Kirsti Ellilä julkaisi ensimmäisen sarjakuvavihkosen vuoden 2012 pyhän Henrikin pyhiinvaelluksesta samana vuonna, ja nyt sitten toisen sarjakuvan vuosien 2013 ja 2014 vaelluksista. Koska vaellus kulkee vuosittain aika samoissa merkeissä, sarjoissa on päällekkäisyyttä mutta ainahan myös uusia asioita tapahtuu ja huomaa ja käsittelytapakin hieman muuttuu.
Kovinkaan objektiivisesti en tätä voi tietenkään kommentoida kun olin myös mukana tuolla vuoden 2013 vaelluksella (olen ollut siellä myös 2010-11), olen tavannut suuren osan vihkojen henkilöistä (tekijä mukaan luettuna) ja vilahdan mahdollisesti itsekin toisen vihkon sivulla 18...
"Juoni" on näissä aika lailla samanlainen, jopa siinä määrin että jälkimmäisen vihon tapahtumat oli lomitettu yhdeksi kokonaisuudeksi: valmistaudutaan, matkustetaan kesäkuisena perjantaina Yläneelle, vaelletaan lauantaina Kankaanpäähän ja sunnuntaina sieltä Köyliönjärvelle jossa Kirkkokarilla vietetään pyhän Henrikin messu, ja lopuksi sitten suunnataan kotiin ja puidaan mitä jälkeenpäin mieleen tulee.
Ensimmäinen vihko on suoremmin dokumentaarinen, voimakkailla väreillä ja sekatekniikoilla tehtyjä tuokiokuvia ja selitystekstejä siinä missä sarjakuvaakin (dokumentin uskottavuus havaittiin kyllä korkeaksi seuraavan vuoden vaelluksella, vaeltajat kyllä tunnistivat kokemuksia ja huomioita).
Toisessa vihkossa ollaan sitten siirrytty melkein kokonaan puhtaaseen sarjakuvakerrontaan ja tapahtumia on myös hieman muokattu kertovammaksi (mm. sivun 53 keskustelu käytiin oikeasti toisaalla mutta nyt siihen saatiin mukaan myös visuaalinen idea eikä vain puhuvia päitä).
Väritys on myös muuttunut herkemmäksi, jotkut kuvat muistuttivat melkein lasimaalauksia (toki joissain kohdissa oli myös hieman vaikea saada kuvista selvää kun vaaleilla taustoilla piirrettiin valkoisilla ääriviivoilla).
Ilmeikkyys ja huumori olivat kyllä perinteiseen tapaan hyvin mukana, kuten myös omalaatuiset keskustelunpätkät, väsymys Kankaanpäähän päästessä, arveluttavat suunnistustaidot, epäilyt ja heikkoudet tai vaikka huomattavasti suurempi kiinnostus jalkojen rakkoihin kuin mitä joku Paulo Coelho olisi varmaan arvannut vastaavaan kirjaansa laittaa (mutta kun olet kävellyt 30 kilometriä niin jalkapohjan rakot nousevat erittäin korkealle kiinnostuksenkohdeasteikossa ja joka muuta väittää valehtelee). Mutta tietysti myös hyvä tunnelma, hienot ihmiset ja se "je ne sais quoi" mikä näihin pyhiinvaelluksiin parhaimmillaan liittyy.
Paljon näissä myös viittailtiin kansianvälisesti tunnetumpiin vaelluskohteisiin, Santiago de Compostelaan, Roomaan, Israeliin, Lourdesiin...ja tätä puolta Ellilä näillä sarjakuvillaan selvästi haluaakin nostaa, että täällä on myös oma kiinnostava ja omaleimainen hengellis-kulttuurinen ilmiömme ja vaikka se näyttääkin ehkä hieman kotikutoiselta niin kotikutoisuudessa on myös oma voimansa. Ja että loppujen lopuksi kuinka ihmeellistä onkaan syödä kalakeittoa demaripresidenttien valvovien silmien alla koska joku ehkä kuoli jossain 850 vuotta aikaisemmin...
(Tänä vuonna on viikonloppuvaelluksen ohella mahdollisuus myös vähän reippaampaan koko viikon matkaan
Turusta Köyliöön, pitää harkita...)
