ja toisaalta kun niin tekee, tuottaa enemmän vahinkoa myös muille) eikä toisaalta miehestään Charlesista ole Sancho Panzaksi (niistä muista miehistä puhumattakaan).
SITAATTI LOPPUU
Kiitos! Minulle Madame Bovary on melkoinen ueber-klassikko. Mieletön kaikin puolin positiivisessa mielessä.
Jep, ymmärrän että joillekin tämä on über (muistelen Hannu Marttilan myös kirjoittaneen tästä isoin superlatiivein). Ja olenpa tyytyväinen että luin (ja Flaubertin parissa pitänee jatkaa jossain vaiheessa, joskin tulevissa klassikkohaasteissa voi etsiä aukkoja jostain muusta suunnasta)
Aivan samasta tekstisi osasta olen vaikuttunut kuten Omppu. Avartava oivallus, mielessäni romaanissa jokin loksahtaa uuteen asemaan. Tätä tämä on parhaimmillaan, kalssikkojen lukeminen ja niitä lukeneiden lukeminen.
Minäkin pohdin aikoinaan tämän teoksen suhdetta muihin realismin edustajiin. Teos on varmasti vaikuttanut esim. Ahon Papin rouvaan, kun taas vaikkapa Canthin realismi on jotain ihan muuta! - tyylisuunnan sisällä on melkoista kirjoa. Suhtauduin Madame Bovaryyn hieman hymyillen, mutta en voi väittää ettenkö olisi sitä teoksena arvostanut :)
Tuija, tuo oli minullakin ahaa-elämys vaikka huomasin sitten netistä maininnan että Flaubertille Cervantesin Don Quijote oli se über-klassikko...
Mutta tätähän se on, kirjat peilaavat toisiaan, ja myös seuraaja voi avata uusia näkökulmia edeltäjäänsä.
(tuli myös mieleen että pitäisi lukea/onkohan Flaubert lukenut Charlotte Lennoxin 1700-lukulaisen romaanin The Female Quixote, jonka päähenkilönainen on myös lukenut liikaa vanhoja seikkailuromansseja ja luulee maailman oikeasti toimivan niiden mukaan...ainakin se ilmeisesti vaikutti Austenin Northanger Abbeyhiin)
Kaisa, pitääkin lukea tuo Aho, mutjoo, Canth on lukemani perusteella yhteiskuntarealisti mikä on tietysti ihan eri juttu kuin tämä...
Ja sepä onkin osa Madame Bovaryn tragediaa, metatasolla, että tähän tulee lopulta suhtauduttua hieman hymyillen :)
Naispuolinen Don Quijote! Voi mikä idea.
Pidän yleensä klassikoista, mutta Rouva Bovary ei ole suurimpia suosikkejani taitavuudestaan huolimatta.
Juuri pohdiskelin, että Don Quijote pitäisi ottaa seuraavaksi Klassikkohaasteen kirjaksi ja Rouva Bovary on ollut toinen suuri aukko sivistyksessäni. Oivalluksesi vahvisti nyt lukujärjestykseni. :)
En ole Rouva Bovarya lukenut, mutta aikeissa kyllä olisi täyttää sekin aukko. Löytyisi varmaan kirjastostakin helposti eli en voi syyttää vaikeaa saatavuutta. Kirja kiinnostaa, mutta jonkin siinä haraa vastaan. Toisaalta siksipä tämä olisikin hyvä haastekirja minulle.
Margit, sinänsä Don Quijote on niin arkkityyppinen henkilöhahmo kirjallisuudenhistoriassa että tämän versioita löytyy useita ja monissa paikoissa...
Elina, ihan hyvä järjestys, jos ei aloita Gilgamesista ja siitä sitten etene myöhempiin aikoihin järjestyksessä :)
Elegia, kannattaa tutustua. Ja tämä on tosiaan senkin puolesta klassikkojen terävintä kärkeä että pitäisi olla aina aika helposti kirjastoista löydettävissä...
Lähetä kommentti