Niin, kaksikymmentä runokirjaa on tähän mennessä käyty läpi, joitain muita olen lukenut mutta minun puolestani ne voidaan vaieta kuoliaaksi.
Enkä vieläkään innosta hihku tai ole kokenut suurta valaistumista. Oikeastaan vain yksi noista, Eila Kivikk'ahon kirja, ansaitsee tulla kutsutuksi hyväksi runokirjaksi, muutamasta muusta olen pitänyt siitä huolimatta että ovat olleet runoja (no hyvä on, Uuno Kailas ja Katri Vala olivat ihan sympaattisia sellaisinaan).
Hutien määrä on ollut runsas, ja esimerkiksi kirjailijan arvostus piireissä ei näytä korreloivan tasoon mitenkään (tai saattaa korreloida jopa negatiivisesti).
Kommentteja ei ole tullut valtaisasti, ja kukaan ei ole vielä lähtenyt puolustelemaan näitä parkoja, eivät runoilijat itse (jos nyt edes tänne ovat eksyneet) tai heidän lukijansa...Statcounterin hakusana-analyysi paljastaa että tänne on kuitenkin tultu ihan kohtuullisessa määrin etsimällä hakukoneista runoilijoiden nimiä tai jopa rivejä noista runoista joita olen tänne lainaillut.
Vanhempiakin kirjoituksia saa kommentoida, kyllä minä ne luen.
Ja vinkkejä toki otetaan vastaan, samoin kuin arvostelukappaleita kirjoista (vink vink).
2 kommenttia:
Puolustuksen hiljaisuus johtunee ainakin osaksi siitä, että proosalla on niin vahva asema Suomessa ja runot lienevät suurimmalle osalle tuttuja lähinnä koulun pakollisista runoanalyyseista.
Oletko vielä sitä mieltä, että runous on huonoa proosaa?
Provokatiivisessa väitteessä on sen verran totta että huomaan kuitenkin parhaiten minuun toimivan niiden runojen jotka alkavat liikkua siellä proosan alueella, aforismeissa ja fragmenteissa ja lähempänä suorasanaista kerrontaa ja pohdintaa (voi tietty pohtia kuuluuko aforistiikka enemmän runouden vai proosa puoleen...)
Runous josta olen pitänyt sellaisten ominaisuuksien vuoksi jotka eivät proosaan kuulu on kuitenkin ollut aika vähissä.
Tiedä sitten onko kyseessä joku sisäsyntyinen muuttumaton ominaisuus että suosii jotain tai jonkin tyylistä ilmaisumuotoa. Jonkin verran toki voi oppia arvostamaan muitakin ja kai se kuuluu ihan yleissivistykseenkin, mutta onko siinäkin joku raja...
Lähetä kommentti